Elämä
Marjorie Cameron (Marjorie Cameron Parsons Kimmel) (1922–1995) syntyi vuonna 1922 Belle Plainessa, Iowassa. Hän oli kiivas ja kapinallinen lapsi, jonka mystinen ja taiteellinen luonto oli ristiriidassa kirkossa käyvän perheen ja pikkukaupunkilähiön arvojen kanssa.
Cameron tunnettiin lempinimillä Candida ja Candy.
Valmistuttuaan lukiosta vuonna 1940, hän liittyi laivastoon ja työskenteli kartoittajana, – tehtävässä, jota hän myöhemmin katui "karmallisena yhteytenä" sodan kuolemiin. Kun hän sai tietää, että hänen veljensä oli haavoittunut, hän pakeni Iowaan, julistettiin karkuriksi, sai sotaoikeuden ja määrättiin tukikohtaan loppusodan ajaksi. Saatuaan eron armeijasta 1945 hän muutti Pasadenaan, missä hän toimi muotipiirtäjänä ja opiskeli taidetta. Pettyneenä valtakulttuuriin hän kävi mustien klubeilla Central Avenuella kuuntelelemassa jazz-musiikkia. Hänen elämänsä muuttui lopullisesti, kun hän tapasi okkultisti, tiedemies Jack Parsonin (1914–1952) Parsons oli yksi CalTechin Jet Propulsion Labin perustajista ja Aleister Crowleyn oppilas.
Pari meni naimisiin 1946. Cameron epäröi okkultismin parissa ja matkusti välillä Sveitsiin luostariin ja 1948 Meksikoon kehittääkseen taidettaan. Hän vietti aikaa San Miguel de Allendessa ja tapasi mm. taiteilija, kirjailija Leonora Carringtonin. Vuonna 1952 Parsons kuoli räjähdyksessä laboratoriossaan – kuolema, joka on herättänyt monia salaliittoteorioita. Palattuaan Los Angelesiin Cameron alkoi maalata Parchments-sarjaa ja synnytti tyttären, Crystalin, vuonna 1955.
1950-luvun alussa hän ystävystyi taiteilija Wallace Bermanin kanssa, joka painatti hänen piirustuksensa Semina 1 -lehden kanteen. Piirros, jonka Cameron oli tehnyt ensimmäisen peyote-kokemuksensa jälkeen, leimattiin poliisin toimesta säädyttömäksi, ja Bermanin näyttely suljettiin. Tämän jälkeen Cameron ei enää halunnut näyttää töitään kaupallisissa gallerioissa. Elokuvantekijä Curtis Harrington teki Cameronin studiosta ja taiteesta lyhytelokuvan The Wormwood Star (1955). Monet siinä näkyneet teokset katosivat tai tuhoutuivat myöhemmin. Cameron esiintyi Kenneth Angerin elokuvassa Inauguration of the Pleasure Dome (1956), vastanäyttelijänään Anaïs Nin. Cameron varasti shown Scarlet Womanina, punaisine hiuksineen ja raskaine silmämeikkeineen. Cameronilla oli myrskyisä suhde Angeriin koko elämänsä ajan. Hän esiintyi myös Harringtonin elokuvassa Night Tide(1961) sekä John Chamberlainin julkaisemattomassa elokuvassa Thumbsuck (1969).
Loppuelämänsä Cameron omistautui kirjoituksille ja taiteelle, jotka tutkivat mystistä ylimaallisuutta. Hän julkaisi Black Pilgrimage -runokokoelman vuonna 1964, ja hänen mytologinen runoutensa ammensi surun, kaipuun ja lohduttomuuden kokemuksista. Hänen runonsa June 2, 1962 Semina 8 -lehdessä käsitteli kuoleman maailmaa ja lapsen tuomaa armoa ja tuskaa. Runoihin liitetyt mustepiirrokset kuvasivat myyttisiä sfinksimäisiä hahmoja. Vaikka hänen kirjoituksensa olivat usein synkkiä, hänen taiteensa heijasti myös kevyempää lyyrisyyttä. Useat piirrokset tyttärestä Crystalista esittävät tämän myyttisenä hahmona. Cameron oli kirjeenvaihdossa myös Joseph Campbellin kanssa ja ilmaisi kiinnostuksensa tämän teokseen The Hero with a Thousand Faces.
1960-luvun lopulla hän vietti aikaa Santa Fessä, mutta eli viimeiset vuosikymmenet pienessä talossa West Hollywoodissa. Vuonna 1989 hän julkaisi Jack Parsonsin okkulttisten kirjoitusten laitoksen yhdessä O.T.O.-johtaja Hymenaeus Betan kanssa. Samana vuonna hänen taiteensa esiteltiin Los Angelesin kunnallisessa taidegalleriassa näyttelyssä The Pearl of Reprisal. Cameron kuoli syöpään veteraanien sairaalassa Los Angelesissa vuonna 1995. Hänen teoksiaan on sittemmin esitelty näyttelyissä, kuten Whitney Museumin Beat Culture and the New America 1950–1965 sekä Semina Culture: Wallace Berman and His Circle (2005–2007).
Cameronin teokset osoittavat hienostunutta piirustustaitoa, muodollista hallintaa ja mielikuvituksellista voimaa. Hänen herkät piirustuksensa ja maalauksensa kuvaavat maagista maailmaa, jossa vallitsevat metamorfoosi ja muodonmuutos. Kuvitteellisissa maisemissa liikkuvat symboliset olennot tekevät hänen teoksistaan verrattavia surrealistien kuten Leonora Carringtonin, Remedios Varon ja Leonor Finin tuotantoon. Samalla ne ennakoivat kiehtovasti nykypäivän taiteilijoiden, kuten Kiki Smithin, Amy Cutlerin, Karen Kilimnickin ja Hernan Basin, fantasian täyteistä ilmaisua.
.jpg)
