Koretskyin hallitus on 16. heinäkuuta 2026 muodostettu Ukrainan hallitus, jota johtaa poliittisesti riippumaton pääministeri Serhi Koretskyi. Tiedon pääministerin nimittämien hallituksen ministerien nimistä julkaisi Ukrainan parlamentin puhemies; sittemmin parlamentti hyväksyi ehdotetut nimet.
Ulko- ja puolustusministerin nimiä ei julkistettu julkistettu samassa yhteydessä, sillä Ukrainan parlamentti nimittää heidät tehtäväänsä presidentin ehdotuksesta. Edellisen hallituksen puolustusministeri Myh’ailo Fedorovin tehtävässä jatkamisen puolesta oli järjestetty Kiovassa tukimielenosoituksia. Toisaalta julkisuuteen oli tullut tietoja, joiden mukaan Fedorov oli esittänyt (hieman ennen edellisen hallituksen hajoittamista) merkittäviä muutoksia Ukrainan asevoimien johtoon ja organisointiin, joita presidentti ei ollut hyväksynyt.
Koretskyin hallitusta edelsi noin vuoden toiminut Julija Svyrydenkon hallitus.
Oheinen taulukko on luonnos ja sisällöllisesti keskeneräinen. Aivan kaikkia ministereitä ei vielä ole taulukoitu ja esimerkiksi virkakauden alkamisajankohta ei käy ilmi käytetystä lähteestä ja voi olla aikaisempi kuin mitä oheen on alustavasti merkitty.
| Tehtävä | Ministeri | valokuva | Virassa |
|---|---|---|---|
| Pääministeri | Serhi Koretskyi | 16.7.2026 – | |
| Varapääministerit | |||
| 1. varapääministeri, energiaministeri |
Denys Šmyhal | 16.7.2026 – | |
| Eurooppalaisen ja euroatlantilaisen integraation varapääministeri | Vsevolod Tšentsov (Всеволод Ченцов) | 16.7.2026 – | |
| Humanitaarisen politiikan ja kulttuurin varapääministeri | Tetjana Berežna (Тетяна Бережна) | 16.7.2026 – | |
| Muut ministerit | |||
| Digitaalisen muutoksen ministeri | Oksana Fertšuk (Оксана Ферчук) | 16.7.2026 – | |
| Jälleenrakennus-, infrastruktuuri- ja liikenneministeri | Mykola Kalašnyk (Микола Калашник) | 16.7.2026 – | |
| Nuoriso- ja urheiluministeri | Matvi Bidnyi | 16.7.2026 – | |
| Oikeusministeri | Denys Maslov | 16.7.2026 – | |
| Opetus- ja tiedeministeri | Andri Butenko (Андрій Бутенко) |
16.7.2026 – | |
| Puolustusministeri (aluksi vt.) | Jevheni H’mara | 16.7.2026 – | |
| Sisäministeri | Ivan Vyhivskyi | 16.7.2026 – | |
| Terveysministeri | Viktor Ljaško | 20.5.2021 – | |
| Valtiovarainministeri | Serhi Martšenko | 16.7.2026 – | |
| Veteraaniasioiden ministeri | Vitali Kim | 16.7.2026 – | |
Fokin | Kutšma | Masol | Martšuk | Lazarenko | Pustovoitenko | Juštšenko | Kinah’ | Janukovytš I | Tymošenko I | Jeh’anurov | Janukovytš II | Tymošenko II | Azarov I | Azarov II | Jatsenjuk I | Jatsenjuk II | Hroisman | Hontšaruk | Šmyhal | Svyrydenko | Koretskyi