Lempola

Lempola on Lohjan 23. kaupunginosa. Se sijaitsee noin neljä kilometriä Lohjan keskustasta koilliseen. Alueen asutus on rivi- ja pientalovaltaista.

Lempolassa toimii vuonna 2009 perustettu ostoskeskus, Lempolan kauppapuisto.

Lempolan tienoilla sijaitsevalla harjualueella on ulkoilumahdollisuuksia.

1930- ja 1940-luvulla Lempolassa toimi suojeluskuntalaisten rakentama hyppyrimäki. Jatkosodan aikana hyppyrimäkeä käytettiin myös ilmavalvontaan. Viimeiset kilpailut hyppyrimäessä pidettiin 1946-47. Tämän jälkeen mäki purettiin lahoutensa vuoksi. Hyppyrimäestä on jäljellä maastossa vain kiviset askelmat.

Lohjan vesitorni Lempolassa.

Lohjan vesitorni sijaitsee Lempolassa. Sen tilavuus on tuhat kuutiometriä. Myös Laakspohjan kartano sijaitsee kaupunginosassa.

Lempolan kauppakeskuksen sisäänajotie.
Lempolan A-katsastus ja linkkimasto.

Lähteet

  1. ↑ Kaupunginosat ja kylät Lohjan kaupunki. Arkistoitu 29.5.2008. Viitattu 2.7.2013.
  2. ↑ Helena Soinio: Lempolan hyppyrimäkeä käytettiin myös ilmavalvonnassa. Länsi-Uusimaa, 15.8.2009, s. 5.
  3. ↑ Ykköslohja 19.8.2009 (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.