Kesusmaa on kylä Parikkalan kunnassa, entisen Saaren kunnan alueella. Kesusmaan ja viereisen Kirjavalan kylän alueella asuu yhteensä noin 500 asukasta. Yhdystie 4013 johtaa valtatieltä 6 Kesusmaalle.
Kesusmaa oli yhdessä viereisen Kirjavalan kylän kanssa vuoden eteläkarjalainen kylä 2002. Kylässä sijaitsevat Mykkiin kivet, Pohjoismaiden suurin siirtolohkareryhmä. Lähin kauppa on muutaman kilometrin päässä Kirjavalassa.