Matti Manneri

Matti Kalevi Manneri (26. maaliskuuta 1935 – 17. syyskuuta 2013 Tuusula) oli Hankkijan varatoimitusjohtaja ja Hankkijan Maatilapalvelun johtaja. Hänen alaisuudessaan toimi noin 1700 henkilöä Hankkijan oman teollisuuden sekä maataloustarvikkeiden tukku- ja vähittäiskaupan aloilla. Mannerin johtama yksikkö hoiti muun muassa noin kolmanneksen koko Suomen viljakaupasta.

Mannerin johdolla rakennettiin ja organisoitiin Hankkijalle 1970-luvun puolivälin jälkeen viljan keräilyverkosto, joka käsitti 155 paikkakunnalla yhteensä noin 220 milj. kg viljan varastotilaa. Niin ikään hänen johdollaan Hankkija rakensi lähes koko rehuteollisuutensa uudelleen 1970-luvun loppupuolella ja siirtyi 1980-luvun alussa kokonaan uudelle teollisuuden alalle öljykasvien siementen puristustoiminnan piirissä.

Manneri kuului Valtion Viljavaraston johtokuntaan ja oli MTK:n viljavaliokunnan asiantuntijajäsenenä. Hän toimi maatalouden alalla myös puolustustaloudellisen suunnittelukeskuksen kansanhuoltojaoston elintarviketoimikunnassa sekä kasvinviljelytuotetyövaliokunnassa. Vuonna 1978 hän sai Suomen Valkoisen Ruusun 1 luokan Ritarimerkin ansioistaan maanpuolustuksen parissa. Lisäksi Manneri toimi lukuisissa muissa luottamustoimissa mm. Intercoopin (International Agricultural Society) ja Suomen eläinlääketieteen säätiön sekä Osuustoiminnan tutkimus- sekä Kemiantutkimussäätiön hallituksissa. Tuottajain Rypsi ja Satoturve Osakeyhtiöissä hän oli hallituksien puheenjohtajana. Tunnustuksina ansioistaan Mannerille on myönnetty mm. Hopeinen Gebhard -mitali 1980 ja MTK:n kultainen ansiomerkki 1985. Manneri jäi eläkkeelle Hankkijalta 1986. Eläkeiällään Matti Manneri kiinnostui pankkialan osuustoiminnasta ja hänet valittiin Keski-Uudenmaan Osuuspankin johtokunnan puheenjohtajaksi. Koko elämänsä ajan hän myös viljeli omaa kotitilaansa Tuusulassa.

Lähteet