| ”Malagaan” Jari Sillanpää | ||
|---|---|---|
| Singlen tiedot | ||
| Albumilta | Rakkaudella merkitty mies | |
| Julkaistu | 13. kesäkuuta 2014 | |
| Tuottaja(t) | Leri Leskinen | |
| Tyylilaji | iskelmä, pop, dance | |
| Kesto | 03.35 | |
| Levy-yhtiö | Warner Music Finland | |
| Jari Sillanpään muut singlet | ||
| ”Liekeissä” 2012 |
”Malagaan” 2014 |
”Tanssii kuin John Travolta” 2014 |
”Malagaan” on Jari Sillanpään kappale hänen syyskuussa 2014 julkaistulta Rakkaudella merkitty mies -nimiseltä studioalbumilta. Kappale julkaistiin albumin ensimmäisenä singlenä 13. kesäkuuta 2014. Kappaleen ovat säveltäneet ja sanoittaneet Mariska, Setä Tamu sekä Kuningasidea-yhtyeen laulusolistina tunnettu Väinöväinö. Kappaleen on tuottanut Leri Leskinen. Kappaleella kuullaan Sillanpään lisäksi myös DJPP:tä, joka esittää kappaleen rap-osuuden.
Artisti on kertonut ettei voinut sietää kappaletta sen demovaiheessa ja ajatteli sen olevan liian banaali, mutta kuunneltuaan sitä muutaman päivän ajan se oli alkanut jo naurattaa häntä.
Kappale menestyi listoilla poikkeuksellisen hyvin verrattuna artistin aiempiin alkuperäissinglejulkaisuihin. Se nousi parhaimmillaan kymmenenneksi soitetuimmaksi radiokappaleeksi elokuussa 2014. Viikolla 33/2014 ”Malagaan” oli 15. ostetuin kappale latauslistalla.
| Lista | Paras sijoitus |
|---|---|
| Suomen virallinen singlelista | – |
| Suomen virallinen latauslista | 15 |
| Radiolista | 10 |