Knipi

Knipi (oik. Zachris Alexander Stierncreutz ['šä:rnkröits], s. 10. huhtikuuta 1972 Helsinki on suomalainen muusikko, säveltäjä ja sanoittaja. Hän on Egotrippi-yhtyeen perustajajäsen.

Egotripin ohella hän on soittanut yhtyeissä The Krispies ja The Tunes, jotka kumpikin ovat julkaisseet yhden albumin (The Krispies: Solid Gold Rockstars vuonna 1998) ja The Tunes: Bright Yellow Sun vuonna 2005).

Knipin tunnetuimpia sävellyksiä ovat muun muassa "Matkustaja" (Egotrippi), "Mestaripiirros" (Anna Puu, Egotrippi, Chisu), "Kaunis päivä, Linnuton puu" (Anna Puu), "Hiljaisuus" (Irina, Samu Haber), "Myöhemmin" (Jonna Tervomaa) ja "Tunnoton" (Jenni Vartiainen).

Ura

Egotripin perustajajäsenenä ja kitaristina tunnettu Knipi on saavuttanut tähänastisella urallaan neljä Emma-palkintoa sekä lukuisia kulta- ja platinalevyjä. Knipi on Egotripin ohella säveltänyt kappaleita myös monille muille artisteille, muun muassa Anna Puulle, Irinalle, Jenni Vartiaiselle, Johanna Kurkelalle ja Jonna Tervomaalle.

Debyyttisooloalbumi Knipi julkaistiin lokakuussa 2019. Tältä Jukka Immosen tuottamalta albumilta julkaistiin ensimmäinen single “Katkoviivoja” 13. syyskuuta 2019. Albumilla ovat mukana Knipin lisäksi kosketinsoittaja Jussi Liimatainen, rumpali Heikki Kytölä ja basisti Anssi Maasalo. Julkaisun jälkeen Knipi teki kiertueen samalla kokoonpanolla. Kitaristi Jaakko Murros liittyi kokoonpanoon keväällä 2020.

Loppukeväästä 2020 Knipi käynnisti somekanavillaan MusaCorner-videosarjan, jossa hän poikansa Danielin säestämänä esitti sekä omia sävellyksiään että coverbiisejä. Lisäksi julkaistiin albumi Best of MusaCorner sekä singlenä Egotripin "Matkustaja"-kappaleesta akustinen versio.

Yhteistyö tuottaja Jukka Immosen kanssa jatkui uusilla julkaisuilla, joista single "00840" ilmestyi toukokuussa 2021. Knipin toinen sooloalbumi Valoilmiöitä julkaistiin helmikuussa 2022.

Keväällä 2022 sai ensiesityksensä Ylen edellisenä syksynä taltioitu konsertti Knipi - Katkoviivoja ja tien varsia.

Knipin kolmas soololevy "Sivellinvetoja" julkaistiin syyskuun 25. 2026. Hänen tähän mennessä henkilökohtaisin ja kunnianhimoisin albuminsa. Jyrki Tuovisen tuottamalla levyllä soittavat Anssi Maasalo bassossa, Jussi Liimatainen ja Daniel Stierncreutz pianolla ja kosketinsoittimilla, Heikki Kytölä rummuissa ja Jaakko Murros sähkökitarassa sekä Klaara Pyrhönen ja liris Pyrhönen-Koivula viuluissa ja Elina Susiluoto sellissä.

Knipi on soolouransa ja Egotripin lisäksi myös laulanut taustoja monille suomalaisartisteille (mm. Anna Puu, Matti Johannes Koivu, Tehosekoitin, The Latebirds, Tuure Kilpeläinen, Jonna Tervomaa, Daisy)

Musiikkiuransa lisäksi Knipi on suunnitellut levyjen kansia suomalaisille artisteille: näitä ovat muun muassa Zen Café, Tiktak, Lemonator, The Rasmus, Matti Johannes Koivu, Jukka Poika, Anna Puu, Anna Eriksson, Mamba, Jenni Vartiainen, Jonna Tervomaa ja Rajaton. Hän on suunnitellut myös valtaosan Egotripin albumien kansista ja monia nuottikirjojen kansia.

Yksityiselämä

Knipin vanhemmat ovat taidemaalari Mikael Stierncreutz (1936–1976) ja valokuvamallina toiminut May-Britt (o.s. Seitava). Nimen Knipi hän sai äidiltään alle yksivuotiaana, kun äiti joutui toistuvasti sanomaan pojalleen “knip inte” eli ‘älä nipistele’. Hänen isoisänsä oli graafikko ja julistetaiteilija Helge Mether-Borgström.

Kirjallisuus

Lokakuussa 2025 julkaistiin Tommi E. Virtasen kirjoittama elämäkerta "Knipi - Kuinka vangita perhonen" (Tammi).

Lauluntekijä pienten ihmeiden äärellä. Miten taiteilija houkuttelee inspiraation esiin? Miksi luovuutta ei voi pakottaa?

Zachris ”Knipi” Stierncreutz (s. 1972) on laulaja-lauluntekijä, jonka melankolisen tyylin tunnistaa jokainen suomalainen popmusiikin kuuntelija. Yli kolmenkymmenen vuoden urallaan hän on kirjoittanut satoja lauluja niin itselleen, Egotripille kuin Suomen eturivin pop-artisteille.

Kahden taiteilijasuvun vesana Knipi on saanut verenperintönä sekä kuvataiteellista että musikaalista lahjakkuutta. Ratkaisu ryhtyä popmuusikoksi ja lauluntekijäksi ei kuitenkaan ollut helppo, vaikka Knipi tiesi jo varhain, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Työn luonne on pitkä ja monipolvinen, tavallaan hyvin toisteinen, mutta silti tekijälleenkin aina yhtä selittämätön, pieni ihme. Taiteilijana Knipi on kuitenkin joutunut myöntämään, ettei luovuutta voi pakottaa.

Knipi – Kuinka vangita perhonen kertoo lauluntekijän kipuilusta inspiraatiota etsiessä ja silloin, kun itsekritiikki meinaa syödä luovuuden. Samalla se kertoo merkittävän lauluntekijän pitkästä taipaleesta, niin onnistumisista kuin pettymyksistä, sekä siitä eetoksesta, kun elämäntehtävänä on tehdä aina vain parempia lauluja.

Soolojulkaisut

Albumit

Singlet

Julkaisut joissa säveltäjänä ja/tai sanoittajana

Anna Puu

  • Linnuton puu (Anna Puu, 2009)
  • Melankolian riemut (Anna Puu, 2009)
  • Kaunis päivä (Anna Puu, 2009)
  • Idän hitain (Anna Puu, 2009)
  • Kun olet minun (Anna Puu, 2009)
  • Mestaripiirros (Anna Puu, 2009)
  • Riko minut (Sahara, 2010)
  • Anna ja merikarhu (Sahara, 2010)
  • Nopeimmat junat (Sahara, 2010)
  • Vuoroin vieraissa (Sahara, 2010)
  • Ruusunen (Sahara, 2010)
  • Onnen viipaleet (Sahara, 2010)
  • Uskomaton juttu (Sahara, 2010)
  • Antaudun (Antaudun, 2012)
  • Kolme pientä sanaa (Antaudun, 2012)
  • Illanpilaaja (Antaudun, 2012)
  • Löydän sinut uudestaan (Antaudun, 2012)
  • Säännöt rakkaudelle (Antaudun, 2012)
  • Nuori Loiri (Antaudun, 2012)
  • Hyvä hetki (Antaudun, 2012)
  • Suukko (Antaudun, 2012)
  • Kuka sut muka huolisi? (Antaudun, 2012)
  • Ota minut tällaisena kuin oon (Rakkaudella, Anna Puu, 2016)
  • Aika (Rakkaudella, Anna Puu, 2016)
  • Kohta vapaita (Rakkaudella, Anna Puu, 2016)
  • Jos nää seinät osais puhua (Rakkaudella, Anna Puu, 2016)
  • Superkuu (Rakkaudella, Anna Puu, 2016)
  • Venus ja mars (Rakkaudella, Anna Puu, 2016)
  • Matkalla (Rakkaudella, Anna Puu, 2016)
  • Sudet (Rakkaudella, Anna Puu, 2016)
  • Ei sinusta (Rakkaudella, Anna Puu, 2016)
  • Keho puhuu (Nälkäinen sydän, 2018)
  • Ajolaulu (Nälkäinen sydän, 2018)
  • Nälkäinen sydän (Nälkäinen sydän, 2018)
  • Kultareunukset (Nälkäinen sydän, 2018)
  • Tarviin vielä yhden yön aikaa (Nälkäinen sydän, 2018)
  • Oispa sulla tyttöystävä (Nälkäinen sydän, 2018)
  • Ethän unohda (Nälkäinen sydän, 2018)
  • Valoton (Nälkäinen sydän, 2018)
  • Juokse beibi juokse (Single, 2022)
  • Rakkaus tappaa (Single, 2023)

Daisy

Egotrippi

  • Ei kai taas (Egotrippi, 1995)
  • Yli tuhansien maisemien (Egotrippi, 1995)
  • Egotripillä (Egotrippi, 1995)
  • Kesäpäivä (Egotrippi, 1995)
  • Hulluus ovella kolkuttaa (Egotrippi, 1995)
  • Ikkunassa (Egotrippi, 1995)
  • Pitääkö aina sataa (Egotrippi, 1995)
  • Tylsää (Egotrippi, 1995)
  • Gloria (Egotrippi, 1995)
  • Olet täällä (Egotrippi, 1995)
  • Joskus (Egotrippi, 1995)
  • Se on tosi jees (Superego, 1997)
  • Tänään ei kukaan vastaa (Superego, 1997)
  • Teinikuningatar (Superego, 1997)
  • Unihiekkaa (Superego, 1997)
  • Lydia (Superego, 1997)
  • Ympyrä (Superego, 1997)
  • Fantastiset bileet (Superego, 1997)
  • Pyörii (Superego, 1997)
  • Superego (Superego, 1997)
  • Pako aavekaupungista (Superego, 1997)
  • Elokuu (Superego, 1997)
  • Hiljaisuus (Superego, 1997)
  • Pois minusta paha henki (Alter ego, 1998)
  • Ulkopuolella (Alter ego, 1998)
  • Posteljooni (Alter ego, 1998)
  • Flipperikuningas (Alter ego, 1998)
  • Tyttö kaunis (Alter ego, 1998)
  • Poika kalpea (Alter ego, 1998)
  • Kiire (Alter ego, 1998)
  • Suklaasydän (Alter ego, 1998)
  • Umpikujassa (Helsinki-Hollola, 2000)
  • Koivuniemen herra (Helsinki-Hollola, 2000)
  • Lennokki (Helsinki-Hollola, 2000)
  • Mitä susta mietin selkäsi takana vaikka kohdatessa hymyillään (Helsinki-Hollola, 2000)
  • Tällaisena iltana (Helsinki-Hollola, 2000)
  • Täytyy mennä (Helsinki-Hollola, 2000)
  • Suljetuin silmin (Helsinki-Hollola, 2000)
  • Asunto 35 (Helsinki-Hollola, 2000)
  • Vuoristorata (Helsinki-Hollola, 2000)
  • Kerran pienessä kaupungissa (Vapauden kaiho – lauluja Amnestylle, 2001)
  • Tavarat autoon (Moulaa!, 2001)
  • Moulaa! (Moulaa!, 2001)
  • Rasmus (Moulaa!, 2001)
  • Lähe menee (Moulaa!, 2001)
  • Mustat Varjot (Matkustaja, 2003)
  • Älä koskaan ikinä (Matkustaja, 2003)
  • Varovasti nyt (Matkustaja, 2003)
  • Sinä vain (Matkustaja, 2003)
  • Pakkasukko (Matkustaja, 2003)
  • Onneton (Matkustaja, 2003)
  • Polkupyörälaulu (Matkustaja, 2003)
  • Tarpeeton mies (Matkustaja, 2003)
  • Matkustaja (20 suosikkia, 2004)
  • Arvoitus (Vielä koittaa uusi aika, 2006)
  • Nämä ajat eivät ole meitä varten (Vielä koittaa uusi aika, 2006)
  • Asfaltin pinta (Vielä koittaa uusi aika, 2006)
  • Mian laulu (osat 1 & 2) (Vielä koittaa uusi aika, 2006)
  • Yksinäisyys (Vielä koittaa uusi aika, 2006)
  • Vuokses sun (Vielä koittaa uusi aika, 2006)
  • Maailmanloppua odotellessa (Maailmanloppua odotellessa, 2008)
  • Kaikenlaista harmia (Maailmanloppua odotellessa, 2008)
  • Valssi (Maailmanloppua odotellessa, 2008)
  • Mies räjähtää (Maailmanloppua odotellessa, 2008)
  • Häälaulu (Maailmanloppua odotellessa, 2008)
  • Ei se tästä (Maailmanloppua odotellessa, 2008)
  • Suruisa (Maailmanloppua odotellessa, 2008)
  • Purple (Maailmanloppua odotellessa, 2008)
  • Uusi aamu (Vuosi nolla, 2015)
  • Pikkuinen (Vuosi nolla, 2015)
  • Kuka vain käy (Vuosi nolla, 2015)
  • Päätös (Vuosi nolla, 2015)
  • He istuivat puiston penkillä (Vuosi nolla, 2015)
  • Hehkulamppu (Vuosi nolla, 2015)
  • Toinen muistutus (Vuosi nolla, 2015)
  • Ongelma (Vuosi nolla, 2015)
  • Vieläkö mut voi pelastaa? (10, 2017)
  • Hei sinä (10, 2017)
  • Valtatie (10, 2017)
  • Patja (10, 2017)
  • Kaaos (10, 2017)
  • Mene nyt (10, 2017)
  • Kadonnutta kauneutta (10, 2017)
  • Muisto (10, 2017)
  • Mitä siitä jos ei rahat riitä (10, 2017)
  • Vihellellen (Vihellellen EP, 2018)
  • Yön selkään (Vihellellen EP, 2018)
  • Tyttöjen ilta (Vihellellen EP, 2018)

Iisa

Ipanapa

Irina

Jane

Jannika B

Jenni Vartiainen

Johanna Kurkela & Knipi

Johanna von Hertzen

Jonna Tervomaa

Katri Ylander

Knipi

  • Katkoviivoja (Knipi, 2019)
  • 1986 (Knipi, 2019)
  • Sotku (Knipi, 2019)
  • Hölösuu (Knipi, 2019)
  • Menneestä ajasta (Knipi, 2019)
  • Seinäruusu ja kynnysmatto (Knipi, 2019)
  • Se on menoa nyt (Knipi, 2019)
  • Musta Aukko (Knipi, 2019)
  • Maitojuna (Knipi, 2019)
  • Värejä (Knipi, 2019)
  • Huomasin vain sinut (Valoilmiöitä, 2022)
  • Korttitalo (Valoilmiöitä, 2022)
  • 00840 (Valoilmiöitä, 2022)
  • Tien Varteen (Valoilmiöitä, 2022)
  • Maailman toimivin kaupunki (Valoilmiöitä, 2022)
  • Valoilmiöitä (Valoilmiöitä, 2022)
  • Melankolia (Valoilmiöitä, 2022)
  • Halkeama (Valoilmiöitä, 2022)
  • Uuden vuoden juhlat (Valoilmiöitä, 2022)
  • Sä pelastat mut (Valoilmiöitä, 2022)
  • Laivat (Valoilmiöitä, 2022)
  • Ensirakkaus (Sivellinvetoja, 2026)
  • Itäväylä (Sivellinvetoja, 2026)
  • Sivellinvetoja (Sivellinvetoja, 2026)
  • Päiväkirja (Sivellinvetoja, 2026)
  • Siinä hän taas on (Sivellinvetoja, 2026)
  • Sinä yönä satoi lunta (Sivellinvetoja, 2026)
  • Rakas, olen pitkästynyt (Sivellinvetoja, 2026)
  • Kapeikko (Sivellinvetoja, 2026)
  • Olet palannut kotiin (Sivellinvetoja, 2026)
  • Huomisen sää (Sivellinvetoja, 2026)

The Krispies

Manna

Mira Luoti

Siiri Nordin

Tiktak

The Tunes

Muut:

Vierailevana artistina

Lähteet

  1. ↑ Uttal av finlandssvenska efternamn (Viite koskee ääntämisohjetta) Kotus. Viitattu 23.6.2018. (ruotsiksi)
  2. ↑ Knipi soolona musiikintekijat.fi. 14.4.2020. Viitattu 4.6.2021.
  3. ↑ Järvinen, Anssi: Levyarvostelu: Anna Puu – Sahara Dome.fi. 24.5.2010. Otavamedia Oy. Arkistoitu 29.11.2014. Viitattu 18.11.2014.
  4. ↑ Kinnunen, Aleksi: Jenni Vartiainen – Ihmisten edessä (2007) NRGM.fi. 10.9.2012. Musiikkiyhdistys Helsingin Nuorgam. Arkistoitu 29.11.2014. Viitattu 18.11.2014.
  5. ↑ Väänänen, Jukka: Egotripin Knipin "Matkustaja" oli vuoden 2004 soitetuin kotimainen 3/2005. Web Archive: Kulttuuriuutiset.net. Arkistoitu 6.5.2007. Viitattu 8. maaliskuuta 2007.
  6. ↑ Tiina Sormunen: Vielä toinenkin ennen viisikymppisiä - heili.fi www.heili.fi. Arkistoitu 29.8.2021. Viitattu 29.8.2021.
  7. ↑ Knipin huippusuositut Musacorner-biisit julkaistaan tänään albumina Universal Music. Viitattu 5.6.2021.
  8. ↑ Juha Kaunisto: Helsingin Laajasalon oli jo aika saada oma biisinsä – 00840 mesta.net. 28.5.2021. Viitattu 5.6.2021.
  9. ↑ Knipi - Katkoviivoja ja tien varsia
  10. ↑ Nyström, Helmi: Musiikki hakee muotoaan Macissa 3/2005. Apple. Arkistoitu 11.7.2007. Viitattu 8. maaliskuuta 2007.
  11. ↑ Puoli seitsemän, Yle TV1 24.10.2017.

Aiheesta muualla