| Liiba laaba Irina | ||
|---|---|---|
| Studioalbumin tiedot | ||
| Äänitetty | 2006–2007 | |
| Julkaistu | 28. maaliskuuta 2007 | |
| Tuottaja(t) | Jyrki Tuovinen | |
| Tyylilaji | poprock | |
| Kesto | 42.27 | |
| Levy-yhtiö | EMI | |
| Listasijoitukset | ||
| Irinan muut julkaisut | ||
| Älä riko kaavaa 2005 |
Liiba laaba 2007 |
Miten valmiiksi tullaan 2009 |
Liiba Laaba on Irinan kolmas albumi. Se julkaistiin 28. maaliskuuta 2007. Albumi myi yhdessä päivässä kultaa ja oli samalla viikolla Suomen virallisen albumilistan ykkössijalla.
Kun albumin ensimmäinen single Pokka soitettiin YleX-radiokanavalla, Irina kertoi albumin nimen "Liiba Laaba" tulevan diiba daabasta.
Albumilta julkaistiin neljä singleä, Pokka, Miksi hänkin on täällä, Selkä selkää vasten ja viimeisenä Liiba laaba.
Albumin ensimmäinen single "Pokka" soitettiin ensimmäistä kertaa YleX:n aamulähetyksessä helmikuussa vuonna 2007. "Pokka" -kappaleelle on tehty myös musiikkivideo. Videolla esiintyy neljä erilaisiin vaatteisiin pukeutunutta Irinaa. Erikoisefektien avulla kaikki neljä Irinaa ovat videolla yhtä aikaa.
Videosta on kaksi eri versiota. Toinen on alkuperäinen ja toinen on The Voice-tv-kanavan oma versio. The Voicen versio oli alun perin osa huhtikuussa 2007 päättynyttä kilpailua, jossa piti tietää kenen neljästä Irinasta "pokka" pettää videon lopussa.
Albumin toisena singlenä julkaistiin kappale "Miksi hänkin on täällä" 4. kesäkuuta 2007. Kappaleelle on myös musiikkivideo, joka näytettiin ensimmäistä kertaa YLE Extra-kanavan Musiikki-tv ohjelmassa. Kappaleen videon aiheena on Irinan päivä, ja se on kuvattu kaitafilmikameralla. Videolla on myös vanhoja kaitafilmipätkiä Irinan enon arkistoista.
Irinan Liiba laaba levyn kolmas single on "Selkä selkää vasten". Se on paljon rauhallisempi, kuin kaksi edellistä singleä.
Albumin viimeisenä, eli neljäntenä singlenä julkaistaan albumin nimikappale "Liiba laaba". Single oli 26. maaliskuuta 2008 alkaen ladattavissa viikon ajan Nokian musiikkikaupasta ilmaiseksi. Singlellä on mukana silloin ennen julkaisematon kappale "Pidä kii".
| Lista | Paras sijoitus |
|---|---|
| Suomen virallinen albumilista | 1 |
| iTunes Store | 1 |
| Albumin kappaleet Suomen virallisella latauslistalla |
Paras sijoitus |
|---|---|
| Pokka | 5 |
| Miksi hänkin on täällä | 12 |
| Selkä selkää vasten | - |
| Liiba laaba | 2 |
| Studioalbumit | Vahva · Älä riko kaavaa · Liiba laaba · Miten valmiiksi tullaan · Askeleita · Mikä mahtaa olla in · Seitsemän · Haluun olla yksin |
|---|---|
| Kokoelmat | Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista 2002–2010 |
| Singlet | ”Sano Yes” · ”Lisää virtaa” · ”Vielä rakkaudesta” · ”Katse kertoo kaiken” · ”Sinä ja sun Jopo” · ”Juulian totuudet” · ”Vastaukset” · ”Vahva” · ”Kuurupiiloa” · ”Katujen kuningatar” · ”Älä sano mitään” · ”Hiljaisuus” · ”Kymmenen kirosanaa” · ”Älä riko kaavaa” · ”Pokka” · ”Miksi hänkin on täällä” · ”Selkä selkää vasten” · ”Liiba laaba” · ”Et huomaa” · ”Näe minut tässä” · ”Jälki” · ”Kielletyt käskyt” · ”Kunnon syy (2010)” · ”Koko kuva” · ”Jotain suurempaa” · ”Bum bum bum” |
| Muuta | Diskografia |