STTK

STTK ry
Perustettu 1993
Toimiala Ammattiliittojen keskusjärjestö
Kotipaikka Helsinki
Jäsenmäärä 12 jäsenliiton keskusjärjestö
400 000 jäsentä
Puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi
Aiheesta muualla
www.sttk.fi

STTK ry on suomalainen poliittisesti sitoutumaton useita eri aloja edustavien ammattiliittojen keskusjärjestö. Siihen kuuluu 12 jäsenliittoa, joissa oli vuonna yhteensä noin 400 000 jäsentä, kun vuonna 1993 jäsenmäärä oli vielä yli 500 000.

Järjestö tekee keskustelunavauksia tuomalla yleiseen keskusteluun työ- ja talouselämän ajatuksia ja uusia ratkaisuehdotuksia. Yksi esimerkki näistä on muun muassa vuonna 2017 esiintuotu ajatus nelipäiväisestä työviikosta.

Historia

Kirjainlyhenne STTK on perua sanoista Suomen Teknisten Toimihenkilöiden Keskusliitto. Aukikirjoitettua nimeä ei enää ole. Nykymuotoinen STTK muodostui vuonna 1993, kun silloiseen STTK:hon liittyi parikymmentä uutta liittoa konkurssin tehneestä Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen Keskusliitosta (TVK). Vanha nimi Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliitto muutettiin samalla nykymuotoon STTK ry.lähde?

STTK perustettiin Helsingissä 29. lokakuuta 1946. Ensimmäinen STTK:n ja Suomen Työnantajain Keskusliiton välinen yleissopimus solmittiin 27. helmikuuta 1947.

STTK sai kielteistä julkisuutta 1990-luvulla, kun sen johtajat olivat osallistuneet Rapap-nimisen sijoitusyhtiön toimintaan. Yhtiö pelasti ammattiyhdistysjohtajia tappiollisilta sijoituksilta. Tappiot kaatuivat lopulta veronmaksajien niskaan.

STTK:n edunvalvonta oli ennen muun muassa tulopoliittisten sopimusten sekä muiden keskusjärjestöjen välisten sopimusten tekemistä. Nykyään ammattiliitto neuvottelee sopimukset.lähde?

Jäsenliitot

Entiset jäsenjärjestöt

Kansainväliset yhteydet

STTK on muun muassa Pohjolan ammatillisen yhteisjärjestön PAYn, Euroopan ammatillisen yhteistyöjärjestön ETUC:n ja Kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön ITUC:n jäsen.lähde?

SAK:lla ja STTK:lla on yhteinen EU-edustusto FinUnions, joka toimii suomalaisten palkansaajien edunvalvojana ja järjestöjen edustajana Brysselissä.lähde?

Opiskelijat

STTK:n opiskelijatoimintaa hoitaa STTK-Opiskelijat. STTK-Opiskelijoiden jäseniä ovat kaikki STTK:laisiin ammattiliittoihin kuuluvat opiskelijat. Yhdistyksen on perustanut STTK yhdessä jäsenliittojensa kanssa. Sen jäsenenä on yli 55 000 eri koulutusasteilta ja -aloilta. Vuoden 2025 alusta STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajana on toiminut Lauri Kujala.

Puheenjohtajat

Lähteet

  1. ↑ Keitä olemme? STTK. Viitattu 12.8.2026.
  2. ↑ Aaltonen Jarmo: Puoli miljoonaa toimihenkilöä ryhmitellään kuuteen STTK:n kartelliin Entisen TVK:n liitot muuttavat sukupuolijaon naisenemmistöksi Helsingin Sanomat. 21.10.1993. Viitattu 12.8.2026.
  3. ↑ Ensio Heikkilä: STTK. Teoksessa Esko Leskinen (toim.): Työmarkkinajärjestöt (Weilin+Göös 1970), s. 134.
  4. ↑ Hiilamo, Heikki: SKOP. Lyhyt historia, s. 291–301, 390. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1995. ISBN 951-0-20726-8
  5. ↑ STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi Valtteri Mäyrälä sttk.fi. 2.12.2023. Viitattu 17.1.2024.
  6. ↑ Luukka, Teemu: Merikapteeni Antti Palola valittiin STTK:n puheenjohtajaksi HS.fi. 4.12.2013. Viitattu 4.12.2013.

Aiheesta muualla