Leijonatanssi

Tanssijat leijonapuvun sisällä. Yksi ohjaa leijonan etuosaa, toinen takaosaa.
Leijonia San Franciscon Chinatownissa.
Leijonat tanssahtelemassa

Leijonatanssi on kiinalainen tanssiperinne, jossa tanssijat ovat pukeutuneet leijonapukuihin. Perinne on todistettavasti ollut olemassa jo yli tuhat vuotta. Yhtä leijonaa varten tarvitaan joko yksi tai kaksi tanssijaa. Kun kaksi tanssijaa esittää samaa leijonaa, toinen heistä ohjaa leijonan päätä ja toinen takaosaa, ja heidän päällään on yhteinen leijona-asu.

Ensimmäiset leijonat tuotiin Kiinaan Han-dynastian (221 eaa. – 207 jaa.) aikaan. Niitä tuotiin keisarilliseen hoviin lahjaksi Länsi-Aasiasta. Itäisen Han-dynastian (25–220 jaa.) aikaan leijonia alettiin buddhalaisten teosten vaikutuksesta kuvata myös Kiinassa taivaallisen voiman symboleina.

Tang-dynastiassa (618–907 jaa.) buddhalaisuus oli suosiossa. Keisarillisessa hovissa alettiinkin pitää viihteellisiä ja seremoniallisia tanssiesityksiä, joiden aikana käytettiin leijonapukuja. Song-dynastiaan (960–1279 jaa.) mennessä leijonatanssista oli tullut suosittu perinne myös kansan keskuudessa. Ajan mittaan leijonatanssi levisi kaikkialle, missä kiinalaista kulttuuria oli, kuten Korean, Vietnamin ja Taiwanin alueille.

Leijonatanssissa on paikallisia eroja ja käytäntöjä, esimerkiksi pohjoisen ja etelän välillä. Erot näkyvät esityksen tyylissä ja leijonan ulkonäössä.

Pohjoisessa tyylissä on enemmän akrobatiaa ja leijona on kultainen tai punainen. Leijonapuku peittää tanssijat jalkoja lukuun ottamatta lähes kokonaan. Tanssijat peittävät jalkansa puvun kanssa yhteensopivilla housuilla ja saappailla. Pohjoisessa leijonaa esittää joko yksi tai kaksi tanssijaa.

Eteläinen tyyli syntyi Kiinan Guangdongissa. Leijonapuku on peiton tyylinen ja laskeutuu tanssijoiden päälle. Tanssijoilla on pohjoiseen tyyliin verrattuna enemmän liikkumisvapautta. Puku on myös vähemmän karvainen. Eteläiseen leijonatanssiesitykseen kuuluu myös suuripäinen pelle, joka kiusaa leijonaa.

Tanssiesityksiä pidetään usein juhla-aikoina tai juhlavien tilaisuuksien yhteydessä, kuten muuton tai uuden yrityksen perustamisen yhteydessä. Tanssijat pyrkivät matkimaan oikeiden leijonien liikkeitä. He myös tekevät akrobaattisia temppuja. Leijonia seuraa symbaaleja, gongeja ja rumpuja soittava ryhmä.

Leijonapuvun pääosa tehdään kerrostamalla bamburungon päälle ensin paperia ja lopulta kerros silkkiä tai harsoa. Sen jälkeen pää maalataan ja koristellaan. Leijonan päässä on myös liikkuvia osia; korvat, silmäripset ja alaleuka. Pää painaa noin kaksi kilogrammaa. Tanssijoita yhdistävä asu on valmistettu värikkäästä kankaasta.

Katso myös

Lähteet

  1. 1 2 3 4 Hung, Tsun-Hui: The Lion’s Roar in Taiwan: Genealogy of a Traditional Dance. Education About Asia, 31.12.2015, 20. vsk, nro 3. Association for Asian Studies (AAS). doi:10.65959/eaa.1366 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 6 Vasu, Suchitthra: Lion dance Singapore Infopedia. Viitattu 22.9.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 Tan, Yunfei: How Chinese Dancing Lions Get Their Heads The World of Chinese. Viitattu 22.9.2026. (englanniksi)

Aiheesta muualla