| Labradorinnoutaja | |
|---|---|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa | alkuperämaa Newfoundland ja Labrador, jalostusmaa |
| Määrä | Maailmalla erittäin yleinen |
| Rodun syntyaika | 1800-luku |
| Alkuperäinen käyttö | metsästyskoira lintukoira ja kalastuskoira |
| Nykyinen käyttö | metsästyskoira, seurakoira, palveluskoira, lintukoira, harrastuskoira, näkövammaisten opaskoira |
| Elinikä | keskimäärin 10 vuotta ja 3 kuukautta |
| Muita nimityksiä | labradori, labbis, lapukka, Lab, Labrador Retriever, retriever du Labrador, labradori retriiver |
| FCI-luokitus | ryhmä 8 Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat alaryhmä 1 Noutajat #122 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 25–45 kg |
| Säkäkorkeus | 54–57 cm |
| Väritys | musta, keltainen tai ruskea |
Labradorinnoutaja (engl. Labrador Retriever) on alun perin kanadalainen koirarotu. FCI pitää kuitenkin sen alkuperämaana Yhdistynyttä kuningaskuntaa, koska se jalostettiin siellä nykyiseen muotoonsa. Labradorinnoutaja on yksi maailman suosituimmista koiraroduista.
Labradorinnoutaja on keskikokoinen, vankkarakenteinen ja tiivisrunkoinen lintukoira. Uroksen ihannesäkäkorkeus on 56–57 senttimetriä ja nartun 54–56 senttimetriä. Labradorinnoutaja painaa n. 25–36 kg. Labradorinnoutajan kallo on leveä, otsapenger selvä, kirsu iso ja leuat keskipitkät ja voimakkaat. Keskikokoiset silmät ovat väriltään pähkinänruskeat. Korvat ovat melko pienet ja riippuvat päänmyötäisinä. Häntä on niin kutsuttu ”saukonhäntä”: keskipitkä, tyvestä paksu ja hännänpäätä kohti suippeneva. Se on kauttaaltaan lyhyen, tiheän ja tiiviin karvan peittämä. Hännän ei tule kiertyä selän ylle.
Labradorinnoutaja on väriltään joko musta, keltainen tai harvinaisempana ruskea. Keltaisen värityksen sävy vaihtelee kermanvaaleasta ketunpunaiseen. Pieni valkoinen täplä rinnassa hyväksytään.
Labradorinnoutajien voidaan joiltakin osin todeta jakaantuneen kahteen linjaan; näyttely- ja käyttölinjaan. Niin sanotut käyttölinjaiset ovat huomattavasti kevytrakenteisempia ja kapeapäisempiä kuin niin sanotut näyttelylinjaiset, ja niiden jalostuksessa painotetaan käyttöominaisuuksia selvästi enemmän kuin ulkonäöllisiä ominaisuuksia.
Rotumääritelmä kuvailee ihanteellisen labradorinnoutajan luonnetta ystävälliseksi, uskolliseksi ja seuralliseksi. Tasapainoisen luonteensa ansiosta labradorinnoutajasta saa yleensä hyvän seura- ja perhekoiran. Rotu on perusominaisuuksiltaan aktiivinen ja nauttii ihmisen kanssa työskentelystä.
Labradorinnoutajaa käytetään laajasti erilaisissa tehtävissä, esimerkiksi palveluskoirana, ruumiillisesti toimintarajoitteisten henkilöiden avustajakoirana, opaskoirana, huumekoirana ja pelastuskoirana. Erityisesti vesilintujen metsästyksessä labradorinnoutajia käytetään noutavana koirana. Rodun metsäsominaisuuksia arvioidaan noutajien rodunomaisissa metsästyskokeissa.
Tutkimusten mukaan labradorinnoutajalla esiintyy selvästi keskimääräistä vähemmän aggressiota ja pelkoa vieraita ihmisiä kohtaan, vieraita koiria kohtaan ja omaa omistajaansa kohtaan verrattuna muihin koirarotuihin. Myös eroahdistus on labradorinnoutajilla keskimääräistä harvinaisempaa. Toisaalta niillä esiintyy alusta-arkuutta keskimääräistä useammin. Tämäntyyppisiä pelkoja esiintyy noin 30 %:lla labradorinnoutajista.
Koirien kognitiivisia kykyjä mittaavissa tutkimuksessa on käynyt ilmi, että labradorinnoutajalla on keskimääräistä huonompi itsehillintä verrattuna muihin tutkittuihin koirarotuihin. Avaruudellista hahmotuskykyä vaativassa tehtävässä rodun edustajat pärjäävät keskimääräistä huonommin verrattuna muihin. Labradorinnoutajat kuitenkin ymmärtävät ihmisen eleitä keskimääräistä paremmin.
1700-luvulla tuotiin koiria kalastuslaivojen mukana Englantiin, jolloin koirat risteytettiin englantilaisten lintukoirien ja muidenkin koirarotujen kanssa. Labradorinnoutajia kutsuttiin aluksi saintjohninkoiriksi tai labradorinkoiriksi. Nimen labradorinnoutajalle antoi vuonna 1887 Malmesburyn kreivi, ja siitä tuli heti suosittu metsästyskoira. Lopulta syntyi yhtenäinen koirarotu, jonka Englannin Kennelklubi hyväksyi vuonna 1903. Rodun käyttötarkoitus on auttaa metsästyksessä ammutun pienriistan talteenotossa.
Geenitutkimuksissa on tullut esiin, että labradorinnoutajan läheisimmät sukulaisrodut ovat kultainennoutaja ja sileäkarvainennoutaja.
Labradorinnoutajan alkuperämaassa Isossa-Britanniassa viimeisen kymmenen vuoden aikana on rekisteröity keskimäärin yli 30 000 uutta rodun edustajaa vuosittain. Vuonna 2021 rekisteröintejä oli jopa yli 60 000.
Rekisteritietojen mukaan labradorinnoutaja on ollut 2020-luvulla toisiksi suosituin koirarotu Yhdysvalloissa ranskanbulldoggin jälkeen. Vuonna 2025 Ranskassa niitä rekisteröitiin yli 6 000. Saksassa uusia labradorinnoutajia rekisteröitiin 2020-luvulla noin 2300–3200 vuosittain.
Suomessa labradorinnoutaja ohitti suosiossa ensi kertaa sekä saksanpaimenkoiran että suomenajokoiran vuonna 2010, ja on siitä lähtien saanut pitää ykkössijansa. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi vuosittain yli 2 000 pentua.

Labradorinnoutajan keskimääräinen elinikä on noin 10 vuotta ja 3 kuukautta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleeksi ilmoitettuja labradorinnnoutajia Suomessa. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet ja luusto- ja nivelsairaudet. Labradorinnoutajan merkittävimmät haasteet terveydessä ovat atopia, taipumus lihoa, eturistisidevauriot, lonkkaniveldysplasia ja kyynärniveldysplasia.
Atooppisia iho-oireita esiintyy labradorinnoutajilla enemmän kuin keskimääräisellä koirarodulla. Atopia voi oireilla hyvin erilaisilla tavoilla: korvatulehduksilla, hot spoteilla (akuutti kostea ihotulehdus), kutinalla ja furunkuloosilla (tassutulehdus).
Labradorinnoutajilla on poikkeuksellinen taipumus lihoa. Tutkimuksissa on tunnistettu yksi riskigeeni lihomiselle, jonka esiintymisfrekvenssi rodussa on noin 12 %. Tutkimusten mukaan lihavuus lyhentää koiran keskimääräistä eliniänodotetta.
Eturistisidevaurio on yksi yleisimmistä koirien tuki- ja liikuntaelinsairauksista. Kun eturistiside repeää, reisiluu alkaa liukua normaalia enemmän taaksepäin sääriluun nivelpintaa vasten. Tämä johtaa nopeasti tulehdukseen polvessa ja altistaa nivelrikon kehittymiselle. Labradorinnoutajilla esiintyy keskimääräistä koirarotua useammin eturistisidevauriota.
Noin 80 %:lla labradorinnoutajista on terveet lonkat, kun taas kohtalaista ja vaikeaa lonkkaniveldysplaisiaa esiintyy 7 %:lla rodun edustajista. Kyynärnivelen kasvuhäiriön esiintyvyys on 12 %.
Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy ylimääräisiä ripsiä (distichiasis), perinnöllistä kaihia, silmäluomen ulospäin kiertymistä ja RD:tä ( verkkokalvon kehityshäiriö). Labradorinnoutajan PEVISA-ohjelmassa on pakollinen lonkkakuvauslausunto, kyynärkuvauslausunto sekä silmätarkastuslausunto. Silmätarkastuslausunto ei saa olla astutushetkellä 24 kuukautta vanhempi.
Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus heikentää elinvoimaa ja lisää sairastavuutta. Labradorinnoutaja on karkeasti yhtä sisäsiittoinen kuin keskimääräinen koirarotu. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli noin 6 %. Kun serkukset, joilla ei ole muuta yhteistä sukua, saavat jälkeläisen, sen sisäsiittoisuusluku on 6,25 %. Vastaavassa tilanteessa täyssisarusten jälkeläisen luku on 25 %, joka vastaa keskimääräisen koirarodun sisäsiittoisuuslukua geenitutkimuksissa. Labradorinnoutajan jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on lähes yhtä korkea: 22 %.