Kensa

Kensa Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1989
Toimitusjohtaja Sauli Kurikkala
Puheenjohtaja Ari Tuutti
Kotipaikka Kalajoki
Toiminta-alue Suomi, Pohjoismaat, Baltia, Venäjä
Liikevaihto 7,4 milj. € (2023)
Henkilöstö 70
Kotisivu

Kensa Oy (aikaisemmalta nimeltään Kensapuu Oy) on Pohjois-Pohjanmaan Himangalla sijaitseva huonekalualan perheyritys ja Suomen johtavia kalusteovien valmistajia. Kensa valmistaa kalusteovia noin 600 000 kappaletta vuodessa. Henkilöstöä on noin 70 ja liikevaihto vuonna 2023 oli noin 7,4 miljoonaa euroa. Yritys myy kalusteovia teollisuuteen, sen tuoteryhminä ovat maalatut ja kalvopintaiset MDF-ovet sekä Kvartetti-levyovet. Päämarkkina on kotimaassa, viennin osuuden ollessa noin 20%. Vientiä on ollut Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Baltiaan. Asiakkaat ovat keittiö- ja kalustevalmistajia, pienistä keittiömyymälöistä aina maailman johtaviin kalustevalmistajiin asti.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 Kensa - yritystiedot, päättäjät, taloustiedot Finder. Viitattu 1.5.2025.
  2. ↑ Taloussanomat yrityshaku: Kensapuu Oy[vanhentunut linkki]
  3. ↑ Pia Räihälä: Kensapuu pärjää laajalla asiakaskunnalla ja joustavuudella 22.1.2010. Keskipohjanmaa kp24.fi. Arkistoitu 21.2.2010. Viitattu 8.6.2013.
  4. ↑ Kensa | Kensa www.kensa.fi. Viitattu 1.5.2025.
  5. ↑ Mitä valmistamme www.kensa.fi. Kensa. Viitattu 1.5.2025.

Aiheesta muualla

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.