| Marissa Mayer | |
|---|---|
Marissa Mayer vuonna 2012. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 30. toukokuuta 1975 Wausau, Wisconsin, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus | Yhdysvallat |
| Siviilisääty | naimisissa |
| Puoliso | Zachary Bogue |
Marissa Ann Mayer (s. 30. toukokuuta 1975 Wausau, Wisconsin) on yhdysvaltalainen yritysjohtaja. Hän työskenteli Yahoon toimitusjohtajana 2012–2017, mitä ennen hän oli pitkään töissä Googlella.
Tietojenkäsittelytiedettä Stanfordin yliopistossa opiskellut Mayer oli 20. Googleen palkattu työntekijä. Hän työskenteli Googlen palveluksessa 13 vuoden ajan, ja kuului yhtiön keskeisimpiin johtohenkilöihin. Ennen Googlea Mayer työskenteli UBS Research Labissa Zürichissä. Hän siirtyi Yahoon toimitusjohtajaksi heinäkuussa 2012. Mayer luopui tehtävästä 2017 Verizonin ostettua Yahoon.
Fortune-lehti on nimennyt Mayerin neljänä vuonna maailman 50 vaikutusvaltaisimman naisen listalle.
Mayer on naimisissa Zachary Boguen kanssa. Pariskunnan esikoispoika syntyi 30. syyskuuta 2012. Mayerilla on äitinsä puolelta suomalaistaustaiset sukujuuret.