Liisa Taskinen

Liisa Taskinen (s. 1952 Karhula) on suomalainen lääkäri ja poliitikko. Hänet valittiin Suomen kommunistisen puolueen (SKP) puheenjohtajaksi kesäkuussa 2022.

Tausta

Taskinen syntyi työläisperheeseen Karhulassa. Hän loi työuransa lääkärinä ja erikoistui yleislääketieteeseen sekä gynekologiaan. Taskinen suoritti lääketieteelliset opintonsa seitsemässä vuodessa Leningradissa. Erikoistumisensa hän suoritti työn lomassa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Taskinen työskenteli enimmäkseen Kymenlaakson keskussairaalassa ja Karhulan terveysasemalla. Hän toimi myös ylilääkärin asemassa. Vuosina 1982–1983 hän työskenteli namibialaisille perustetulla pakolaisleirillä Angolassa.

Taskinen jäi eläkkeelle joulukuussa 2019 työskenneltyään lääkärinä neljänkymmenen vuoden ajan.

Järjestö- ja puoluetoiminta

Taskinen liittyi silloiseen SKP:hen vuonna 1971. Ennen valintaansa SKP:n puheenjohtajaksi hän oli toiminut SKP:n varapuheenjohtajana. Lisäksi hän on johtanut Kotkan Vapaa-ajattelijoita.

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Taskinen sai 123 ääntä Kaakkois-Suomen vaalipiiristä.

Europarlamenttivaaleissa 2024 Taskinen sai 280 ääntä koko maassa eikä tullut valituksi.

Poliittiset näkemykset

Neuvostoliiton hajoamisen syynä Taskinen piti maan silloista huonoa johtoa. Taskinen on vaatinut ilmasto- ja ympäristökriisiin reagoimista suurin päätöksin ja ratkaisuin, joihin hän kokee vallitsevan järjestelmän päättäjät haluttomiksi. Hän ei usko ympäristökriisin ratkaisun mahdollisuuteen markkinatalouden vallitessa. Taskinen on vastustanut Suomen Nato-jäsenyyttä ja kannattanut perusterveydenhuollon rahoituksen lisäämistä. Hän osallistui Suomen Naiset rauhan puolesta -liikkeen edustajana Pietarissa syyskuussa 2024 pidettyyn ”Rauhaa, luontoa, yhteistyötä Itämerellä ja arktisilla alueilla” -seminaariin, jossa vaadittiin Ukrainan aseavun lopettamista.

Lähteet