Kikka

Tämä artikkeli käsittelee laulajaa. Sanan muita merkityksiä löytyy täsmennyssivulta. Muita Kirsi Siréneitä tai Sireneitä, katso Kirsi Sirén.
Kikka
Kikka vuonna 1993.
Kikka vuonna 1993.
Henkilötiedot
Koko nimi Kirsi Hannele Sirén
Syntynyt26. lokakuuta 1964
Tampere
Kuollut3. joulukuuta 2005 (41 vuotta)
Tampere
Ammatti laulaja
Puoliso Hannu Sirén
Lapset 1
Muusikko
Taiteilijanimi Kikka
Laulukielet suomi
Aktiivisena 1984–2005
Tyylilajit elektropop, disko, iskelmä, funk
Merkittävät teokset Mä haluun viihdyttää (1989)
Kiihkeät tuulet (1990)
Sukkula Venukseen (1990)
Onnen nainenkin silloin vasta saa (1991)
Tartu tiukasti hanuriin (1993)
Ota vaatteet pois (1994)
Levy-yhtiöt AXR Music
Palkinnot

Emma, vuoden naissolistiehdokas 1991
Emma, vuoden naissolistiehdokas 1994
Aiheesta muualla
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta

Kikka (oik. Kirsi Hannele Sirén, o.s. Viilonen; 26. lokakuuta 1964 Tampere – 3. joulukuuta 2005 Tampere) oli suuren suosion 1990-luvulla saavuttanut suomalainen pop- ja iskelmälaulaja. Kikka oli yli 330 000 albumin levymyynnillään yksi Suomen kaikkien aikojen eniten myyneistä naisartisteista, jonka esiintymistyyli oli omaperäinen yhdistelmä energisyyttä, intohimoa ja leikillistä erotiikkaa.

Kikka keikkaili ilman taustayhtyettä. Hän lauloi etupäässä tietokoneella tuotettujen taustanauhojen päälle. Kikan hittien rohkean eroottisista teksteistä vastasi aluksi salanimien Kirsi Sunila ja Inari Katramo taakse piiloutunut sanoittajakaksikko Juha Vainio ja Veikko Samuli. Vainion poika Ilkka Vainio astui isänsä tilalle tämän kuoltua 1990, käyttäen salanimeä Sipi Castrén. Veikko Samuli oli mukana Kikan taustatiimissä myös tuottajana ja säveltäjänä.

Kikan kolme ensimmäistä levyä myivät platinaa. Hänen hittejään olivat muun muassa ”Sukkula Venukseen”, ”Mä haluun viihdyttää”, ”Tartu tiukasti hanuriin”, ”Kiihkeät tuulet” ja ”Apinamies”.

Lapsuus

Kikan isä oli Olavi Virran orkesterissa soittanut muusikko Pekka Viilonen. Tämä oli taustaltaan romani, mutta adoptoitiin jo pienenä valtaväestöä edustavaan kotiin. Kikan äiti Marita oli tämän syntyessä vasta 17-vuotias. Vanhemmat erosivat jo 1,5 vuoden kuluttua, jolloin Kikan isä häipyi omille teilleen eikä hänestä enää kuultu. Kikka vietti lapsuutensa yksinhuoltajaperheessä, johon kuuluivat äidin lisäksi pikkusisko Kati ja myöhemmin syntynyt siskopuoli. Lapsuus oli aluksi onnellinen, vaikka perhe olikin köyhä. Kikka ja hänen siskonsa joutuivat kuitenkin rankan koulukiusaamisen kohteiksi, mikä liittyi ainakin osittain ruskeasilmäisten siskosten romanitaustaan.

Kikan lapsuusvuosia leimasivat epävarmuus ja turvattomuus, sillä hänen äitinsä kärsi alkoholiongelmasta. Perheen kotona vieraili usein outoja ja väkivaltaisia miehiä, eikä ruokaa aina ollut, sillä rahat kuluivat alkoholiin. Kikka muutti kotiolojaan pakoon kadun toisella puolella asuvan isoäitinsä luokse, jota hän myöhemminkin piti elämänsä tärkeimpänä kasvattajana.

Kikan sisar Kati Lahti kertoi vuonna 2023 julkaistussa kirjassa siskosten joutuneen lapsina seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi, eivätkä he saaneet tukea aikuisilta. Kikka oli hänen mukaansa pyytänyt siskoltaan ennen kuolemaansa, että tämä toisi asian julkisuuteen sitten kun heidän lapsensa ovat kasvaneet aikuisiksi.

Kikka päätti jo lapsena näyttää kykynsä kaikille. Jo ala-asteella opettajat huomasivat hänen lahjakkuutensa esiintyjänä ja uskoivat, että hänestä tulee vielä jotakin. Kikka muutti kotoa ja alkoi elättää itseään jo 16-vuotiaana.

Ura

Yläasteen jälkeen Kikka kouluttautui merkonomiksi. Ennen laulajanuraansa hän työskenteli Tampereen Postipankissa ja myöhemmin meikkikonsulenttina sekä tiskijukkana. DJ-koulutusta hän sai Pia Temisevältä, joka työskenteli toimittajana Radio Musassa ja oman yrityksensä kautta DJ:nä, taitelijanimellä Pinkki. Naiset ystävystyivät ja suunnittelivat Kikalle yhdessä eroottisen platinablondin artistikuvan. Hänen pukeutumistyylinsä oli ollut räväkkää jo ennen laulajanuraa.

Kikka toimi laulavana tiskijukkana tamperelaisen Maxim-ravintolan klubikerroksessa, jossa hän soitti esimerkiksi funkia, soulia ja vanhaa iskelmää ja lauloi muun muassa Wham!:ia ja Whitney Houstonia taustanauhojen päälle. Kikan estoton tyyli sekä kansainvälisistä muoti- ja musiikkialan lehdistä inspiraatiota saaneet esiintymisasut vetosivat yleisöön.

Vuonna 1985 Kikka osallistui laulunopettajansa innoittamana Finnlevyn kykykilpailuun. Ensimmäisen oman DJ-singback-keikkansa hän teki Hämeenlinnan Seurahuoneella. Keikkajulisteissa Kikkaa kutsuttiin toisinaan nimellä Cicca, vaikka sekä artisti että hänen managerinsa olivat kirjoitusasua vastaan. Finnlevyn kykykilpailun kakkossijan siivittämänä Finnlevy tuotti Kikan ensimmäisen singlen ”Edes yhden kerran vain”. Singlen b-puolella julkaistiin hidas balladi ”Taivaanrannan kulkija”. Ennen suursuosiotaan Kikka esiintyi vielä suositussa Hittimittari-ohjelmassa mutta jäi ilman suurempaa huomiota.

Pentti Teräväisen mukaan Kikan matka maineeseen alkoi valtakunnallisesta musiikkialan henkilöiden kokoontumisesta Scandic Rosendahlissa syksyllä 1987. Paikalla olivat muun muassa Sinitta, London Boys, Bogart Co. ja Matti ja Teppo. Siellä Kikka ja hänen ystävänsä Pia Temisevä ehdottivat Matin ja Tepon perustaman M&T Tuotannon johtajalle Asko Järvelle, että Kikalle tehtäisiin single. Tämä johti levytyssopimukseen. Yhtiön ainoa ehto oli, että Temisevä olisi Kikan manageri. Yritysjärjestelyiden vuoksi Järvi siirtyi Audiovoxille, ja Kikasta tuli yhtiön ensimmäinen levyartisti. Ensilevytyksestä sovittiin hotelli Tammerissa talvella 1988 käydyn neuvottelun jälkeen. Neuvotteluissa olivat mukana muun muassa Juha Vainio, hänen poikansa Ilkka Vainio ja säveltäjä Veikko Samuli. Audiovoxin palkkaama valokuvaaja halusi Kikan pudottavan painoa parikymmentä kiloa, jotta saisi tästä hyviä kuvia.

Nousu suosioon

Kikka nousi suosioon vuonna 1989 ilmestyneellä ”Mä haluun viihdyttää” -singlellään, jonka toisena puolena oli kappale ”Ei kauniimpaa voi todella tietää”. Kikka ja Temisevä lähtivät kiertueelle, jossa managerin vastuulla olivat myös kyyditys, miksaus, roudaus ja puvustus. Singleä seurannut samanniminen albumi (Mä haluun viihdyttää) saavutti kahdessa vuodessa platinalevyn rajan. ”Mä haluun viihdyttää” -kappale voitti kaikki mahdolliset äänestykset, ja kappaleesta kuvattiin musiikkivideo, joka aiheutti kohua nännivilautuksellaan. Musiikkivideon ensiesitys oli Mikko Alatalon juontamassa Jukebox-ohjelmassa. Videon tuottajat olivat luvanneet, että vilautus leikataan pois. Kikan manageri piti vilautusta katastrofina, ja omien sanojensa mukaan he viettivät Kikan kanssa videon televisioesitystä seuranneen viikonlopun neljän seinän sisällä. Maanantaina puhelin oli kuitenkin täynnä keikka- ja haastattelupyyntöjä. Albumin nimikkokappaleen on sanottu ottaneen soundiinsa vaikutelmaa Kylie Minoguen hitistä ”Got to Be Certain”. Audiovox solmi Kikan kanssa sopimuksen, jonka mukaan levyjä tehdään niin monta kuin artisti haluaa tehdä. Mä haluun viihdyttää -albumi sisältää coverit muun muassa Nisa Sorayan aiemmin levyttämistä kappaleista ”Huone 105” ja ”Anna rakas raju hetki”. Muiden kappaleiden sanoituksista vastasi Juha Vainio ja sävellyksistä Veikko Samuli. Kikka ja Temisevä pitivät levyn kansikuvaa alentavana.

Koska ensimmäinen albumi menestyi hyvin, uutta pitkäsoittoa alettiin tehdä heti. Kakkoslevy Kiihkeät tuulet ilmestyi kesällä 1990, ja sitä myytiin esikoistakin enemmän. Kesäisestä nimikkokappaleesta tuli hitti, kuten myös cover-versiosta Ami Aspelundin kappaleesta ”Apinamies”. Samana vuonna Kikka osallistui Syksyn säveleen kappaleella ”Sukkula Venukseen”, joka lienee hänen tunnetuin kappaleensa. Juha Vainio sanoitti kappaleen Sveitsissä melkoisessa kiireessä ja se oli tiettävästi hänen viimeinen omatekoinen kappaleensa. Kikka sijoittui kisassa kolmanneksi Rainer Frimanin ja Irwin Goodmanin jälkeen. Hän kertoi olleensa sijoitukseen tyytyväinen ja saaneensa esityksestä paljon positiivista palautetta. Soundi-lehti valitsi Kikan vuoden 1990 töppäykseksi.

Kikka totesi vuonna 1990:

»Jokaisessa ihmisessä on monta minää. Lavalla olen Kikka, jolla on kova vauhti ja seksikkäät vaatteet. Kyllä se olen minä, mutta se on tavallaan pintaa. Omissa oloissani olen Kirsi ja ihan tavallinen nainen. Se, että minun kuvaani liittyy tietty eroottinen juttu, aiheuttaa minulle toisinaan ristiriitoja.»

Kovan keikkailun seurauksena Kikka joutui vuonna 1991 äänihuulileikkaukseen ja sairauslomalle. Kikka kertoi tuolloin työnsä raskaudesta ja haluavansa tehdä välillä jotakin muuta. Hän osallistui kuitenkin Syksyn säveleen kappaleella ”Kierrätä pyöritä mua”. Edellisen vuoden tapaan kappale sijoittui kolmanneksi. Kolmosalbumia Kikka 3 myytiin 62 000 kappaletta, ja se sisältää myös ”Sukkula Venukseen” -kappaleen. Kikan musiikkia alkoivat tehdä pääasiallisesti Ilkka Vainio, Risto Asikainen sekä Aappo I. Piippo. Kikka 3 -albumilta julkaistiin myös single ”Onnen nainenkin silloin vasta saa” / ”Geisha mä olen sun”, jonka ykköspuoli oli ensimmäinen Suomessa levytetty naisen esittämä rap-kappale.lähde?

Vuonna 1992 Kikka osallistui euro­viisu­karsintoihin muttei päässyt finaaliin. Karsintakappale ”Parhaat puoleni” pääsi myös samannimiselle kokoelma-albumille. Levyllä oli mukana myös kolme muuta uutta kappaletta: ”Kierrätä pyöritä mua”, ”Painetta palloon” ja ”Zoomaile mua”. Albumi sai lyhyessä ajassa platinaa.

Suosion hiipuminen

Kikan neljäs studioalbumi ilmestyi 1993, ja laman hengessä sen nimikkokappale oli ”Käyrä nousemaan”. Levyn toinen hitti oli ”Tartu tiukasti hanuriin”. Kikka ei olisi aluksi halunnut levyttää kumpaakaan laulua, sillä piti niitä roskana. Levy myi kultaa, mutta suurin Kikka-buumi oli ohitse.

Kikan välit Ilkka Vainion kanssa tulehtuivat neljännen albumin julkaisun aikoihin. Heillä oli ollut erimielisyyttä muun muassa laulujen sanoituksista ja Kikan uudistumishalusta. Vainio ei pitänyt siitä, että Kikka halusi myös tuoda julki todellisen elämänsä, alkaen hänen haavoitetusta lapsuudestaan.

Käyrä nousemaan -albumilla oli monia hitaita kappaleita, jotka eivät purreet yleisöön yhtä hyvin kuin kaksimieliset hittikappaleet. Tämä olikin jonkinasteinen muutos edellisiin albumeihin verrattuna. Myös albumin kannet olivat hillitympiä ja naisellisempia. Toisaalta Kikka on kertonut itse tuolla albumilla olleen eniten keikkaohjelmistossa säilyneitä kappaleita ja eräässä haastattelussaan hän mainitsee albumin suosikkikappaleekseen ”Tosi ystävyys.” Albumista tuli kultalevy, ja sen jälkeen Temisevän rooli Kikan managerina päättyi. Ile Vainion mukaan albumin kansikuvasta ei välittynyt Kikan artistipersoona, koska hän oli siinä ”liian kylmä ja ylimeikattu”. Samana vuonna Kikan sisar Kati Lahti levytti albumillisen Kikan tyyliä jäljitteleviä kappaleita, mikä aiheutti kitkaa sisarusten välillä.

Vuonna 1994 ilmestyi viimeinen Audiovoxilla tuotettu, kokonaan uutta musiikkia sisältänyt Ota vaatteet pois. Kikka oli kyllästynyt vanhaan imagoonsa ja harkitsi levy-yhtiön vaihtamista. Esimerkiksi tammikuussa 1994 julkaistussa haastattelussa hän kertoi, kuinka viisi vuotta Kikkana oli alkanut olla liikaa hänelle itselleenkin. Raija Pellin mukaan Kikka oli tässä vaiheessa pahasti hukassa itsensä kanssa. Tämä koski niin hänen musiikillista tyyliään kuin ulkoista olemustaankin, sillä hän ei halunnut enää poseerata niukoissa asuissa. Etsiessään suuntaansa häntä kiinnosti myös teatteri- ja televisiotyö. Vuoden lopulla hän kertoi olleensa loppuunpalanut ja vähensi keikkailutahtiaan.

Kappaleiden lyriikat muuttuivat yleisesti neutraalimmiksi, ja soundissa oli tarkoituksena pyrkiä enemmän perinteisen iskelmän suuntaan. Albumilla on muun muassa duetto Kari Tapion kanssa Ilkka Vainion mukaan Kikka oli ”parhaimmillaan hieman hupsuna, yleisölle rohkeasti flirttailevana kaunottarena”, ja hän halusi tuottaa tälle musiikkia jatkossakin. Kikka kuitenkin koki, ettei hänelle enää haluta tuottaa lisää hittejä. Hän esiintyi yhä ahkerasti televisiossa ja hänestä tehtiin runsaasti lehtijuttuja, mutta alkoi samalla kärsiä alkoholiongelmasta. Ongelmia juomisen kanssa alkoi ilmetä jo keikkojenkin aikana siinä määrin, että levy-yhtiö ehdotti niiden vähentämistä. Seuraavan albumin valmistelu haudattiin.

Vuonna 1995 julkaistiin vanhoja kappaleita uudelleenmiksannut albumi Kikka Remix. Uutena kappaleena levyllä oli ”Kaikki lähtee aikanaan”, jonka Kikka esitti televisiossa. Kikka itse on pitänyt albumin tekemistä ”vikatikkinä” ja todennut Pop-lehden julkaisemattomassa haastattelussa vuonna 1999, että ”moni kokee ne (remixatut kappaleet) silti vääryydeksi noita kappaleita kohtaan”. Samana vuonna tehtiin myös kokoelma-albumi Parhaat, jolla on 20 kappaletta vuosilta 1989–1994. Kikan ehkä näkyvin esiintyminen televisiossa sinä vuonna oli Suomen MM-kultajuhlissa. Vuoden lopulla Kikka oli täysin kyllästynyt imagoonsa seksisymbolina.

Uratauko ja perheen perustaminen

Vuonna 1995 Kikka vetäytyi julkisuudesta jäätyään äitiyslomalle. Vuonna 1998 hän kertoi haastattelussa vauvan syntyneen juuri oikeaan aikaan, sillä hän oli täysin loppuunpalanut.

Kikka luonnehti tuota aikaa Pop-lehden haastattelussa seuraavasti:

»Minulla ei ollut sellaista pelkoa, että 'mitä jos minua ei huomenna enää muistetakaan'. Tämä on myös ihmetyttänyt monia. Kun jäin äitiyslomalle, niin monet kyselivät, että kuinka uskallan jäädä yli vuodeksi äitiyslomalle, kun muut lomailevat kaksi tai kolme kuukautta. Mutta ajattelin, että minulla on niin uskollisia faneja ja keikoilla kiertäjiä, että ne ymmärtävät sen että haluan olla vuoden kotona. Äitiysloman jälkeen kyllä huomasin mitä ongelmia pitkästä tauosta oli. Mutta kuitenkin edelleen suurin osa suomalaisista tiesi kuka Kikka on ja se oli suurin valttikorttini ja olen saanut uutta musiikkia tehtyä sekä media on ollut kiinnostunut tekemisistäni.»

Levy-yhtiössä toivottiin 33-vuotiaan Kikan palaavan vanhalle linjalleen, mutta yhteisymmärrykseen tulevasta musiikillisesta linjasta ei päästy. Kun Kikka teki paluun vuonna 1997, hän halusi muuttaa imagonsa aikuisemmaksi ja tehdä monipuolisempaa musiikkia. Tähän toiveeseen vastasi kappale ”Rakkauden talo”, jonka Veikko Samuli sävelsi ja Jori Nummelin sanoitti. Kikka esitti kappaleensa muun muassa Ylen Huvin vuoksi -ohjelmassa,lähde? mutta nostetta uralle se ei tuonut. Kikan mukaan radiotoimittajat eivät halunneet soittaa juhannusviikolla ilmestynyttä kappaletta, koska se ei sopinut hänen imagoonsa. Vielä samana kesänä Kikka antoi Ylelle haastattelun, jossa lupasi paluuta kikkamaisempaan tyyliin.

Seuraavaksi Kikalle suunniteltiin pikkutuhmaa albumia, jonka luonnoksena julkaistiin kappale ”Pystyyn ponnahtanut” singlenä vuonna 1998. Kappale kirjoitettiin kolmesti uusiksi, ennen kuin Kikka kelpuutti sen. ”Viimeiset pari vuotta ovat olleet vähän semmoista hakuammuntaa ja nyt haluan rauhassa miettiä, mitä haluan”, hän totesi syksyllä 1998. Julkisuudesta välittynyt kevyt, pinnallinen ja yksioikoinen imago häiritsi häntä.

Vuonna 1999 Kikka julkaisi ”Tulikirjaimin”-singlen omakustanteena.lähde?

Kikan viimeinen studioalbumi Herkut lisukkeineen julkaistiin vuonna 2000. Hän esitti albumin nimikkokappaleen Tuttu Juttu Show -ohjelmassa. Viimeisellä albumilla Kikka oli vaihtanut levy-yhtiötä ja siirtynyt Motleyyn, ja myös lauluntekijät olivat vaihtuneet. Pop-lehden haastattelussa Kikka kuvaili albumia aiempia levyjä rokahtavammaksi, mutta hänen odotuksensa sen suhteen eivät täyttyneet. Vuoden 1999 lopussa tehdyssä haastattelussa hän kaipasi kovasti uransa alkuaikojen kaltaisia kappaleita levytettäväksi, vaikka Herkut lisukkeineen -albumilta oli jo julkaistu single ja albumi oli käytännössä valmis. Albumille kirjoitti lauluja salanimen turvin myös Pauli Hanhiniemi. Levy floppasi, eikä siltä noussut yhtään hittikappaletta. Julkisesti Kikka vakuutti olevansa sinut taiteilijapersoonansa kanssa mutta pelkäsi ensimmäistä kertaa urallaan, että hänet unohdettaisiin. Hän olisi halunnut hittikappaleen, joka olisi nostanut keikkojen määrää.

Uran loppu

2000-luvulla Kikan uraa varjostivat terveysongelmat ja alkoholismi. Hän oli alkanut juoda enemmän jo vuonna 1993, sillä se rauhoitti hänen hermojaan ennen keikkoja. Tyttärensä syntyessä Kikka oppi hillitsemään alkoholinkäyttöään ja se aiheutti hänelle ongelmia lähinnä satunnaisesti. Kikka haki lohtua juomisesta kuitenkin taas 2000-luvun alussa yrittäessään tosissaan palata keikkaelämään. Myös vaikeudet tuolloisessa parisuhteessa saivat hänet turvautumaan yhä useammin alkoholiin. Vuonna 2002 laulaja kertoi haastattelussa avoimesti masennuksestaan.

Ari Kankaanpää oli tuottanut Kikalle uusia kappaleita, mutta äänityssessioon sekavan oloisena saapunut Kikka ei pystynyt laulamaan niitä. Kikka turvautui lääkärin apuun ja siirtyi sairauslomalle. Kankaanpään mukaan Kikka ei enää ”ollut entisellään, eikä laulusta saataisi hittiä vaikka kuinka puskettaisiin”. Keväällä 2002 Kikan vointi alkoi parantua. Hänelle tehtiin Poptori-levy-yhtiössä Hitit-niminen albumi, jossa oli vanhoja hittejä uusilla sovituksilla. Albumi myi kultarajaan oikeuttavan 15 000 kappaleen verran ja poiki lisää keikkoja. Kikan viimeiseksi jäänyt julkaisu oli vuonna 2002 julkaistu cover Mika Sundqvistin kappaleesta ”Moottoripyörä on moottoripyörä”. Hän teki myös satunnaisia vierailuja Mikko Alatalon albumeilla.

Vuonna 2003 Kikka teki jo kaksikymmentä keikkaa kuukaudessa, mutta alkoholinkäyttö alkoi taas hankaloittaa keikkaelämää. Kesällä hän joutui kuukaudeksi sairaalaan.

Kikka ja hänen puolisonsa ajautuivat asumuseroon alkuvuonna 2004 ja kesällä Kikka kertoi lopettavansa keikkailun. Hän aloitti kuntoilun ja vieroittautui alkoholista. Hän myös suunnitteli uutta uraa kauneusalalla tai sisustajana. Hänen leskensä Hannu Sirén on vahvistanut, että syynä väsymykseen oli rooliristiriita äitiyden ja katsojia yöllä viihdyttävän artistin välillä. Asumuseron jälkeen tytär asui pääosin isänsä kanssa, mutta vieraili säännöllisesti äitinsä luona. Avioliitto päättyi Kikan kuolemaan joulun alla 2005.

Henkilökuva ja esikuvat

Kikka Seura-lehden kuvassa 1993.

Kikka hyödynsi seksikästä ulkomuotoaan ja esiintymistään estottomasti. Marilyn Monroe ja Madonna olivat hänen suuria esikuviaan. Käyrä nousemaan -albumin kanteen haettiin inspiraatiota Madonnalta. 1950-luvun platinapommi Monroe on vaikuttanut vahvasti Kikasta otettujen kuvien tyyliin. Nuorena Kikan kerrotaan ihailleen myös Kylie Minoguea, Carolaa ja Katri Helenaa.

Seksipommin imago ei haitannut Kikkaa uran alussa, mutta hän koki sen myöhemmin rasitteeksi. Kikalle oli tärkeää jatkuva itsensä uudistaminen ja hän oli artistina kunnianhimoinen, mutta levy-yhtiössä vastustettiin hänen yrityksiään muuttaa artistikuvaansa. Vuonna 1991 hän mainitsi suosikkiartisteikseen Madonnan lisäksi Gloria Estefanin, Whitney Houstonin, Kirkan ja Barbra Streisandin. Julkisuudessa Kikkaa verrattiin toistuvasti Sabrina Salernoon ja Samantha Foxiin.

Kikka erotti jo varhain toisistaan esiintyvän taiteilijan nimeltä Kikka siitä henkilöstä, joka hän oli ollessaan poissa yleisön silmistä, ja joutui toistuvasti vakuuttelemaan lehdistölle olevansa vain ”tavallinen ihminen ihmisten joukossa.” Maaliskuussa 1990 Yle TV2:n Sabatti-keskusteluohjelmassa Tapani Ripatti lyttäsi rankasti Kikan imagon ja musiikin. Julkisuus veti puoleensa myös väkeä, jotka käyttivät hyväkseen Kikan hyväuskoisuutta. Kikka luonnehti itseään ”herkäksi, haavoittuvaksi ja pohdiskelevaksi”. Hänellä oli omien sanojensa mukaan aina kova halu esiintyä ja tulla ylipäänsä huomatuksi ja hyväksytyksi.

Kikka oli tunnettu korkeasta työmoraalistaan. Etenkin ensimmäisinä uravuosina hänellä saattoi olla keikkoja ja muita menoja päivittäin. Vuoden 1990 alussa Kikalle perustettiin myös oma faniklubi, jonka toiminnassa hän oli itse mukana. Vapaa-ajallaan hän harrasti piirtämistä ja maalaamista sekä runojen kirjoittamista. Kikka yritti myös tehdä omia laulusanoituksia, mutta hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut siihen riittävää itsevarmuutta. Hänellä oli kuitenkin aina paljon sananvaltaa kappaleidensa sanoituksiin. Kikka aloitti myös omaelämäkertansa kirjoittamisen vuonna 1993.

Vaikka Kikalla oli paljon tuttavia, todellisia ystäviä hänellä oli vain vähän. Heihin kuului esimeriksi sanoittaja Juha Vainio, jonka kuoleman vuonna 1990 Kikka otti raskaasti.

Kikka oli herkästi tyytymätön ulkonäköönsä, esimerkiksi lapsen saannin myötä tulleisiin liikakiloihin. Kikka sanoi painon ja ulkonäön vaikuttaneen liikaa hänen uraansa ja kunnossa pysymisen ahdistaneen häntä.

Jälkimaine

Jo vuonna 1990 Kikasta kirjoitettiin: ”Kikka on ilmiö Suomen musiikkimaailmassa – samanlaista ei ole ja tuskin tuleekaan. Kikka on samaan aikaan lapsellisen viaton ja päällekäyvän seksikäs.” Artistin kehollisuus ja seksuaalisuus oli iloista ja hän säilytti toimijuutensa.

Kikan laulutekstejä tutkittiin yliopistoissa ja häntä pyydettiin eri tilaisuuksiin kertomaan, kuinka ilmiö syntyi. Mediatutkimuksen professorin Susanna Paasosen mukaan Kikka on mielenkiintoinen aikansa kuva, josta voi nähdä paljon 1980–1990-lukujen ajankuvaa, populaarikulttuuria ja sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvää arvostelua. Ilta-Sanomien toimittaja Merja Asikainen luonnehti Kikkaa vuonna 2019 ”ikoniksi, jota edelleen tänä päivänä palvotaan netin fanipalstoilla ja hittien tahdissa tanssitaan klubeilla”. Kikka on toiminut monen suomalaisen naisartistin esikuvana. Esimerkiksi Mira Luoti pitää itseään yhtenä ”Kikan tyttärenä” eli naisena, joka uskaltaa sanoa asioita suoraan niin musiikissaan kuin muutenkin. Vuonna 2020 Erika Vikman osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleella ”Cicciolina”, joka oli kunnianosoitus Kikalle.

Mediassa Kikka alkoi saada tunnustusta vasta 2010-luvulla. Vuonna 2017 Teatteri Jurkka esitti näytelmän Kikka Fan Club, joka kertoi taiteilijan elämäntarinan. Seuraavana vuonna Kikka Fan Club esitettiin Tampereen teatterikesässä. Yle tuotti Kikasta juttu- ja kuunnelmasarjan vuonna 2019.

Kikan ystävän Raija Pellin kirjoittama Mä tahdon viihdyttää -kirja ilmestyi alkuvuonna 2020. Syksyllä Kikasta oli suunnitteilla kaksi elokuvaa. Elokuvayhtiö Komeetta Oy:n elokuvan Kikka! ohjasi Anna Paavilainen ja sen ensi-ilta oli lokakuussa 2022. Nimiosassa oli Sara Melleri. Suomen elokuvasäätiö myönsi elokuvalle 800 000 euron tuotantotuen. Taru Mäkelän valmistelema elokuva Kikkalandia ei sen sijaan toteutunut.

Kai Kortelaisen kirja Kikka – traaginen elämä sisaren silmin ilmestyi vuonna 2023.

Yksityiselämä

Mielenterveysongelmat

Kikan lapsuudessa syntyneet traumat johtivat teini-iässä ensin anoreksiaan ja myöhemmin bulimiaan. Kikka lääkitsi pahaa oloaan myöhemmin alkoholilla ja lopuksi lääkkeillä. Päihtyneenä hänestä tuli itsetuhoinen. Aikuisiällä Kikka sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Perhe-elämä

Kikka alkoi seurustella 1980-luvun loppupuolella basisti Hannu Sirénin kanssa. Pariskunnalle syntyi vuonna 1996 tytär ja he avioituivat seuraavana vuonna.

Kuolema

Kikka kuoli kotonaan 41-vuotiaana 3. joulukuuta 2005. Virallisena kuolinsyynä oli lääkkeiden aiheuttama yhteismyrkytys. Tapahtumahetkellä kotona oli hänen lisäkseen vain hänen yhdeksänvuotias tyttärensä. Edellisenä päivänä Kikka oli soittanut siskolleen Kati Lahdelle puhelun, jonka tämä jälkeenpäin tulkitsi jäähyväispuheluksi.

Aiemmin samana vuonna Kikalle oli alettu suunnitella yhdessä Ilkka Vainion kanssa uutta musiikkia. Kikka on haudattu sukuhautaan Kalevankankaan hautausmaalle Tampereelle.

Julkaisut

Pääartikkeli: Kikan diskografia

Studioalbumit

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Tausta&tekijät. Iltalehti 15.6.2013
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Koppinen, Mari: Parhaita timanttijuttuja: Yhdestä vahinkovilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan Helsingin Sanomat. 21.6.2019. Viitattu 9.3.2026.
  3. 1 2 3 4 5 6 Halonen, Sinimaria: Uutuuskirja: Laulaja Kikan oikeasta kuolinsyystä valehdeltiin vuosia Kotiliesi.fi. 20.6.2023. Viitattu 6.11.2024.
  4. ↑ Uutuuskirja: Kikka kärsi rankasta lapsuudesta Ilta-Sanomat. 20.6.2023. Viitattu 6.11.2024.
  5. 1 2 3 Laulaja Kikan tytär Sanni, 23, astuu ensimmäistä kertaa julkisuuteen Ilta Sanomat. 9.4.2020. Viitattu 9.4.2020.
  6. ↑ Pelli 2020, s. 37–38.
  7. ↑ Pelli 2020, s. 70.
  8. ↑ Asikainen, Merja: Marita-äiti ei hyväksy uutta Kikka-kirjaa Ilta-Sanomat. 20.6.2023. Viitattu 6.11.2024.
  9. 1 2 Sukkula-Kikka palvoo Madonnaa. Katso, 6-21.5.1991.
  10. 1 2 3 4 Kikan positiivinen pysähdys: Ikääntyminen on ihanaa. Anna nro 41, 1994.
  11. 1 2 Pelli 2020, s. 25.
  12. 1 2 3 Käpylä 2023, s. 106-107.
  13. 1 2 Pelli 2020, s. 26.
  14. ↑ Kortelainen, Kai: Kikka – Traaginen elämä sisaren silmin, s. 71. Minerva, 2023.
  15. ↑ Kortelainen, Kai: Kikka – Traaginen elämä sisaren silmin, s. 67. Minerva, 2023.
  16. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Valokuvaaja käski vain parikymppistä Kikkaa laihduttamaan 20 kiloa yle.fi. Viitattu 8.9.2020.
  17. 1 2 3 4 Juha Rantala: Kikka, POP-lehti 1999 (pdf)
  18. ↑ Kortelainen, Kai: Kikka – Traaginen elämä sisaren silmin, s. 72. Minerva, 2023.
  19. 1 2 Nurmi, Teemu: "Kikan merkitys uranuurtajana on valtava" – Laulajan uran ensiaskeleet nähnyt radiopersoona Pentti Teräväinen katsoi Kikka-elokuvan, jossa hänkin on roolihahmo Tamperelainen. 12.10.2022. Viitattu 10.3.2026.
  20. ↑ Pelli 2020, s. 28.
  21. ↑ Kortelainen, Kai: Kikka – Traaginen elämä sisaren silmin, s. 81. Minerva, 2023.
  22. ↑ Kikka: ”Mä haluun viihdyttää: Ei kauniimpaa voi todella tietää”. Audiovox Records; Samusiikki. 1989
  23. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Lehtikanto, Katariina: Kuningatar Kikka iltalehti.fi. Viitattu 9.3.2026.
  24. ↑ Siironen, Janne: ”Ei kauniimpaa voi todella tietää” – eli tarina siitä, kuinka tytöstä nimeltä Kikka tuli tähti NRGM.fi. Viitattu 9.9.2020.
  25. ↑ Pelli 2020, s. 34.
  26. ↑ Riitta Nykänen, Marianne Holmén: Kikka-ilmiö. Seura nro 44, 1990.
  27. ↑ Marjamäki, Tuomas: Langenneet legendat 8/10 Kikka: "Tään pirstaleisen sydämein, sen mä muilta piiloon vein" Apu360. 27.3.2021. Viitattu 10.3.2026.
  28. ↑ Kikka: Parhaat puoleni yle.fi. Viitattu 8.9.2020.
  29. ↑ Pelli 2020, s. 72.
  30. 1 2 Ile Vainio paljastaa: Tätä härskiä kappaletta Kikka ei meinannut suostua laulamaan Studio55.fi. 14.7.2011. Viitattu 8.9.2020.
  31. 1 2 Pelli 2020, s. 76–78.
  32. 1 2 Kortelainen, Kai: Kikka – Traaginen elämä sisaren silmin, s. 145. Minerva, 2023.
  33. ↑ Kikka kieltää Katin: Siskosten ilmiriita. Seura nro 3, 1992.
  34. 1 2 3 Kirsi Viilosesta ei koskaan tiedä: viisi vuotta Kikkana. Seura, 1994.
  35. ↑ Pelli 2020, s. 84.
  36. 1 2 Pelli 2020, s. 83.
  37. ↑ Rantala 2006, s. 152.
  38. ↑ Pelli 2020, s. 88.
  39. ↑ Pelli 2020, s. 96.
  40. ↑ Pelli 2020, s. 99.
  41. 1 2 Pelli 2020, s. 100.
  42. 1 2 Rantala 2006, s. 153.
  43. ↑ Pelli 2020, s. 106–108.
  44. 1 2 3 4 5 Flinkman, Vilma: Nuorena kuollut Kikka sieti julkisia törkeyksiä televisiossa saakka Aamulehti. 6.7.2019. Viitattu 10.3.2026.
  45. 1 2 3 4 Pouta, Hellevi: Supersukkulan paluu. Apu, 7.8.1998.
  46. ↑ Pelli 2020, s. 128.
  47. ↑ Pelli 2020, s. 129.
  48. ↑ Pelli 2020, s. 131.
  49. ↑ Sorjanen, Axa: Omien reittiensä laulajat: Matti Nykänen, Simo Salminen, Frederik, Kikka ja Ruben Stiller yle.fi. Viitattu 8.9.2020.
  50. ↑ Marja Nyman: Kikka kaikilla herkuilla. Seura nro 18, 2000.
  51. ↑ Pelli 2020, s. 159.
  52. ↑ Pelli 2020, s. 78.
  53. ↑ Pelli 2020, s. 144.
  54. ↑ Pelli 2020, s. 161.
  55. ↑ Pelli 2020, s. 172.
  56. ↑ Kikka Isoviita: Masennus vei Kikan sairauslomalle. Seura, 13.9.2002.
  57. ↑ Pelli 2020, s. 176.
  58. ↑ Pelli 2020, s. 177.
  59. 1 2 3 4 Pelli 2020, s. 181.
  60. ↑ Rantala 2006, s. 156.
  61. ↑ Pelli 2020, s. 185.
  62. ↑ Edesmenneen Kikan mies: Suru raskainta jouluna iltalehti.fi. Viitattu 8.9.2020.
  63. ↑ Pelli 2020, s. 199.
  64. ↑ Pelli 2020, s. 24.
  65. ↑ Idolien idolit: Kikka. Suosikki nro 8, 1990.
  66. 1 2 3 Eve Hietamies, Martti Brandt: Kikka: Voiko enempää pyytää. Apu, 22.6.1990.
  67. ↑ Pelli 2020, s. 80.
  68. ↑ Pelli 2020, s. 64.
  69. ↑ Pelli 2020, s. 42–43.
  70. ↑ Kikka haluaa Euroviisuihin. Nykyposti nro 12, 1990.
  71. ↑ Hellevi Pouta: Uusia Kikkoja. Apu, 24.6.1994.
  72. ↑ Pelli 2020, s. 63.
  73. 1 2 Juha Veli Jokinen: Ikuisesti seksipommi. Iltalehti, 15.6.2013.
  74. ↑ Seksipommina tunnettu Kikka koki traagisen kohtalon 41-vuotiaana Ilta-Sanomat. 20.4.2020. Viitattu 9.9.2020.
  75. 1 2 Keskinen, Esa: Kikka pääsee valkokankaalle – ”Toisille Kikka on edelläkävijä ja esikuva, toisille typerä mauton bimbo, joillekin uhri ja muistutus 1980-luvun arvomaailmasta” Aamulehti. 20.10.2020. Viitattu 10.3.2026.
  76. ↑ Salonen, Essi: ”Mä haluun viihdyttää!” Mutta Kikka sai kuulla vain ulkonäöstään ja joutui pilkan kohteeksi Suomenkuvalehti.fi. 16.9.2017. Viitattu 10.3.2026.
  77. ↑ Kikka – tarina tähdestä on musiikkidraama viihdyttäjästä, joka antoi kaikkensa yle.fi. Viitattu 8.9.2020.
  78. 1 2 Kikasta tekeillä kaksi elokuvaa – molemmat tuotannot jo pitkällä iltalehti.fi. Viitattu 13.8.2020.
  79. ↑ Asikainen, Merja: Laulaja Kikan tytär Sanni, 23, astuu ensimmäistä kertaa julkisuuteen Ilta-Sanomat. 9.4.2020. Viitattu 18.10.2026.
  80. ↑ Pelli 2020, s. 198.
  81. ↑ Kortelainen, Kai: Traaginen elämä sisaren silmin, s. 255. Minerva, 2023.

Aiheesta muualla

Kikka
Studioalbumit
Kokoelmat
Singlet
Muut artikkelit