Laura Lindemann

Mitalit
Laura Lindemann vuonna 2022.
Laura Lindemann vuonna 2022.
Naisten triathlon
Maa:  Saksa
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa KultaaPariisi 2024sekaviesti

Laura Lindemann (s. 26. kesäkuuta 1996) on saksalainen triathlonisti. Lindemann on kilpaillut naisten eliittisarjassa vuodesta 2014 lähtien. MM-sarjassa hän on kilpaillut vuodesta 2015 lähtien. Vuonna 2016 Lindemann kilpaili Rio de Janeiron olympialaisissa 2016. Hän oli uintiosuuden 28:s, pyöräilyn 31:s ja juoksuosuuden 21:s. Lopputuloksissa hän oli 28:s Vuonna 2017 Lindemann saavutti ensimmäisen palkintopallisijan, kun oli kolmas Hampurin osakilpailussa. Vuonna 2018 hän kilpaili useammassa ITU MM-sarjan osakilpailussa. Lindemann oli MM-sarjan kokonaiskilpailun yhdeksäs. Hän oli myös saman vuoden EM-kilpailuissa naisten kilpailussa neljäs ja sekaviestissä kuudes. Vuonna 2019 hän oli MM-sarjan kokonaiskilpailun 10.

Vuonna 2021 kilpailuissa Tokion olympialaisissa Lindemann sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa kahdeksanneksi ja sekajoukkueiden viestissä kuudenneksi. Pariisin olympialaisissa 2024 hän oli henkilökohtaisessa kilpailussa jälleen kahdeksas. Sekaviestikilpailussa hän voitti kultaa voitettuaan viimeisen osuuden kilpailijana loppukirissä yhdellä sekunnilla Yhdysvaltojen Taylor Knibbin ja Ison-Britannian Beth Potterin.

Lähteet

  1. ↑ 2016 Summer Olympics - Triathlon - Olympic Distance, Women Olympedia. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  2. ↑ Rankings - Archive (2018) WTCS. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  3. ↑ World Triathlon Series Rankings 2019 World Triathlon. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  4. ↑ Laura Lindemann - Results World Triathlon. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  5. ↑ Laura Lindemann World Triathlon. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  6. ↑ Laura Lindemann Olympedia. (englanniksi)
  7. ↑ Paris 2024: Deutsches Frauen-Trio mit großem Kampf 31.7.2024. Deutsche Triathlon Union. Viitattu 5.3.2025. (saksaksi)
  8. ↑ Lofthouse, Amy: GB take bronze in thrilling triathlon mixed team relay 5.8.2024. BBC. Viitattu 5.3.2025. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.