| Liu Yang | |
|---|---|
| 刘洋 | |
Liu Yang (2012) |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. lokakuuta 1978 |
| Ura | |
| Tyyppi | taikonautti |
| Lennot | |
| Shenzhou 9 | |
Majuri Liu Yang (kiin. 刘洋; s. 6. lokakuuta 1978 Linzhou, He'nan, Kiina) on Kiinan kansantasavallan ensimmäinen naistaikonautti, jonka ensimmäinen avaruuslento oli 16. kesäkuuta 2012 alkanut Shenzhou 9 -lento.
Liu liittyi Kiinan kansan vapautusarmeijan ilmavoimiin vuonna 1997. Hän sai lentäjän koulutuksen ja johti majurina kuljetuslentoyksikköä. Lentotunteja hänellä on 1 680. Avaruuslentäjän koulutuksessa hän oli kaksi vuotta.
Liu valittiin Shenzhou 9 -avaruusaluksen miehistöön. Alus telakoitui Kiinan avaruusasemaan Tiangong 1:een. Avaruusasemalla Liu teki avaruuslääketieteen kokeita. Mission laukaisupäivä oli tasan 49 vuotta myöhemmin kuin päivä, jona Neuvostoliitto laukaisi avaruuteen ensimmäisen naiskosmonautin, Valentina Tereškovan. Liu Yang on 56. naispuolinen avaruudessa käynyt avaruuslentäjä kaiken kaikkiaan yli 500:sta avaruudessa käyneestä avaruuslentäjästä.
Liu on Kiinan kommunistisen puolueen jäsen.
Liu on perheensä ainoa lapsi. Hän on naimisissa upseerin kanssa, perheessä ei ollut lapsia avaruuslennon aikaan vuonna 2012.
| Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. Tarkennus: parametrit suomeksi suomenkielisessä Wikipediassa. |