Kuuba 1959

Kuuba 1959
Cuba
Ohjaaja Richard Lester
Käsikirjoittaja Charles Wood
Tuottaja
Säveltäjä Patrick Williams
Kuvaaja David Watkin
Leikkaaja John Victor-Smith
Lavastaja Denis Gordon-Orr
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Holmby Film
Ensi-ilta 1979
Kesto 123 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Kuuba 1959 (Cuba) on vuonna 1979 ensi-iltansa saanut draamaelokuva, joka kertoo vuoden 1959 Kuuban vallankumouksesta ja jälleenrakentamisesta. Elokuvan pääosia esittävät Sean Connery, Brooke Adams ja Jack Weston. Elokuvan on ohjannut Richard Lester.

Vastaanotto

Kymmenestä suomalaisesta ensi-iltakriitikosta yksi antoi elokuvalle kolme tähteä, neljä arvostelijaa kaksi tähteä ja kolme yhden tähden, keskiarvona 1,56 tähteä neljästä. Helsingin Sanomien Mikael Fränti kirjoitti elokuvan olevan monin tavoin mielenkiintoinen, mutta varauksin: ”Henkilöt ja tapahtumat jäävät kesken, sillä Lester ei kasvata niitä pintaa syvemmälle. – – Lester tarkastelee tapahtumia ja ihmisiä yläpuolelta, etäisyyden päästä. Onko valinta tietoinen vai hyvä tapa välttää kannanottoa? Ironinen Lesterin näkemys silti on, ja se pelastaa osan lopputuloksesta.” Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen piti elokuvaa päämäärättömänä ja kipinättömänä toimintaromanssina ja antoi sille kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.

Näyttelijät

 Sean Connery … majuri Robert Dapes  
 Brooke Adams … Alexandra Pulido  
 Jack Weston … Larry Gutman  
 Hector Elizondo … kapteeni Ramirez  
 Denholm Elliott … Don Skinner  
 Martin Balsam … kenraali Bello  
 Chris Sarandon … Juan Pulido  
 Danny De La Paz … Julio Mederos  
 Lonette McKee … Therese Mederos  
 Alejandro Rey … Faustino  
 Louisa Moritz … Miss Wonderly  
 Dave King … lehdistöagentti  
 Walter Gotell … Don Jose Pulido  
 Michael Lees … Maxwell-Lafroy  
 David Rappaport … Jesus  
 Wolfe Morris … kenraali Batista  
 Earl Cameron … eversti Rosell Y. Leyva  
 Maria Charles … Senora Pulido  
 Pauline Peart … Dolores  
 Anna Nicholas … Maria  
 Tony Mathews … Carrillo  
 Leticia Gerrido … Celia  
 John Morton … Gary  
 Anthony Shaw … Spencer  
 Stefan Kalipha … Ramon  
 Raul Newney … maalari  
 Ram John Holder … kersantti  
 James Turner … autonkuljettaja  

Lähde:

Lähteet

  1. ↑ Pistetaulukko. (Arvostelijoina Pertti Avola, Mikael Fränti, Antti Lindqvist, Pentti Lumirae, Velipekka Makkonen, Sakari Salko, Matti Salo, Sakari Toiviainen, Markku Tuuli ja Helena Ylänen.) Projektio, 4/1980, s. 2. Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL.
  2. ↑ Fränti, Mikael: Helsingin Sanomat, 17.5.1980, s. 15. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0
  4. ↑ Kuuba 1959 Elonet. Viitattu 7.8.2021.
  5. ↑ Kuuba 1959 AllMoviessa. (englanniksi) Viitattu 7.8.2021.

Aiheesta muualla