| Klamila | |
|---|---|
Klamilan kirkko vuonna 2020. |
|
Klamila |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | |
| Maakunta | Kymenlaakso |
| Seutukunta | Kotka-Haminan seutukunta |
| Kunta | Virolahti |
| Pinta-ala | |
| – Maa | 2,74 km² |
| Väkiluku | 268 |
| – Väestötiheys | 97,8 as./km² |
Klamila (aiemmin ruots. Rikulla) on kylä ja taajama Virolahden kunnan länsiosassa, Kymenlaaksossa. Se on Virolahden kunnan toiseksi suurin taajama. Se sijaitsee 15 kilometriä Virolahden keskustaajamasta, Virojoelta lounaaseen ja 15 kilometriä Haminan keskustasta kaakkoon, Suomenlahden rannalla.
Vuonna 2024 Klamilassa oli noin 270 asukasta. Kylässä toimii muun muassa Klamilan koulu ja kauppa. Klamilassa on myös vuonna 1955 käyttöön otettu kyläkirkko.
Klamilanlahdella on vuonna 1994 rakennettu Klamilan kalasatama, jossa on muun muassa kalankäsittelyhalli ja varastotilaa. Vuonna 2016 kalasatama oli kunnan omistama ja sitä käytti epäsäännöllisesti pari rannikkokalastajaa. Vielä vuonna 2001 kotisatamanaan Klamilaa käytti viisi rannikkokalastajaa.