| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
Levern Spencer vuonna 2009 | |||
| Maa: | |||
| Naisten yleisurheilu | |||
| Pan-Amerikan kisat | |||
| Toronto 2015 | korkeushyppy | ||
| Lima 2019 | korkeushyppy | ||
| Rio 2007 | korkeushyppy | ||
| Kansainyhteisön kisat | |||
| Gold Coast 2018 | korkeushyppy | ||
| New Delhi 2010 | korkeushyppy | ||
| Glasgow 2014 | korkeushyppy | ||
Levern Donaline Spencer (s. 23. kesäkuuta 1984) on saintlucialainen korkeushyppääjä.
Spencer on opiskellut ja kilpaillut Yhdysvalloissa Georgian yliopiston yleisurheilujoukkueessa. Hänet on myös nähty useasti Suomessa kilpailemassa Eliittikisoissa.
Spencer voitti Pan-Amerikan kisoissa kultaa 2015 tuloksella 194 ja 2019 tuloksella 187 sekä sai pronssia 2007. Kansainyhteisön kisoissa hän saavutti kultaa 2018 tuloksella 195 sekä pronssia 2010 ja 2014. Hän sijoittui kolmanneksi myös alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2001 sekä maanosien cupissa 2010 ja maanosien cupissa 2018. Hän voitti Keski-Amerikan ja Karibian mestaruuden 2001, 2005, 2008, 2009, 2011 ja 2013 sekä kultaa Keski-Amerikan ja Karibian kisoissa 2018. MM-kilpailuissa hän sijoittui 11:nneksi Moskovassa 2013 ja 12:nneksi Pekingissä 2015. Sisäratojen MM-kilpailuissa hän oli seitsemäs 2014, viides 2016 ja kymmenes 2018. Hän osallistui myös Rio de Janeiron olympialaisiin vuonna 2016 ja sijoittui finaalin kuudenneksi. Kyseessä on Saint Lucian kaikkien aikojen paras olympiasijoitus.
Lähde: IAAF