MTZ (traktori)

MTZ-2
MTZ-5
Tekniikaltaan MTZ-maataloustraktorit perustuivat KD-35-telaketjutraktoriin. Kuvassa museossa säilytettävä kone.

MTZ on valkovenäläisen Minskin traktoritehtaan tuotemerkki, jonka valmistus alkoi vuonna 1946. MTZ-traktoreita valmistettiin Neuvostoliiton aikana yli kolme miljoonaa, joista puolet meni sosialistisiin veljesmaihin tai kolmannen maailman satelliittivaltioihin. DDR:ään vietiin 70 000 konetta. Traktori oli sininen SEV-maissa ja punainen Belarus-merkkisenä länsimarkkinoilla, kuten Suomessa.

Mallisto:

*MTZ merkinnän korvasi Belarus 1994

Hytillinen MTZ-5 perunankorjuussa

MTZ Suomessa

Neuvostoliittolaiseen tapaan ulkomaille myytävät traktorit maalattiin punaisiksi ja kotimarkkinoille menevät joko vihreiksi tai sinisiksi.

Vakolan koetusselostuksen mukaan MTZ-2-traktori ei soveltunut Suomeen kömpelön rakenteensa (pituus 3,5 metriä ja paino vakiovarusteilla noin 2 500 kg) ja alimitoitettujen etupyöriensä vuoksi.

Vakolan koetusselostuksessa on kuitenkin havaittavissa melkoisia puutteita: käynnistysmoottorin ilmoitetaan olevan ilmajäähdytteinen, vaikka todellisuudessa se on nestejäähdytteinen. Konela-yhtiö ilmoittaa myyneensä Suomessa 25 MTZ-2:sta vuosina 1954–1957.

MTZ-50:tä ei tiettävästi tuotu ainakaan kaupallisesti merkittävässä määrin Suomeen. Sen sijaan teknillisesti MTZ-50 oli merkittävä traktori, koska siihen perustuu Belarus 500 -sarja, jota tuotiin Suomeen ja joka muodosti Suomen Belarus-kaupan kulta-ajan 1980-luvulla. Belaruksia toi maahan Konela ja maahantuoja lisäsi Lappeenrannassa traktoreihin kotimaisen turvaohjaamon.

Traktoreiden vähittäismyynnistä maatiloille vastasi useiden tukkukauppojen yhdessä omistama Agroma. Maatalouden ulkopuolella Belarus oli halpa aggregaatinpyörittäjä esimerkiksi rakennusliikkeille.

Lähteet

  1. 1 2 Michael Dörflinger: ”Belarus, valkovenäläinen jätti”, Traktorit vetovoiman vuosisata, s. 166. (Saksankielinen alkuteos Bildatlas Traktoren) Suomentanut Hannu Väisänen. Hämeenlinna: Karisto Oy, 2012. ISBN 978-951-23-5534-1
  2. ↑ http://www.avtomash.ru/pred/muzei_t/mtz50.htm
  3. ↑ Belarus MTZ-5 / MTZ-7 Konedata. Arkistoitu 28.1.2018. Viitattu 26.8.2017.