Rullalautailu

Rullalautailija kaiteella.

Rullalautailu eli skeittaus on liikkumista rullalaudalla yleensä samalla erilaisia temppuja tehden. Lajin harrastamista varten on rakennettu myös rullalautailupuistoja.

Rullalautailun historia

Lautailua Las Vegasissa vuonna 1988

Rullalautailun historia kulkee käsi kädessä rullalaudan kehityksen kanssa. Kehitykset rullalautailuvälineissä ovat ruokkineet kehitystä rullalautailutyyleissä ja uudet tyylit ovat vaatineet uudenlaisia välineitä.

Rullalautailun juuret ovat lainelautailussa. Lajia kutsuttiin sen alkuvaiheessa katusurffaukseksi, ja sitä harrastettiin muun muassa silloin, kun aallokko ei soveltunut lainelautailuun.

Rullalautailuun kuten moneen muuhun extreme-lajiin kuuluu lajille ominainen lautailuslangi.

Ensimmäinen rullalauta

Rullalautailu syntyi 1950-luvulla Kaliforniassa, kun surfaajat eivät tuulettomina päivinä päässeet aalloille. Siitä alkoi renkaallisen surffilaudan kehittäminen. Kaupalliset rullalaudat tulivat markkinoille 1959, mitä ennen rullalautoja rakennettiin itse rullaluistimista. Ensimmäinen kaupallinen rullalauta oli nimeltään Roller Derby Skateboard. Maailman ensimmäinen rullalautailukilpailu pidettiin vuonna 1963 Kaliforniassa ja 1960-luvun alkupuoli olikin ensimmäinen aalto koko maailman rullalautailussa, lähinnä kuitenkin vain Kaliforniassa. Aikakauden laudat olivat pääsääntöisesti 15–17 cm leveitä ja niissä käytettiin savesta valmistettuja renkaita, joiden pito oli heikko ja jotka lukittuivat osuessaan pieniinkin kiviin. Tämän takia rullalautailu alkuaikojen välineillä oli vaarallista ja muutaman vuoden jälkeen useat kaupungit Yhdysvalloissa kielsivät rullalautailun kokonaan. Tämä kehitys johti ensimmäiseen rullalautailumuodin loppuun vuonna 1965. Useat rullalautavalmistajat joutuivat vararikkoon, kun kauppiaat peruuttivat joulusesongiksi tekemiään tilauksia.

Toinen sukupolvi

Metallilevyillä päällystetty ramppi

Frank Nasworthy toi uretaanirenkaat rullalautailuun 1970-luvun alussa. Keksinnön myötä renkaiden ominaisuudet paranivat huomattavasti ja rullalautailun suosio lähti jälleen voimakkaaseen kasvuun. Kasvaneen kysynnän myötä useat yritykset ryhtyivät valmistamaan pelkästään rullalautailuun suunniteltuja välineitä. Tämän myötä rullalautailijoille tuli mahdollisuus vaatia leveämpiä trukkeja ja siten lautojen leveydet alkoivat kasvaa jopa 25 cm:iin. Valmistajat alkoivat kokeilla eksoottisempia materiaaleja, kuten lasikuitua ja alumiinia, mutta suurin osa laudoista valmistettiin kuitenkin edelleen vaahteraviiluista. Myös tuotekehitykseen panostettiin ja vuonna 1975 rullalaudan renkaissa alettiin käyttää irtonaisten laakerikuulien sijasta tarkkuuslaakereita. Rullalautailijat käyttivät lautojensa parantuneita ominaisuuksia hyväkseen ja kehittivät uusia temppuja. Z-Boys-ryhmäksi kutsuttu joukko kalifornialaisia rullalautailijoita alkoi rullalautailla 1976 kuivuuden tyhjäksi jättämissä uima-altaissa ja niiden pystysuorilla seinillä. Vuonna 1976 rakennettiin ensimmäinen sisähalli Floridaan. Lautojen parantuneiden ominaisuuksien ansiosta rullalautailijat saavuttivat suurempia nopeuksia ja pystyivät vaarallisempiin temppuihin. Tämän myötä lisääntyneet vastuuvelvoitteet korottivat rullalautapuistojen vakuutusmaksuja niin paljon, että monet menivät konkurssiin ja puistot jyrättiin maan tasalle. Tämä aiheutti suurimmaksi osaksi rullalautailupuistojen varassa eläneen rullalautailutyylin kuihtumisen ja vuoden 1980 lopussa rullalautailu oli jälleen kuollut.

Suomeen rullalautailu rantautui ensimmäisen kerran harrastuksena 70-luvun puolessa välissä lähinnä USA:ssa vaihto-oppilaana olleiden nuorten kautta. Toiminta alkoi saada laajempaa harrastajajoukkoa, kun Helsingin Katajanokalle avattiin 1977 Suomen ensimmäinen rullalautakauppa Day Off. Vuonna 1979 Helsingin Kasarmintorille aukesi Suomen ensimmäinen rullalautailuhalli Stalli, jonka rakennuttajana toimi yhtä lailla Suomen ensimmäinen rullalautavalmistaja Statum. Ensimmäiset rullalautailun SM-kilpailut järjestettiin syksyllä 1979 Helsingin Messukeskuksessa. Myös liitto- ja seuratoiminta käynnistyi ensimmäisen kerran 1970-luvun lopulla. Harrastus hiipui täälläkin vuoden 1980 loppuun mennessä.

Kolmas sukupolvi

Rullalautailun toisesta sukupolvesta jäi eloon ramppilautailu, jota harrastettiin pääasiassa rullalautailijoiden omille takapihoilleen rakentamilla rampeilla. Kolmas sukupolvi, 1980-luvun alkupuolelta 1990-luvun alkuun, saikin alkunsa rullalautavalmistajista, jotka selvisivät vuoden 1980 romahduksesta ja ryhtyivät aktiivisesti markkinoimaan ramppilautailua. Tasamaalla tehdyn ollien keksimisen jälkeen painopiste siirtyi katulautailuun ja ensimmäiset katurullalautailukilpailut järjestettiin Kaliforniassa huhtikuussa 1983. Ramppilautailun ollessa suosiossa rullalaudoissa oli leveät dekit ja suuret, nopeat renkaat. Kolmannen aallon aikana rullalautailu levisi Pohjois-Amerikasta maailmanlaajuiseksi muodiksi. Kyseiseltä aikakaudelta tunnetuin ammattilainen on Tony Hawk. Valmistajat suosivat laudoissa lähes täysin vaahteraviiluja eksoottisempien materiaalien sijasta. Katulautailun suosion noustessa laudoista tuli kapeampia ja keveämpiä ja renkaat pienenivät.

Vuosina 1987–1989 rullalautailu rantautui toista kertaa vahvasti Suomeen, mitä seurasi muutaman vuoden kestänyt rullalautailuaalto. Järjestyksessään toiset SM-kisat järjestettiin Helsingin jäähallissa 1989. Suomessa ja maailmanlaajuisesti rullalautailu lähes hävisi laman vaikutuksesta 1991–1993.

Nykyinen sukupolvi

Hovinsuon rullalautailupuisto Oulussa. Puisto vastaa kooltaan suurta jalkapallokenttää.

Rullalautailun mentyä "pimentoon" alkoi taas kehittyminen ja lajiin tuli mukaan erittäin vahvasti 1980-luvulla kasvanut katulautailu, joka ei tarvinnut laman aikana kadonneita ramppeja tai rullalautailupuistoja. Käytännössä 1990-luvun alkupuolella ramppilautailu oli erittäin harvinaista, vaikkakin suuren yleisön silmissä edelleen tunnetumpaa kuin kadulla tapahtuva rullalautailu. Uusi nousu rullalautailussa alkoi 1990-luvun puolivälin aikoihin; silloin myös Yhdysvalloissa aloitettiin X-Games-kilpailut, joka nosti osaltaan rullalautailua ihmisten tietoisuuteen. Suomessa rullalautailu alkoi elpyä samoihin aikoihin, vaikkakin jo vuodesta 1987 alkaen on joka vuosi järjestetty suomenmestaruuskilpailut. Suomenmestaruuskilpailuissa on ikäsarjat ja palkintoina on hieman rahaa, tavaroita ja kunniaa.

Rullalautojen neljännen ja nykyisen sukupolven koon ja muodon on sanellut yksi temppu: ollie. Laudat eli dekit ovat nykyään sivuilta suorat ja tasaiset koko dekin matkalta; mitoiltaan noin 19 cm leveitä ja 80 cm pitkiä.lähde? Renkaat ovat halkaisijaltaan useimmiten 50–57 millimetriä.lähde? Laudat on useimmiten liimattu vaahteraviiluista. Pohjoisamerikkalainen vaahtera on käytetyin dekkimateriaali.lähde?

Vuosituhannen lopussa rullalautailu oli maailmanlaajuisesti suosittua ja Suomessakin lajin harrastajia oli epävirallisten tietojen mukaan kymmeniä tuhansia. Kaupallisuus ja suuret kansainväliset yritykset ottivatkin rullalautailun valikoimiinsa, ja Suomessakin tavalliset urheilukaupat tarjosivat lajin harrastajille tuotteita laudoista kenkiin.

Vuonna 2000 rullalautailun aallonharjat ja -pohjat näyttivät tasoittuneen ja rullalautailusta oli kehittynyt tunnettu harrastus. Skeittaus on hiipunut huomattavasti 2010-luvun puolivälin tienoilla verrattuna 2000-luvun alkuun eikä katukuvassa enää näe skeittaajia paljoakaan.lähde?

Suomalaisista rullalautailijoista kenties parhaiten menestynyt on Arto Saari, joka on viettänyt kesiä kuvaten elokuvia ympäri maailmaa. Suomesta on lähtenyt maailmalle muitakin rullalautailijoita, kuten Jani Laitiala, Janne Saario, Eero Anttila, Pirkka Pollari, Jaakko Ojanen, Eetu Toropainen ja Eniz Fazliov

Rullalautailu olympialaisissa

Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) päätti elokuussa 2016 ottaa rullalautailun mukaan Tokion kesäolympialaisten 2020 ohjelmaan. Rullalautailu oli yksi viidestä uudesta lajista, jotka lisättiin Tokion kisoihin. Koronaviruspandemian vuoksi kisat siirrettiin vuoteen 2021, jolloin rullalautailu esiintyi ensimmäistä kertaa olympialaisten kilpailuohjelmassa. Kilpailut järjestettiin Tokion Ariake Urban Sports Parkissa.

Olympialaisissa kilpaillaan kahdessa rullalautailun lajimuodossa, streetissä ja parkissa. Molemmissa järjestetään erilliset kilpailut naisille ja miehille eli yhteensä neljä mitalikilpailua. Rullalautailu oli mukana myös Pariisin kesäolympialaisissa 2024, joiden kilpailupaikkana oli Place de la Concordelle rakennettu väliaikainen skeittialue. Laji kuuluu myös Los Angelesin vuoden 2028 kesäolympialaisten ohjelmaan.

Street ja park

Street-kilpailussa skeitataan katumaisia esteitä sisältävällä radalla, jolla on esimerkiksi portaita, kaiteita ja reunuksia. Kilpailijat tekevät sekä yhtenäisiä ajo-osuuksia että yksittäisiä temppuja. Pariisin olympialaisissa 2024 kilpailijalla oli kaksi 45 sekunnin ajoa ja viisi yksittäisen tempun yritystä. Lopputulokseen laskettiin paremman ajon pisteet ja kahden parhaan yksittäisen tempun pisteet. Jokainen näistä pisteytettiin asteikolla 0–100, joten yhteispistemäärän enimmäisarvo oli 300. Tokion olympialaisissa käytettiin erilaista pisteytysjärjestelmää.

Park-kilpailussa skeitataan kaarevista pinnoista, siirtymistä ja altaanmuotoisista rakenteista koostuvalla radalla. Kilpailijat tekevät yhtenäisiä suorituksia, joissa arvioidaan muun muassa temppujen vaikeutta ja toteutusta sekä ajon sujuvuutta. Pariisissa 2024 jokaisella kilpailijalla oli kolme 45 sekunnin ajoa, joista paras pistemäärä jäi voimaan. Molemmissa lajimuodoissa kahdeksan parasta karsinnasta eteni finaaliin.

Suomalaiset olympialaisissa

Suomea edusti Tokion olympialaisissa Lizzie Armanto, joka sijoittui naisten park-kilpailussa 14:nneksi eikä päässyt kahdeksan parhaan finaaliin. Yhdysvalloissa kasvanut Armanto oli saanut Suomen edustusoikeuden vuonna 2019.

Pariisin olympialaisissa 2024 Suomea edusti naisten parkissa Heili Sirviö, joka sijoittui viidenneksi. Sirviöstä tuli 13-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin suomalainen olympiaurheilija. Hän eteni finaaliin karsinnasta ja saavutti loppukilpailussa parhaalla ajollaan 88,89 pistettä.

Rullalautailun kuvaaminen

MiniDV-videokameroita ja kalansilmäobjektiiveja käytettiin laajasti skeittivideoiden kuvauksessa 1990- ja 2000-luvuilla.
Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas kantaa rullalautaa kaupunkisodankäynnin harjoituksessa

Rullalautailun kuvaaminen on keskeinen osa skeittikulttuuria. Videot ja valokuvat tallentavat temppuja, skeittipaikkoja ja paikallisten harrastajaryhmien toimintaa. Videoiden kautta uudet temput ja kuvaustavat ovat levinneet skeittaajien keskuudessa, ja kuvaamisesta sekä editoinnista on kehittynyt oma ilmaisumuotonsa.

Rullalautailua kuvattiin jo 1960-luvulla. Varhaisiin esimerkkeihin kuuluu vuonna 1965 valmistunut lyhytelokuva Skaterdater. Varsinaisen skeittivideokulttuurin kehitys liittyy kuitenkin erityisesti 1980-luvulla yleistyneisiin videokasetteihin. Powell Peralta julkaisi vuonna 1984 The Bones Brigade Video Show -videon, joka esitteli yhtiön skeittitiimin jäseniä. Videon VHS-kasetti kuuluu Yhdysvaltain Smithsonian Institutionin National Museum of American History -museon kokoelmiin.

1980- ja 1990-luvuilla skeittivideoista tuli tärkeä tapa esitellä skeittaajia ja heidän temppujaan. Yksittäisen skeittaajan temput koottiin usein musiikin säestämäksi osuudeksi, jota kutsutaan partiksi (engl. part). Tunnettuihin julkaisuihin kuuluvat H-Streetin Shackle Me Not (1988), Blindin Video Days (1991) ja Plan B:n Questionable (1992). Video Daysin ohjasi Spike Jonze. Videoita tekivät sekä skeittiyritykset että itsenäiset kuvaajat ja harrastajaryhmät.

Skeittivideoille tunnusomaisia kuvaustapoja ovat matalat kuvakulmat, kalansilmäobjektiivit ja liikkuva kuvaaja, joka seuraa skeittaajaa usein itsekin rullalaudalla. Näin temput, vauhti ja ympäristön esteet voidaan näyttää läheltä. Erityisesti Sonyn VX1000-videokamerasta ja MiniDV-tallennuksesta tuli 1990- ja 2000-luvuilla skeittivideoiden tunnistettavan ilmeen osia. Kameraa on käytetty myös myöhemmin sen kuvan ja äänen erityispiirteiden vuoksi.

Skeittivideoiden jakelu muuttui VHS-kaseteista DVD-julkaisuihin ja 2000-luvulla verkkovideoihin. YouTuben ja sosiaalisen median myötä yksittäisiä temppuja ja lyhyitä videoita on voitu julkaista ilman kokopitkän videon tuotantoa. Pitkien, useiden skeittaajien osuuksista koostuvien videoiden tekeminen on kuitenkin jatkunut verkkovideoiden rinnalla.

Myös Suomessa skeittivideoita on tehty osana paikallisten harrastajayhteisöjen toimintaa. Kokkolassa järjestettiin vuonna 2012 skeittivideotyöpaja, jonka tuotoksia esiteltiin Kokkola State Of Mind -taidenäyttelyssä. Samana vuonna Yle esitteli Janne Tanskasen dokumenttielokuvan SK8 OR DIE, joka käsittelee Joensuussa 1990-luvulla skeittauksen aloittanutta kaveriporukkaa ja rullalautailua elämäntapana.

Kuuluisia rullalautailijoita

Rullalautailutemppuja

Rullalautamerkkejä

Rullalautailuaiheisia videopelejä

Skate or Die -pelisarja
Tony Hawk’s -pelisarja
Skate -pelisarja