Luontokato tarkoittaa luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin vähenemistä, kun lajit taantuvat eli niiden kannat pienenevät, vaikka ne olisivatkin yhä elinvoimaisia. Lajeja voi myös uhanalaistua tai kuolla kokonaan sukupuuttoon (lajikato). Uhattuun monimuotoisuuteen kuuluvat myös muun muassa lajien sisäinen geneettinen vaihtelu ja niiden ympäristöjen vaihtelu ekosysteemeissä.
Nykyisin meneillään olevassa sukupuuttoaallossa lajeja häviää erittäin nopeasti. Lajien häviäminen on 1 000 – 1 000 000 kertaa lajiutumista yleisempää. Hallitustenvälisen luontopaneelin mukaan noin neljännes maailman eläin- ja kasvilajeista on vaarassa kadota lopullisesti.
Luontokato-käsitteen käyttö on yleistynyt Suomessa 2020-luvulla, ja Kotimaisten kielten keskus lisäsi sen Kielitoimiston sanakirjaan vuonna 2022.
Luontokato heikentää luonnon toimintaa. Lajit elävät jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ja lajin katoamisen seuraukset voivat olla arvaamattomat. Jos lajien riippuvuuksien verkosto häiriintyy, seurauksena saattaa olla koko ekosysteemin romahtaminen. Monimuotoisessa ekosysteemissä saattaa kuitenkin löytyä tilalle korvaavia lajeja.
Maapallon luonnon monimuotoisuus on nykyaikana nopeasti vähenemässä ihmisen toiminnan seurauksena. Tärkeimpiä luontokadon syitä ovat maankäyttö, ylikulutus, ilmaston lämpeneminen, haitalliset vieraslajit sekä ilman, veden ja maaperän saastuminen. Maankäytön muutoksia ovat esimerkiksi se, kuinka metsiä, soita ja muita luonnonympäristöjä muutetaan pelloiksi, patoaltaiksi ja kaupungeiksi.
Suomessa kulutetusta lihasta naudanliha aiheuttaa eniten ja broileri vähiten luontokatoa, sianliha on siltä väliltä. Kasviperäisen tofun vaikutus on kaikkia näitä pienempi. Naudanlihan maankäytön luontojalanjälki liittyy lähinnä tuontilihaan, koska sademetsissä on paljon enemmän lajeja ja siksi siellä hehtaarin raivaaminen laitumeksi on haitallisempaa kuin Suomessa.