| Korsikalaiset | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Korsikan lippu |
||||||||||
|
Merkittävät asuinalueet
|
||||||||||
| Kielet | korsika, ranska | |||||||||
| Uskonnot | katolilaisuus | |||||||||
Korsikalaiset (korsikaksi i Corsi) ovat etninen ryhmä Korsikalla Ranskassa. Korsikalaiset puhuvat korsikan kieltä sekä ranskaa. Korsikan lisäksi korsikalaisia on suuria määriä Ranskan mannermaalla, Ranskan merentakaisilla alueilla ja esimerkiksi Yhdysvalloissa. Korsikan ulkopuolella asuvien korsikalaisten määrä on suurempi kuin Korsikan asukkaiden määrä.
Ensimmäiset merkit ihmisasutuksesta Korsikalla ovat 9 000–10 000 vuotta vanhoja. Korsikaa hallitsi ensin etruskit ja sittemmin Karthago, kunnes Rooman valtakunta valloitti sen 259 eaa. Vandaalit ja muut saarelle hyökkääjät ajoivat pimeän keskiajan aikana asukkaita rannikolta sisämaahan. Vuonna 1077 saari siirtyi Pisan valtaan ja päätyi siltä Genovalle vuonna 1284. Suuren osan Genovan valtakautta saari oli alttiina arabien ja turkkilaisten rosvohyökkäyksille. 1700-luvulla Korsika oli pariin otteeseen itsenäinen, mutta se päätyi lopullisesti Ranskalle vuonna 1796. Ranskan valtakaudella Korsika teollistui ja sen väestö kasvoi. Maatalouden kärsittyä kilpailussa muiden Ranskan alueiden kanssa suuri osa jäi ilman töitä ja monet muuttivat saarelta töihin muualle. Nationalistiset liikkeet ovat tehneet 1900-luvun jälkipuoliskolla Korsikalla useita terrori-iskuja.
Vuoden 2019 geenitutkimuksen mukaan korsikalaiset muodostavat klusterin, joka on lähellä keski- ja pohjoisitalialaisia. Pieni osa korsikalaisista sijoittuu klusterin ulkopuolelle lähemmäs ranskalaisia ja Iberian niemimaan väestöä, mikä kertonee hiljattaisen maahanmuuton aiheuttamasta heterogeenisyydestä.