| Lloyd Nolan | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 11. elokuuta 1902 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat |
| Kuollut | 27. syyskuuta 1985 (83 vuotta) Los Angeles |
| Ammatti | näyttelijä |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Lloyd Nolan (11. elokuuta 1902 San Francisco, Kalifornia – 27. syyskuuta 1985 Los Angeles) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänen isänsä oli kenkätehtailija, jolta saamansa perinnön turvin hän alkoi opiskella näyttelemistä Pasadena Playhousessa vuonna 1927. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli vuonna 1935 ensi-iltaan tullut Stolen Harmony Vuoteen 1954 mennessä hän oli esiintynyt noin 70 elokuvassa, joiden joukossa oli muun muassa sarja vuosina 1940–1942 tehtyjä Michael Shayne -elokuvia.
Nolan sai vuonna 1955 Emmy-palkinnon roolistaan televisionäytelmässä The Caine Mutiny Court Martial. Hänen viimeiseksi esiintymisekseen jäi vierailu televisiosarjassa Murhasta tuli totta vuonna 1985. Nolan on saanut tähden Hollywood Walk of Famelle.