| Khwaja Nazimuddin | |
|---|---|
 |
|
| Pakistanin pääministeri | |
|
1951–1953
|
|
| Edeltäjä | Liaquat Ali Khan |
| Seuraaja | Mohammad Ali Bogra |
| Pakistanin kenraalikuvernööri | |
|
1948–1951
|
|
| Edeltäjä | Muhammad Ali Jinnah |
| Seuraaja | Malik Ghulam Muhammad |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. heinäkuuta 1894 Dacca, Bengal , Brittiläinen Intia (nykyinen Bangladesh) |
| Kuollut | 22. lokakuuta 1964 (ikä 70) Dacca, Pakistan (nykyinen Bangladesh) |
| Kansalaisuus | Intia (1894–1947) Pakistan (1947–1964) |
Khwaja Nazimuddin (urduksi: خواجہ ناظِمُ الدّین; bengaliksi: খাজা নাজিমুদ্দীন; (19. heinäkuuta 1894 Dhaka – 22. marraskuuta 1964 Dhaka, Itä-Pakistan (myöhempi Bangladesh)) oli Pakistanin kenraalikuvernööri vuosina 1948–1951. ja pääministeri 1951-1953.
Hän syntyi varakkaaseen Nawabin aristokraattisukuun silloisen Intian itäosassa Daccassa. 1930-luvulla hän opiskeli Britanniassa muun muassa Cambridgessä ja islamilaisessa yliopistossa. Hänen äidinkielensä oli bengali. Pakistanin itsenäistyttyä hän oli sen kenraalikuvernööri vuosina 1948–1951 ja pääministeri 1951–1953.
Opiskeluvuosistaan alkaen Nazimuddin ajoi voimakkaasti työtoverinsa Muhammad Ali Jinnahin tavoin erillisen muslimivaltion perustamista Intian muslimialueille. Tämä toteutui vuonna 1947, mutta Länsi- ja Itä-Pakistan olivat hindulaisen Intian länsi- ja itäpuolilla. Pakistanin sisäiset jännitteet näkyivät Punjabin ja Bengalin väestöryhmien jännitteinä. Nazimuddinin kotimaakunta Bengali vaati kielellistä tasa-arvoa, ja mielenosoitukset kärjistyivät verenvuodatukseen helmikuussa 1952. Nazimuddin pyrki tukahduttamaan kapinoinnin. Jännite johti 1970-luvulla Bangladeshin itsenäisyyssotaan ja Itä-Pakistanin eroamiseen Pakistanista. Hänen seuraajansa kenraalikuvernöörinä oli Malik Ghulam Muhammad.
