Mack Sennett

Mack Sennett
Mack Sennett vuonna 1916.
Mack Sennett vuonna 1916.
Henkilötiedot
Syntynyt17. tammikuuta 1880
Richmond, Quebec, Kanada
Kuollut5. marraskuuta 1960 (80 vuotta)
Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti elokuvaohjaaja ja -tuottaja

Mack Sennett (synt. Michael Sinnott, 17. tammikuuta 1880 Richmond, Quebec, Kanada – 5. marraskuuta 1960 Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat) oli kanadalais-yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä, -ohjaaja ja -tuottaja. Sennet esiintyi sirkuksessa, vaudevillessa ja teatterissa, ja vuonna 1909 hän aloitti Biograph Studiosilla näyttelijänä. Hän alkoi pian myös käsikirjoittaa ja ohjata ja kolme vuotta myöhemmin hän perusti Los Angelesiin Keystone -elokuvastudion. Studio tuotti vuonna 1914 elokuvan Tillie's Punctured Romance, joka oli ensimmäinen pitkä komediaelokuva. Parhaiten studio tunnetaan kuitenkin lyhytelokuvistaan, joita se tuotti yli 1 000.

Vuonna 1917 Sennett lähti studion palveluksesta ja perusti Mack Sennett Comedies -studion. Sennett menetti omaisuutensa äänielokuvan tulon ja Wall Streetin pörssiromahduksen seurauksena, ja päätyi konkurssiin vuonna 1933. Sennet sai Oscar-kunniapalkinnon vuonna 1938 vaikutuksestaan elokuvakomediaan. Hän on myös saanut tähden Hollywood Walk of Famelle.

Lähteet

  1. 1 2 3 "Sennett, Mack." Encyclopædia Britannica. Encyclopaedia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2010.
  2. ↑ Dirk, Tim: The History of Film The Pre-1920s (Keystone and Mack Sennett ("The King of Comedy")) filmsite.org. Viitattu 8.11.2010. (englanniksi)
  3. ↑ CBS Studio Center: History CBS Studio. Arkistoitu 26.9.2011. Viitattu 8.11.2010. (englanniksi)
  4. ↑ Mack Sennett Los Angeles Times. Viitattu 3.11.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.