Kirkkovene

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Kirkkovene on pitkä puinen soutuvene, jota Pohjoismaissa käytettiin kirkkomatkoilla.

Kirkkovene

Kirkkoveneiden ensimmäinen esikuva lienee viikinkien käyttämissä veneissä. 1600-luvun uskonpuhdistuksesta lähtien kirkko alkoi vaatia veneiden ylläpitoa, mikä selittää kirkkoveneiden laajan levinneisyyden. Kirkkoveneen rakennutti ja omisti tavallisesti usean talon muodostama veneyhtiö, jonka osakkaita olivat maalliset talonpojat. Jokainen osakas omisti airon tai airoparin. Veneyhtiön johtaja ja veneen peränpitäjä oli yleensä vanhin isäntä. Tilattomat saivat lunastaa paikan veneessä maksamalla korvausta, osallistumalla kustannuksiin tai soutamalla.

Seurasaaren ulkomuseoon on tuotu muutamia vanhoja kirkkoveneitä. Yksi niistä on joka vuosi käytössä saaren juhannusjuhlissa, jolloin Karunan vanhassa kirkossa juuri vihitty aviopari sytyttää juhannuskokon saavuttuaan kokkoluodolle kansallispukuisten soutajin varustetulla kirkkoveneellä.

Nykyään kirkkoveneet ovat suosittuja kilpasoudussa, jolla myös on perinteet entisajan kirkkomatkoissa. Nykyaikainen kirkkovene on yllättävän merikelpoinen, sillä on soudettu muun muassa Reinjoella ja Inkoosta Suomenlahden yli Tallinnaan.

Kilpakirkkovene

Nykyisissä kilpailukäyttöön tarkoitetuissa kirkkoveneissä on neljätoista soutajaa ja perämies. Soutu tapahtuu perämiehen edessä olevan, tahtiairoissa istuvan parin asettaman tahdin mukaan. Perämies toimii veneen ohjaajana ja soutajien kirittäjänä. Penkkirakenteita ovat perinteinen kiinteä, kiinteä päällystettynä liukkaalla materiaalilla eli viiralla sekä rullapenkki. Kilpaveneen kilpailussa käytettävät rakennesäännöt määrittelee Suomessa Suomen melonta- ja soutuliitto.nHuippuvarustellussa kilpakirkkoveneessä on nykyisin muun muassa kaiutinlaitteisto, tahtimittari, GPS-vauhti/reittimittari ja pilssipumppu.

Suomen suurin kirkkovenekilpailutapahtuma on Sulkavan suursoudut.

Kirkkoveneille sattuneita onnettomuuksia Suomessa

• 1739 kirkkovene kaatui Jaalan Vuohijärvellä, jolloin 11 henkilöä hukkui.
• 1740-luvulla Kesälahdella Villalan kylän kirkkovene kaatui myrskyssä Hummonselällä, jolloin useita henkilöitä hukkui.
• 10. toukokuuta 1745 Iisalmeen menossa ollut Rapakon talon kirkkovene kaatui Pärekoskella, jolloin neljä henkilöä hukkui.
• 1745 Kirkkovene kaatui Jaalan Pyhäjärvellä, jolloin 11 henkilöä hukkui.
• 29. toukokuuta 1746 Luumäellä Rantalan ja Kontulan välisellä Kivijärven selällä kaatui helluntaina kirkosta palaamassa ollut Kontulan kylän kirkkovene, jolloin veneessä olleet 14 henkilöä hukkuivat.
• 14. lokakuuta 1770 Ähtärin Perännejärvellä Selkäsaaren luona Jussilaisten kirkkovene kaatui, jolloin eri lähteiden mukaan 6-9 henkilöä hukkui.
• 21. toukokuuta 1820 kirkkovene kaatui Mäntyharjun Pyhävedellä ja 25 henkilöä hukkui.
• 31. elokuuta 1845 Keurusselällä hukkui 26 henkilöä kolholaisten kirkkoveneen kaaduttua.
• Juhannuspäivänä 1850 Kuopion Kallavedellä upposi Jänissalon kylän purjeella varustettu kirkkomatkalla ollut vene, jolloin 28 henkilöä hukkui.
• Lokakuussa 1856 Oulujärvellä 16 vuolijokista nuorukaista hukkui, kun Säräisniemen kirkolta palaamassa ollut kirkkovene kaatui Sorsaniemen pohjoispuolella.
• Syksyllä 1858 Enonkosken Ylä-Enovedellä kaatui kovassa tuulessa Kerimäen kirkosta palaamassa ollut enonkoskelaisten kirkkovene. Veneessä olleista 12 henkilöstä kahdeksan hukkui.
• 17. kesäkuuta 1860 Rautalammin Konnekoskella Varismäen kylän kirkkovene hajosi törmätessään kariin. Yli 30 henkilöä joutui veden varaan, ja heistä 17 hukkui.
• 23. toukokuuta 1908 Kauhajoen Nummijärvellä kirkkovene kaatui äkilisessä tuulenpuuskassa, jolloin 15 ihmistä hukkui.
• 14. toukokuuta 2026 Lappeenrannan Mikonsaarenselällä kirkkovene sai pohjavaurioita ajauduttuaan karille. Pelastuslaitos pelasti kaikki soutajat eikä henkilövahinkoja tullut.

Symboliikka

Sana ”kirkkovene” on myös arkinen kiertoilmaus naisen sukuelimille. Nimitys johtuu siitä, että sukuelimistä tehty soikiomainen piirros muistuttaa ylhäältäpäin katsottua kirkkovenettä, etenkin jos siihen on lisätty airoilta näyttävät karvat.

Lähteet

Kirjallisuutta

• Kosunen, Mirja: Kirkkovenematkat
• Sääski, Sylvi: Suomalaisista kirkkoveneistä ja -matkoista

Aiheesta muualla

• Viimeiset kirkkoveneet, Kansan kuvalehti, 15.12.1933, nro 51, s. 24, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot