Labore

Työn ja talouden tutkimus Labore (ruots. Forskning om arbete och ekonomi Labore, engl. Labour Institute for Economic Research Labore) on taloustieteellinen tutkimuslaitos, joka sijaitsee Economicumissa Helsingin Arkadiankadulla. Sitä ylläpitää kannatusyhdistys, johon kuuluvat Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö, STTK ja Akava sekä niiden jäsenliittoja. Lisäksi Labore saa rahoitusta säätiöiltä, rahastoilta ja Suomen Akatemialta. Laboressa työskentelee 25 henkilöä, joista 19 on tutkijoita.

Labore tekee soveltavaa taloustieteellistä tutkimusta ja laatii suhdanne-ennusteita. Kolme keskeistä tutkimusaluetta ovat työmarkkinat, julkisen talouden tutkimus sekä makrotalous ja talouspolitiikka. Labore julkaisee Työpapereita-, Tutkimuksia- ja Raportteja-tutkimussarjoja sekä neljä kertaa vuodessa ilmestyvää lehteä Talous & Yhteiskunta.

Historia

Työväen taloudellinen tutkimuslaitos (TTT) perustettiin jatkamaan Kansan markkinatutkimuslaitoksen toimintaa vuonna 1971. Nimeksi tuli Palkansaajien tutkimuslaitos (PT) vuonna 1993 ja nykyinen nimi otettiin käyttöön laitoksen 50-vuotisjuhlassa marraskuussa 2021.

Johtajat vuodesta 1991
henkilövuodet
Jukka Pekkarinen 1991–2006
Jaakko Kiander 2006–2010
Seija Ilmakunnas 2011–2018
Elina Pylkkänen 2018–2021
Mika Maliranta 2021 alkaen

Katso myös

Lähteet

  1. 1 2 3 4 Lindberg, Essi: Laitoksen historia Työn ja talouden tutkimus Labore. Viitattu 22.11.2021.
  2. ↑ Lindberg, Essi: Laboren yhteystiedot Työn ja talouden tutkimus Labore. Viitattu 22.11.2021.
  3. 1 2 Taloustiede | Palkansaajien tutkimuslaitos muuttaa nimeään – lyhenne sekoitettiin jopa kuntovalmentajaan Helsingin Sanomat. 18.11.2021. Viitattu 18.11.2021.
  4. ↑ Seija Ilmakunnas Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajaksi 4.10.2010. Palkansaajien tutkimuslaitos. Viitattu 7.2.2020.
  5. ↑ Elina Pylkkänen PT:n uudeksi johtajaksi 14.5.2018. Palkansaajien tutkimuslaitos. Viitattu 7.2.2020.
  6. ↑ Mika Maliranta johtajaksi Palkansaajien tutkimuslaitokseen 11.6.2021. Palkansaajien tutkimuslaitos. Viitattu 12.6.2021.

Aiheesta muualla