| Maria Kaisa Aula | |
|---|---|
| Kansanedustaja | |
|
22.3.1991–18.3.2003
|
|
| Ryhmä/puolue | Keskustan eduskuntaryhmä |
| Vaalipiiri | Lapin vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 27. maaliskuuta 1962 Tervola |
| Tiedot | |
| Koulutus | valtiotieteiden lisensiaatti (1990) |
Maria Kaisa Aula (s. 27. maaliskuuta 1962 Tervola) on suomalainen poliitikko, joka toimi valtiovarainministeri Mika Lintilän valtiosihteerinä Rinteen hallituksessa. Hän oli keskustan kansanedustaja kolme kautta vuosina 1991–2003. Vuosina 2005–2014 Aula oli Suomen ensimmäinen lapsiasiavaltuutettu.
Vuoden 2014 alusta Aula on toiminut Väestöliiton hallituksen puheenjohtajana. Hän toimi Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtajana 2022–2025.
Aula valmistui ylioppilaaksi vuonna 1981, valtiotieteiden kandidaatiksi vuonna 1987 ja valtiotieteiden lisensiaatiksi vuonna 1990 Helsingin yliopistosta. Vuosina 1985–1986 hän oli Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja. Aula oli myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja vuosina 1988–1989. Vuonna 2013 Aula promovoitiin Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi.
Vuonna 1986 Aula työskenteli keskustan lainsäädäntösihteerinä ja vuosina 1988–1989 tutkijana Yleisradion tutkimus- ja kehitysosastolla. Vuodet 1989–1990 hän vietti ASLA-Fulbright-stipendiaattina Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa. Vuonna 1991 Aula työskenteli assistenttina Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksella.
Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa Aula valittiin kansanedustajaksi Lapin vaalipiiristä, jota hän edusti 12 vuotta, kunnes jätti eduskunnan vuonna 2003. Vuosina 1993–1994 Aula toimi pääministerin talouspoliittisena neuvonantajana. Hän oli keskustan varapuheenjohtaja vuosina 1994–2002.
Eduskunnassa Aula oli valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja vuosina 1999–2003. Hän oli jäsen myös sivistysvaliokunnassa, ympäristövaliokunnassa ja suuressa valiokunnassa sekä Yleisradion hallintoneuvostossa. Vuosina 1995–1999 hän oli ETYJin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja. Vuonna 2003 Aula toimi pääministerien Anneli Jäätteenmäen ja Matti Vanhasen talouspoliittisena neuvonantajana.
Vuosina 2004–2005 Aula työskenteli Lastensuojelun Keskusliiton puheenjohtajana. Syksyllä 2005 hänet nimitettiin Jyväskylään perustettuun lapsiasiavaltuutetun virkaan. Hänen toinen viisivuotiskautensa olisi päättynyt syyskuussa 2015, mutta hän ilmoitti tammikuussa 2014 eroavansa tehtävästä huhtikuun lopussa. Syyksi hän kertoi toimiston riittämättömät resurssit ja työn kuormittavuuden. Aulan seuraajaksi nimitettiin Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja, teologian ja hallintotieteiden maisteri Tuomas Kurttila.
Aula nimitettiin vuonna 2019 valtiovarainministeri Mika Lintilän valtiosihteeriksi. Aula valittiin Keski-Suomen hyvivointialueen aluevaltuustoon kaudelle 2022–2025. Keski-Suomen aluevaalien voittaja keskusta nimesi Aulan Keski-Suomen hyvinvontialueen aluehallituksen puheenjohtajaksi helmikuussa 2022. Hänet valittiin uudestaan aluevaltuustoon kaudelle 2025–2029, ja hän toimi aluehallituksen puheenjohtajana 10. kesäkuuta 2025 lukien. Maria Kaisa Aulalle aluevaltuusto myönsi eron aluehallituksen jäsenyydestä kokouksessaan 4. marraskuuta 2025 kun hän oli tätä itse pyytänyt. Aula jatkaa aluevaltuuston jäsenenä.
Maria Kaisa Aula on alkujaan tervolalainen, Louen kylästä Lapista. Jätettyään eduskunnan Aula muutti Keski-Suomeen Viitasaarelle. Hän avioitui ilmavoimien projektipäällikkö Seppo Pietiläisen kanssa ja sai kaksoset vuonna 2003.