| Markus ”Uku” Laitinen | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1979 Pieksämäki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Kirjailija | |
| Aiheet | zenbuddhalaisuus |
| Esikoisteos | Katujen zen (2013) |
| Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Markus ”Uku” Laitinen (s. 1979 Pieksämäki) on tietokirjailija ja muusikko. Hän on julkaissut kirjan Katujen zen (Like, 2013).
Laitinen harjoitti buddhalaista istumamietiskelyä, zazenia, vuodesta 1996 vuoteen 2013. Hän sai zenbuddhalaisen vihkimyksen (jap. jukai) Japanissa vuonna 2009 zenopettaja Peter Roccalta, Gudo Wafu Nishijiman oppilaalta. Laitinen perusti vuonna 2009 sōtō-zenbuddhalaisen ryhmän Kajo Zendon (ent. Dogen Sangha Finland), mutta jätti ryhmän vuonna 2012. Laitinen on haastanut buddhalaisia puolustamaan syrjäytyneitä. Vuonna 2016 Laitinen kuvaili blogissaan itseään Krishnan palvelijaksi.
Laitinen on tehnyt musiikkia 1990-luvun alkupuolelta asti. Hän on mukana duoissa The Fishkillers ja Radio TV. Vuonna 2004 Metrotraks Records julkaisi hänen ja Mikko ”Rammu” Ramulan elektroduo Telefunkerin albumin Elektroakustik.
Laitisella on (ensimmäisestä) avioliitostaan kolme lasta.
Laitinen aiheutti kohun vuonna 2019 keksimällä kuvitteelisen hahmon "Venla Olsen" ja esiintymällä kyseisenä hahmona somepalvelu Twitterissä. Laitinen esitti nuorta naista joka päätyi ihmisten järkytykseksi tekemään itsemurhan. Tämä aiheutti useita puhelinsoittoja hätäkeskukseen. Laitinen paljasti myöhemmin keksineensä hahmon osana psykiatrista kuntoutumistaan ja pyysi anteeksi aiheuttamaansa kohua. Laitinen on joulukuussa 2019 kertoinut avoimesti sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja epävakaata persoonallisuushäiriötä, sekä kamppailustaan masennuksen ja ahdistuksen kanssa.