Kirkkokaari (muinaisruotsi kirkiu balker, ruots. kristnu balker) oli Ruotsin muinaisten maakuntalakien osasto, joka sisälsi säädökset kirkon oikeuksista ja velvollisuuksista talonpoikaisyhteiskunnassa. Tämä kirkko-oikeudellinen osasto perustui paljolti kanoniseen oikeuteen, joka oli käytössä kirkollisissa tuomioistuimissa. Kirkkokaari oli mukana kaikissa muissa Ruotsin maakuntalaeissa paitsi Gotlannin laissa. Keskeisessä asemassa olivat Länsi-Götanmaan ja Uplannin lain kirkkokaaret.
Koko Ruotsia koskeva kirkkokaari aiottiin sisällyttää Maunu Eerikinpojan maanlakiin, mutta aie raukesi kirkon vastustukseen. Uplannin lain kirkkokaari syrjäytti vähitellen muut versiot ja se oli käyttökelpoisilta osiltaan käytössä myös uskonpuhdistuksen jälkeen. Uskonpuhdistus muutti kirkollisia oloja ja tarvittiin uusia säädöksiä, joista keskeisimmät olivat vuoden 1571 kirkkojärjestys ja vuoden 1686 kirkkolaki, mutta ne eivät syrjäyttäneet kirkkokaarta kokonaan. Vasta vuoden 1734 laki, joka sisälsi avioliittoa, perintöä ja muitakin kirkkokaariin sisältyneitä säännöksiä, syrjäytti vanhat oikeusnormit ja samalla kirkkokaari menetti merkityksensä oikeuslähteenä.