DB Schenker

DB Schenkerin pysäköintihalli Vantaan Viinikkalassa.
Kiitolinjan perävaunu Pyhäjärvellä.

DB Schenker oli Saksan valtion omistamaan Deutsche Bahniin (DB) kuulunut tavarankuljetus- ja logistiikkayhtiöryhmä. Se toimi 130 maassa ja sillä oli 2 000 toimipistettä ympäri maailmaa. DB Schenkerin palveluksessa oli vuoden 2016 lopulla 68 388 työntekijää. Sen liikevaihto oli vuonna 2016 15,1 mrd. euroa. DB Schenker hoiti maa-, lento- ja merikuljetusten lisäksi varastointi- ja muita logistiikkapalveluja. Vuonna 2025 tehty yrityskauppa nosti DSV:n maailman suurimmaksi logistiikkayhtiöksi sen ostettua Schenkerin liiketoiminnot Saksan rautatieyhtiöltä.

DB Schenker Suomessa

Suomessa DB Schenkerin tytäryhtiö Schenker Oy hoiti kansainvälisiä lento-, meri- ja maakuljetuksia. Yhtiö kuljetti paketteja, lavoja, osa- ja täyskuormia ja järjesti erikoiskuljetuksia. Lisäksi Schenker teki Suomessa kotijakelua ja harjoitti sopimuslogistiikkaa.

Schenker osti 12.2.2012 Suomen Kiitoautot Oy:n, aiemmin Joensuun Kiitoautot Oy:n (Kiitolinjan) toiminnan Suomessa..

Kesäkuussa 2016 Kiitolinja sulautui DB Schenker -brändin alle.

Helmikuussa 2017 Schenker ilmoitti avaavansa noutopisteverkostonsa kaikille yrityksille.

Heinäkuussa 2021 yhtiö ilmoitti ostavansa oululaisen Vähälä Yhtiöiden koko osakekannan. Vähälä Yhtiöt jatkoivat Schenker Oy:n tytäryhtiönä heinäkuuhun 2023 asti, jolloin Vähälä Yhtiöt fuusioitiin osaksi DB Schenkeriä.

DSV A/S osti 30.4.2025 Schenker AG:n osakekannan muodostaen maailman johtavan toimijan kuljetus- ja logistiikka-alalla. Suomessa Schenker Oy:n toiminnot ovat yhdistyneet DSV-yhtiöihin 1.12.2025.

Joulukuusta 2025 alkaen Schenker toimii nimellä DSV Road Oy.

Lähteet

  1. ↑ Integrierter Bericht 2016 s. 169–175. (PDF) (Deutsche Bahn -konsernin vuosikertomus 2016) 28.2.2017. Berliini: Deutsche Bahn AG. Arkistoitu 4.7.2017. Viitattu 25.1.2018. (saksaksi)
  2. ↑ Pihkala, Esko: DSV ja DB Schenker kuin luodut toisilleen Aboard, Turun sataman verkkolehti. 23.2.2026. Viitattu 19.7.2026.
  3. ↑ Tuotteet ja palvelut | Suomen DB Schenker DB Schenker.fi. Viitattu 23.2.2017.
  4. ↑ DB Schenker ostaa Suomen Kiitoautot Oy:n 13.1.2012. Konepörssi. Viitattu 19.3.2022.
  5. ↑ DB Schenker yhdenmukaistaa tuotteitaan 18.4.2016. DB Schenker. Viitattu 26.5.2016.
  6. ↑ DB Schenker avasi noutopisteverkostonsa kaikille yrityksille | Suomen DB Schenker DB Schenker. Viitattu 23.2.2017.
  7. ↑ Annala, Päivi: Oululainen Vähälä Yhtiöt on myyty saksalaiselle kuljetusalan suuryritys DB Schenkerille Yle Uutiset. 27.7.2021. Viitattu 6.1.2025.
  8. ↑ Vähälä Yhtiöt yhdistetään DB Schenkeriin 1.7.2023 Schenker Pulse. 27.6.2023. Arkistoitu 6.1.2025. Viitattu 6.1.2025.
  9. ↑ Schenker yhdistyi DSV:hen dsv.com. Viitattu 30.3.2026.

Aiheesta muualla

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.