Korvike tarkoittaa erilaisten asioiden korvaajaa, korvaamansa asian tilalla käytettävää. Nimitystä on käytetty erityisesti pula-aikoina, jolloin ulkomailta tuotavia tai muuten vaikeasti saatavia tuotteita on korvattu helpommin saatavilla. Kahvi korvattiin osittain tai kokonaan sikurilla tai paahdetulla viljalla. Paperia on käytetty korvaamaan kangasta. Suomessa käytettiin talvella 1941-42 paperia mattojen, patja-, verho- ja huonekalukankaiden sekä jalkineiden vuorimateriaalien valmistukseen tekstiilitehtaissa. Leipäviljan perinteinen korvike oli Suomessa pettu. Suomen 1940-luvun pula-aikana korvikkeista ja niiden käytöstä annettiin ohjeita kirjoissa, lehdissä ja mm. Martta-järjestön tilaisuuksissa.
Sota-aikana ja sen jälkeen sanaa korvike käytettiin erityisesti kahvin korvikkeista. Suomessa vuonna 1941 kauppaan tullut kahvin korvike oli pääasiassa valmistettu rukiista, ohrasta, lantusta ja voikukan juuresta, mutta sisälsi myös noin 25 prosenttia aitoa kahvia. Vuonna 1942 tuli käyttöön myös kahvin vastike, joka ei sisältänyt aitoa kahvia lainkaan. Vastike sisälsi 85 % viljaa lopun ollessa sokerijuurikasta ja sikuria. Kahvin puute ylläpiti salakuljetusta. Suomeen tuotiin salaa Ruotsista sikäläistä kahvinkorviketta, jonka tuotenimi oli Mabou. Sitä välitti erityisesti haaparantalainen kauppias Erik (Erkki) Innala; hänet tunnettiinkin lisänimellä Mabou-Erkki.
Saksan demokraattisessa tasavallassa kärsittiin vuonna 1977 kahvipulasta. Heinäkuun 26. päivänä Saksan sosialistisen yhdistyneen yhtenäisyyspuolueen politbyroo hyväksyi kahvin jakelua koskevan määräyksen. Sen mukaan 1. elokuuta lähtien tarjoiltiin uutta kahvisekoitusta, joka sisälsi 51 prosenttia kahvia, 34 prosenttia ruis-ohra-sekoitusta, 5 prosenttia sikuria, 5 prosenttia sokerijuurikaskuitua ja 5 prosenttia jauhettua spelttiä. Kansalaisten inhoama korvikekahvi sai heiltä nimen Erich Honeckerin mukaan: Erichs Krönung, Erichin erikoinen.

Korvikevoita valmistettiin siten, että osa voista korvattiin muilla ainesosilla, kuten jauhoilla ja maidolla. Korvaavina osina käytettiin myös kananmunaa ja perunasosetta. Munavoita käytetään edelleenkin yleisesti karjalanpiirakoiden kanssa. Korvikevoin ohjeita sisältyi esimerkiksi vuonna 1943 julkaistuun, kansanhuoltoministeriön tiedotustoimiston päällikkö Untamo Utrion toimittamaan kirjaan Pois pula, pois puute: keinot ja korvikkeet käyttöön.
Korvikealkoholilla tarkoitetaan etyylialkoholia sisältävien, ei nautittavaksi tarkoitettujen aineiden käyttöä päihtymistarkoituksessa. Korvikealkoholi on siis alkoholijuoman korviketta.
Pula hyödykkeistä ja erilaisten korvikkeiden ilmaantuminen ärsytti kansalaisia. Tätä ilmentää Matti Jurva säveltämällään ja sanoittamallaan kappaleella Lauluke, eli laulun korvike (1934), joka ottaa kantaa myös kielen muuttumiseen. Siinä mm. todetaan: "Kaikki on nyt vastiketta, soossikin on kastiketta."
