Keith Jarrett

Keith Jarrett vuonna 1975.

Keith Jarrett (s. 8. toukokuuta 1945 Allentown, Pennsylvania) on yhdysvaltalainen jazzpianisti ja säveltäjä.

Jarrett aloitti uransa 1960-luvun puolivälissä Art Blakeyn, Charles Lloydin ja Miles Davisin kanssa. 1970-luvun alussa hän siirtyi ECM-levy-yhtiöön, aloitti soolouransa levyllä Facing You ja laajensi myöhemmin soolorepertuaariaan myös klassisen musiikin puolelle. Jarrett saavutti mainetta soolokonserteilla, jotka perustuivat kokonaan improvisaatioon; ECM myös julkaisi ennakkoluulottomasti hänen pitkiä soololevyjään. Hänen tunnetuin soolokonserttilevytyksensä lienee The Köln Concert (1975), joka on myös kaupallisesti yksi menestyneimpiä jazzlevyjä. Jarrettin improvisaatiotekniikka sisältää vaikutteita myös klassisesta musiikista, bluesista, gospelista ja etnisestä musiikista.

Tunnetuimpiin levyihin yhtyeenjohtajana kuuluu esimerkiksi Survivors' Suite (1976). 1980-luvulta lähtien Jarrett on myös esiintynyt ja levyttänyt säännöllisesti ns. Standards-triossa yhdessä Gary Peacockin ja Jack DeJohnetten kanssa.

Jarrett vieraili Suomessa Charles Lloydin kvartetissa 1966 ja 1967 ja esiintyi soolopianistina Pori Jazz -festivaaleilla 1973.

Jarretilla diagnosoitiin 1996 krooninen väsymysoireyhtymä. Vuonna 2000 Jarrett kertoi muokanneensa pianoaan sairauden vuoksi, jotta voisi jatkaa soittamista. Vuonna 2018 Jarrett kärsi kahdesta aivoinfarktista, jotka halvauttivat hänen kehonsa vasemman puolen. Tuolloin 73-vuotias muusikko arveli, ettei enää kykene esiintymään.

Levytyksiä

Charles Lloydin kvartetin kanssa

Miles Davisin kanssa

Kvartettilevytyksiä

Soololevytyksiä studiossa

Soololevyksiä konsertissa

Standards-trion kanssa

Orkesterimusiikkia: Jarrett säveltäjänä

Klassista musiikkia: Jarrett vierailevana solistina

Lähteet

  1. ↑ Jukka Lindfors: Arne Domnerus ja Keith Jarrett 8.9.2006. Yle Elävä Arkisto. Viitattu 20.7.2013.
  2. ↑ Festivaalivuosi 1973: Pianistien paraati Pori Jazz. Viitattu 20.7.2013.[vanhentunut linkki]
  3. ↑ Keith Jarrett Biography Allmusic.com. Viitattu 7.6.2006. (englanniksi)
  4. ↑ Jazz Great Keith Jarrett Discusses Living With Chronic Fatigue Syndrome (CFS) Alun perin: ProHealth. Arkistoitu 4.8.2018. Viitattu 7.6.2026. (englanniksi)
  5. ↑ Beaumont-Thomas, Ben: Pianist Keith Jarrett unlikely to perform again after two strokes theguardian.com. 21.10.2020. Viitattu 29.8.2021.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.