| Marcus Rantala | |
|---|---|
Rantala maaliskuussa 2011. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. elokuuta 1977 Vaasa |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | poliitikko, yritysjohtaja |
| Poliitikko | |
| Puolue | Suomen ruotsalainen kansanpuolue |
| Koulutus | Valtiotieteiden maisteri (2006) |
| Tutkinnot | Åbo Akademi |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivu | |
Marcus Sebastian Rantala (s. 4. elokuuta 1977 Vaasa) on suomenruotsalainen poliitikko ja yritysosakas.
Rantala on toiminut useissa tehtävissä Suomen ruotsalaisessa kansanpuoleessa ja sen edustajana 2001–2007, muun muassa puolustusministeri Carl Haglundin valtiosihteerinä puolustusministeriössä. Vuonna 2015 hän ryhtyi osakkaaksi eurooppalaiseen viestintäyritykseen Rud Pedersen Group. Rantala on ollut Helsingin kaupunginvaltuustossa vuoden 2012 kunnallisvaaleista lähtien.
Rantala on syntynyt ja varttunut Vaasassa, jossa valmistui ylioppilaaksi Vasa Övningsskolanin lukiosta. Hän on valtiotieteiden maisteri Åbo Akademista, mistä hän valmistui vuonna 2006.
Rantala oli pääsihteeri 1996–1997 suomenruotsalaisia koululaisia edustavassa koululaisyhdistyksessä Finlands Svenska Skolungdomsförbund (FSS). Hän toimi myös RKP-nuorten puheenjohtajana 1998–2000 (Svensk Ungdom, SU)lähde?.
Rantala toimi vuosina 2001–2009 ministerin erityisavustajana ja muun muassa valtiosihteerinä puolustusministeriössä sekä opetus- ja kulttuuriministeriössä.
Rantala toimi 2007–2009 Solvallan urheiluopiston toimitusjohtajana.
| Eduskuntavaalit | |||
|---|---|---|---|
| Vuosi | Vaalipiiri | Äänet | Tulos |
| 2015 | Helsingin vaalipiiri | 3837 | Ei valittu |
| 2019 | Helsingin vaalipiiri | 4724 | Ei valittu |
| 2023 | Helsingin vaalipiiri | 4880 | Ei valittu |