Martti Johannes Ahti (2. toukokuuta 1948 Helsinki – 28. heinäkuuta 2025 Inkoo) oli suomalainen valtiotieteen tohtori ja historiantutkija.
Ahti toimi Helsingin yliopiston poliittisen historian dosenttina vuodesta 1994 alkaen. Hän tutki erityisesti maailmansotien välisen ajan suomalaista oikeistoradikalismia ja aktivistisukupolvea.
Ahti kirjoitti ylioppilaaksi Lauttasaaren yhteiskoulusta 1967, valmistui Helsingin yliopistosta valtiotieteiden kandidaatiksi 1977, valtiotieteiden lisensiaatiksi 1985 ja väitteli valtiotieteiden tohtoriksi 1988. Työuransa hän aloitti freelance-toimittajana Yleisradion ruotsinkielisessä kulttuuritoimituksessa tehden historia-aiheisia ohjelmia 1974–1978. Suomen Akatemian tutkimusassistenttina hän työskenteli 1979–1985, Helsingin yliopiston tutkimusassistenttina ja viransijaisena assistenttina 1986–1988, Hallintohistoriakomitean tutkijana 1989–1992, Helsingin yliopiston yliassistenttina 2000–2001, viransijaisena professorina vuosina 1992, 1996 ja 2000–2001. Vuodesta 2002 lähtien Ahti on työskennellyt vapaana tutkijana ja kääntäjänä.
Ahti pyysi marraskuussa 1978 pääsyä suojelupoliisin arkistossa säilytettyihin vuosilta 1918–1920 peräisin oleviin asiakirjoihin. Suojelupoliisi epäsi pyynnön. Perusteluna oli se, että nämä asiakirjat olivat pakattuna siirtoa odottamassa eikä asiakirjojen etsiminen ollut mahdollista ilman huomattavia ylitöitä. Lisäksi väitettiin, että suojelupoliisin arkistot eivät ole julkisia. Ahti valitti päätöksestä helmikuussa 1979 Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka ilmoitti omassa päätöksessään huhtikuussa 1980, ettei Ahdin pyyntöön ollut mahdollista suostua suojelupoliisin virkatoimintaa haittaamatta. Kesäkuussa 1981 Mauno Koiviston II hallitus päätti pidentää etsivän keskuspoliisin, valtiollisen poliisin ja suojelupoliisin arkistoihin kuuluvien asiakirjojen salassapitoaikaa 35 vuodella valtion turvallisuuteen ja yksilön oikeusturvaan liittyvien syiden vuoksi. Aiemmin asiakirjat olivat tulleet julkisiksi pääsääntöisesti 25 vuoden kuluttua asiakirjan päiväyksestä, ja päätöksen johdossa julkisina jo olleet asiakirjat muuttuivat salaisiksi. Etsivän keskuspoliisin ja Valpon arkistot avautuivat tutkijoille vasta toukokuussa 1992.
Vuonna 1987 Ahdin väitöskirjasta Salaliiton ääriviivat. Oikeistoradikalismi ja hyökkäävä idänpolitiikka nousi kohu liittyen Mannerheimin osuuteen vuoden 1919 kaappaushankkeisiin. Mannerheimin elämäkerran kirjoittaja Stig Jägerskiöld epäili tutkimuksen pätevyyttä ja vuorineuvos Johan Nykopp arvosteli sitä Mannerheimista epäedullisten tietojen levittämisestä Suomen itsenäisyyden 70-vuotispäivän yhteydessä.
Ahdille myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 1975 yhdessä Carita Backströmin kanssa sarjasta Blad ur arbetets historia I–IV. Presidentti Urho Kekkosen juhlasäätiön palkinnon hän sai 1991 ja hän pääsi Suomen historiallisen seuran tutkijajäseneksi 1991.