Kultaneito eli kultainen nainen on ihmisen tekemä nainen tai naisen kuva tai patsas Kalevalassa ja kalevalaisissa kansanrunoissa.
Kalevalassa Seppo Ilmarinen tekee naisen hopeasta ja kullasta korvikkeeksi menetettyään puolisonsa. Nainen on kuitenkin kova ja kylmä, eikä lämmitä nukkuessa kylkeä. Opetuksena Väinämöinen valistaa, ettei pitäisi naida kullan tai hopean vuoksi, koska kulta ja hopea hohkaavat kylmyyttä.
Kultaneito esiintyy myös virolaisten Kalevipoeg-kansalliseepoksessa, jossa häntä kuvaillaan "kultaiseksi kuninkaantytöksi", jolla on "kultaa suu, kultaa kulmat, niin myös kaula, vartalokin, kultaa päästä varpaisiin. Hihat kultaiset kädessä, kullalla ne kirjoellut, kultanuttu, päähinekin, kultakruunu päässä hällä." Tarinassa hän antaa Kalevanpojalle neuvoja.
Kultaneitoperinne tunnettiin Suomen, Karjalan, Inkerinmaan ja Viron alueilla. Suomalaisten ja karjalaisten keskuudesta runon eeppinen muoto säilyi parhaiten Karjalan ortodoksisella väestöllä. Luterilaisten suomalaisten keskuudessa perinne oli laajalti kadonnut 1800-lukuun mennessä, muttei kuitenkaan kokonaan.