| Sijainti | |
|---|---|
| Merialue | |
| Korkein kohta |
181 |
| Pinta-ala |
5 200 km² |
| Asukasluku |
424 |
|---|---|
| Asutuskeskukset |
Bugrino (kylä) |
| Kieli |
Kolgujev (ven. Колгу́ев) on saari Kaninin niemimaan koillispuolella Barentsinmeressä Koillis-Euroopan rannikolla. Se kuuluu Nenetsian autonomiseen piirikuntaan, joka on samalla osa Venäjän Arkangelin aluetta. Jokseenkin pyöreän saaren läpimitta on noin 80 km ja pinta-ala on noin 5 200 km² (toisen lähteen mukaan 4968 km²). Saari sijaitsee runsaan 70 kilometrin etäisyydellä mantereesta.

Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Kolgujevin maalaiskunnassa asui yhteensä 424 asukasta. Saaren väestö koostuu yhtäältä poronhoitoa harjoittavista nenetseistä (alkuperäisväestöä) ja toisaalta petrokemian tuotannon parissa toimivasta väestöstä, joista suuri osa tulee muualta. Ainoa asutuskeskus on saaren etelärannalla sijaitseva Bugrinon taajama, johon avattiin lentokenttä pienkoneille vuonna 2002.
Lukoilin tytäryhtiö Arcticneft poraa saarelta öljyä. Saaren koillisrannan läheisyydessä on pieni Kolgujevin öljyterminaali, jota kautta seudulta porattua öljyä viedään esimerkiksi Murmanskin satamaan.
|
Kolgujevin ilmastotilastoa
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||