Näkymä Mestarinkadulta Tonttumäen suuntaan.Mestarinkatu helmikuussa 2017.
Mestarinkatu (ruots.Mästaregatan) on noin 450 metrin pituinen katu Turun ruutukaava-alueella Martin ja Itärannan kaupunginosissa. Mestarinkatu alkaa Martissa suoraan Itäisen Pitkäkadun päästä Mestarinpuiston ja Katrinpuistikon kohdalla, ja päättyy Itärannan puolella Fleminginpuistoon eli Tonttumäkeen.
Mestarinkatu on varsin poikkeuksellinen katu Turussa. Se perustuu Bertel Jungin vuoden 1922 asemakaavaan, joka rikkoi aiemman 1820-luvulla tehdyn, sen aikaisten ihanteiden mukaisen, säännöllisen ruutukaavan. Katu on enimmäkseen mukulakiveä. Vain alkuosa on asfaltoitu ja loppuosa Tonttumäen kyljessä on sorapintaista. Kivetyllä osuudella myös jalkakäytävät ovat edelleen luonnonkivillä päällystettyjä. Muita ainakin osittain mukulakivin päällystettyjä katuja Martin alueella ovat muun muassa Asesepänkatu, Huovinkatu, Temppelikatu, Tiilentekijänkatu ja Vuorityömiehenkatu.
Vuonna 2016 Turkulaisen järjestämässä Turun kauneimman kadun äänestyksessä Mestarinkatu ylsi toiselle sijalle.
Nimi
Mestarinkatu kuuluu Vaasa-kuninkaitten ajasta muodostettuun aihepiiriin, joka esiintyy kaupunginosissa IV ja V. Nimeä on vuonna 1916 perusteltu siten, että se ”edustaa vaasalaisen aikakauden elinkeinoelämää, jonka huomattavimpia piirteitä juuri oli ammattikuntalaitos kaikkine patriarkallisine muodostumineen.” Nimi vahvistettiin asemakaavassa vuonna 1923.
Rakennukset
Mestarinkadun varrella on harvinaisen hyvin säilynyt 1920-luvulla rakentunut uusklassismia edustavien värikkäiden työläisten asuntoyhtiöiden muodostama puutaloalue. Suurin osa Mestarinkadun varrella olevista puutaloista on suunnitellut arkkitehti Alexander Nyström. Ainoa julkinen rakennus Mestarinkadulla on Kerttu Tammisen suunnittelema, vuonna 1957 valmistunut koulutalo, jossa toimi aluksi Turun normaalilyseo (1957–1974) ja normaalikoulu (1974–1980). Nykyisin rakennuksessa on Turun konservatorion opetustiloja ja vuoteen 2023 saakka tiloissa toimi myös Turun Steiner-koulu.
Mestarinkatu 1a: As Oy Stålarminkatu 2, Osmo Salokannel (1957)