LEGO Masters Suomi on suomalainen kilpailuohjelma, jossa kahdeksan kilpailijaparin pitää rakentaa Lego-palikoista eri teemojen mukaan erilaisia rakennelmia. Kilpailijoilla on käytettävissä yli kolme miljoonaa Lego-palikkaa.
Kilpailun voittajat saavat palkinnoksi 10000 euroa. Toisella kaudella voittajat pääsivät lisäksi myös Legolandiin.
Ohjelman esittäminen
LEGO Masters Suomea esitettiin kahden ensimmäisen tuotantokauden ajan MTV3-kanavalla. Ohjelmaa juonsi Jaakko Saariluoma ja sen tuomarina toimi Lego Groupin luova johtaja Esa Nousiainen. Ensimmäinen kausi esitettiin keväällä 2022 ja toinen vuotta myöhemmin.
Syksyllä 2024 ohjelma siirtyy kolmannella tuotantokaudellaan Nelosen ohjelmistoon. Ohjelman uutena juontajana aloittaa Christoffer Strandberg, Esa Nousiaisen jatkaessa tuomarina. Kauden voittajiksi valittiin Anssi Hakoma, 38, ja Rami Lindström , 38.
Ohjelman tekeminen
Ohjelmassa nähtäviä Lego-teoksia rakennettiin pisimmillään 20 tuntia. Kilpailijat saivat pitää rakentamisen aikana taukoja, jolloin kello pysäytettiin. Kello pysäytettiin muun muassa lounastauon ajaksi ja useamman päivän kestäneiden rakennustehtävien välisinä öinä, jolloin kilpailijat saivat nukkua. Ohjelman tekoaikaa säätelivät myös alaikäisten osallistujien työaikalait. Rakentamisen aikana sai pitää myös omia taukoja, mutta tällöin kelloa ei pysäytetty.
Kilpailijoiden rakentamat teokset purettiin tehtävien jälkeen ja seitsenhenkinen tiimi lajitteli palikat uudelleen. Tiimin tehtävänä oli myös huolehtia, että saatavilla oli riittävästi palasia. Kilpailijoiden käytössä oli yli kolme miljoonaa palikkaa.
Ohjelmassa nähtäviä tehtäviä on ollut suunnittelemassa, harjoittelemassa ja testaamassa legotiimi, jonka havaintojen perusteella on tiedetty kuinka paljon mihinkin tehtäävän on tarvittu aikaa. Osa tehtävistä on aiemmin ollut muiden maiden LEGO Masters -ohjelmissa, mutta esimerkiksi seitsemännen jakson Muumi-tehtävä oli suunniteltu Suomen ohjelmaa varten.
Ensimmäinen tuotantokausi
Ensimmäisen tuotantokauden ensimmäinen jakso esitettiin MTV3-kanavalla 17. maaliskuuta 2022. Kauden voittajapariksi valittiin Tino Poutiainen, 20, ja Julius Alanen, 16.
Kauden viidennessä jaksossa tehtiin epävirallinen maailmanennätys, kun Ismo ja Arttu rakensivat kestävimmän sillan koko LEGO Masters -ohjelmaformaatin historiassa. Silta kesti yli 500 kiloa, kunnes painojen laittaminen keskeytettiin turvallisuussyistä.
Kaupunginosa kohtaa katastrofin (rakennusaikaa 3 tuntia)
2
Torni ja tuhottava taideteos
24. maaliskuuta 2022
313000
Mahdollisimman korkea torni (rakennusaikaa 2 tuntia)
Avaruuteen sijoittuva teos, joka kertoo tuhon hetkestä. Lopuksi teos rikottiin lyömällä pesäpallomailalla, pudottamalla tai räjäyttämällä (Rakennusaikaa 7 tuntia)
3
Vaijerin varassa
31. maaliskuuta 2022
278000
Katosta roikkuvan Lego Technic -palikan varaan rakennettu teos (Rakennusaikaa 10 tuntia)
4
Unelmien huvipuisto
7. huhtikuuta 2022
284000
Uuden teoksen rakentaminen ennakkoon määritellyistä palikoista (Rakennusaikaa 4 tuntia)
Unelmien huvipuiston osa (Rakennusaikaa 14 tuntia)
5
Silta
14. huhtikuuta 2022
alle 271000
Mahdollisimman kestävän sillan rakentaminen kahden pylvään väliin (Rakennusaikaa 10 tuntia)
↑Keskikatsojamäärä televisiossa jakson ensiesityspäivänä.
Toinen tuotantokausi
Toisen tuotantokauden esittäminen alkoi MTV3-kanavalla 9. huhtikuuta 2023. Kauden voittajapariksi valittiin Aura Kangasniemi, 28, ja Oskari Naarajärvi 20.
Voittajapari nähdään myös kilpailemassa Lego Masters Australian Grand Masters kaudella 2025.
Kilpailijat
Kilpailijat
Iät
Jakso
Tulos
1
2
3
4
5
6
7
8
9
Aura & Oskari
28 & 20
Jatkossa
Voittajat
Jari & JP
37 & 43
Jatkossa
2. sija
Janette & Jami
43 & 43
Jatkossa
3. sija
Hannes & Mika
38 & 41
Jatkossa
Putosivat
Heidi & Satu
44 & 43
Jatkossa
Putosivat
Tapani (”Tappi”) & Mikko
38 & 37
Jatkossa
Putosivat
Suvi & Pyry
38 & 40
Jatkossa
Putosivat
Alisa & Mika
32 & 34
Jatkossa
Putosivat
Jaksot
Jakso
Nimi
Esitysajankohta televisiossa
Katsojaluvut
Tehtävät
1
Stunttikaara
9. huhtikuuta 2023
246000
Tee ensivaikutelma Esaan (rakennusaikaa 3 tuntia)
Minifiguurille sopivan stunttiauton rakentaminen ja sen näyttävä tuhoutuminen (rakennusaikaa 6 tuntia)
2
Kotimaan matkailua
16. huhtikuuta 2023
239000
Suomi on jaettu kahdeksaan osaan ja tiimien tulee rakentaa osaa kuvaava teos (rakennusaikaa 12 tuntia)
3
Päheät päähineet
23. huhtikuuta 2023
alle 257000
Päähineen rakentaminen ennalta päätettyyn asuun sopivaksi (rakennusaikaa 6 tuntia), lisätuomarina Maria Veitola
4
Star Wars
30. huhtikuuta 2023
alle 240000
Star Wars -elokuvan kohtauksen toisintaminen (rakennusaikaa 10 tuntia)
5
Kreisigolf
7. toukokuuta 2023
alle 248000
Esteen rakentaminen minigolf-radalle (rakennusaikaa 8 tuntia)
↑Keskikatsojamäärä televisiossa jakson ensiesityspäivänä.
Kolmas tuotantokausi
Kolmanneksi tuotantokaudeksi ohjelma siirtyi Neloselle ja juontajaksi tuli Christoffer Strandberg. Kauden esittäminen alkoi 24. lokakuuta 2024. Kauden voittajapariksi valittiin Anssi Hakoma, 38, ja Rami Lindström, 38. Jaksot kuvattiin vaihtuvissa rakennuspaikoissa.