
Kurt Westergaard (13. heinäkuuta 1935 – 14. heinäkuuta 2021) oli tanskalainen piirtäjä ja kuvittaja. Hän kuvitti kirjoja, mutta toimi pääasiassa Jyllands-Postenin pilapiirtäjänä. Hän piirsi yhden kohua herättäneistä Jyllands-Postenin pilapiirroksista, pommipäisen profeetta Muhammadin. Hän eli sen jälkeen vuosia ympärivuorokautisessa valvonnassa.
Westergaar kuoli 86-vuotiaana pitkäaikaiseen sairauteen.
Helmikuussa 2008 Tanskan poliisi pidätti kolme epäiltynä murhajuonesta. Pidätetyt olivat tunisialaisia ja marokkolaistaustainen Tanskan kansalainen.
1. tammikuuta 2010 Tanskan poliisi otti kiinni Westergaardin kotiin kirveen kanssa tunkeutuneen somalialaisen Muhammed Geelen, jolla oli yhteyksiä Somalian suurimpaan islamistiryhmään al-Shababiin ja jota on tarkkailtu jo aiemmin. Hyökkääjä tuomittiin terrorismista ja murhayrityksestä yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen 4. helmikuuta 2011. Lisäksi hänet määrättiin karkotettavaksi maasta.
Heinäkuussa 2010 Norjassa pidätettiin kolme henkilöä, uiguuritaustainen Norjan kansalainen, Irakin kurdi ja uzbekki, jotka juonivat Westergaardin tappamista.
Maaliskuussa 2013 hän oli mukana etsintäkuulutettujen listalla, jonka julkaisi Arabian niemimaan al-Qaida.
Westergaard sai vuonna 2010 saksalaisen M100-mediapalkinnon.