
Luokkakokous tarkoittaa koulussa samalla luokalla olleiden entisten oppilaiden tapaamista koulunkäynnin päätyttyä.
Vered Vinitzky-Seroussin mukaan luokkakokousta voidaan pitää yhtenä monista omaelämäkerrallisista tapahtumista, joihin voidaan lukea myös ensitreffit, työhaastattelut, juhlat eläköitymisen johdosta, ammatilliset tapaamiset, syntymäpäivät, vuosijuhlat, kotiinpaluut ja erilaiset terapiat. Näille tapahtumille on yhteistä, että niissä ihminen joutuu tekemään toisille selkoa elämänvaiheistaan. Luokkakokouksen tarkoitus on juhlistaa menneisyydessä olemassa ollutta ihmisten yhteisöä, johon on kuitenkin mahdollista palata nykyisyydessä.
Luokkakokous on ollut monien elokuvien aiheena tai keskeisenä teemana, esimerkiksi yhdysvaltalaisissa elokuvissa Grosse Pointe Blank – Palkkamurhaaja pikkukaupungista (1997) ja American Pie: Luokkakokous (2012). Kotimaiset Luokkakokous (2015), Luokkakokous 2 – Polttarit (2016) ja Luokkakokous 3 (2021) -elokuvat ovat olleet erittäin katsottuja.
Myös Anssi Kelan kappaleessa ”1972” on teemaan viittaavia elementtejä.