Michael Powell

Michael Powell
Henkilötiedot
Koko nimi Michael Latham Powell
Syntynyt30. syyskuuta 1905
Bekesbourne, Kent, Englanti
Kuollut19. helmikuuta 1990 (84 vuotta)
Avening, Gloucestershire, Englanti
Ammatti elokuvaohjaaja
Puoliso Gloria Mary Rouger (1927)
Frankie Reidy (1943–1983)
Thelma Schoonmaker (1984–1990)
Ohjaaja
Aktiivisena 1928–1983
Tunnetuimmat ohjaukset Punaiset kengät, Kurkistelija
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Michael Latham Powell (30. syyskuuta 1905 Bekesbourne, Kent, Englanti – 19. helmikuuta 1990 Avening, Gloucestershire, Englanti) oli brittiläinen elokuvaohjaaja.

Hänet tunnetaan ennen kaikkea Emeric Pressburgerin kanssa ohjatuista ja käsikirjoitetuista elokuvista 1940-luvulla (Ystävykset (1943), Kysymys elämästä ja kuolemasta (1946), Musta narsissi (1947) ja Punaiset kengät (1948)). Powellin omista ohjaustöistä tunnetuin on Kurkistelija (1960), jonka saamat murskaavat arvostelut käytännössä lopettivat Powellin ohjaajanuran Britanniassa.

Ura

Vuodet ennen Pressburgeria

Powell aloitti elokuva-alalla 1920-luvun puolivälissä still-valokuvaajana ja näyttelijänä. Hän oli käsikirjoittajana Hitchcockin Puhtauden lunnaissa. 1930-luvun alussa hän pääsi itse ohjaamaan elokuvia. Hänen ensimmäinen merkittävä ohjaustyö oli The Edge of the World 1937.

Ennen kuin yhteistyö Pressburgerin kanssa alkoi tosissaan, Powell ohjasi vielä yksinään muutamia elokuvia. Tunnetuin niistä on Bagdadin varas (1940).

Powellin ja Pressburgerin yhteistyö (1939-1957)

Powell ja Pressburgerin tutustuivat 1938, kun Alexander Korda oli antanut Powellille ja Pressburgerille tehtäväksi pelastaa Kaksoisagentti -elokuva. He muokkasivat yhdessä elokuvan kokonaan uudelleen. He halusivat hyödyntää elokuvan menestystä ja tekivät yhdessä Contraband-elokuvan (1940), jonka pääosia näyttelivät Kaksoisagentin tähdet Conrad Veidt ja Valerie Hobson.

Seuraava yhteistyöelokuva oli Pako (1941), joka menestyi hyvin Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Pressburger sai Paosta parhaan alkuperäisen tarinan Oscar-palkinnon ja oli ehdolla kategorioissa paras elokuva ja paras sovitettu käsikirjoitus. Powell ja Pressburger ehdottivat J. Arthur Rankille oman tuotantoyhtiön perustamista, joka tekisi elokuvia Rank Organisationille. Rank ei kuitenkaan suostunut siihen.

Powell ja Pressburger perustivat oman The Archers -tuotantoyhtiön 1942 ja sen ensimmäinen elokuva oli Yksi pommikoneistamme on kadoksissa (1942) British National Filmsille. Yhteistyö näkyi myös alkuteksteissä: heidän kaikki Archer-elokuvat on ”kirjoittanut, tuottanut ja ohjannut Michael Powell ja Emeric Pressburger”.

Seuraavana vuonna he aloittivat yhteistyön Rank Organisationin kanssa. Ensimmäinen elokuva Rankille oli Ystävykset. Se kertoo kaunistelematta eversti Clive Candyn elämästä buurisodassa ja kahdessa maailmansodassa. Niin kaunistelematta, että pääministeri Winston Churchill yritti estää elokuvan tekemisen ja ensi-illan jälkeen viranomaiset yrittivät myös estää elokuvan viennin Yhdysvaltoihin. Elokuvaa pidetään Powellin ja Pressburgerin ensimmäisenä mestariteoksena ja varsinkin sen Technicolor-kuvausta on ylistetty.

Ystävysten ollessa tuotannossa The Archers tuotti elokuvan The Silver Fleet (1943) – ainoa Archerin elokuva, jossa Powell tai Pressburger eivät työskennelleet.

Canterburyn tarinoita (1944) sijoittuu sota-ajan Kentiin ja käyttää Chaucerin teemoja. Se oli ensimmäinen Powell ja Pressburger -elokuva, joka oli floppi. Myrskyöitä -elokuvan (1945) he tekivät odottaessaan Technicolor-kameroita, joita he tarvisivat seuraavaan elokuvaansa.

Kysymys elämästä ja kuolemasta (1946) on romanttinen fantasiaelokuva. Siinä lentäjä, jonka olisi pitänyt kuolla, jääkin henkiin, rakastuu ja leikkauspöydällä ollessaan joutuu tuonpuoleisessa valamiehistön eteen. Elokuvan maanpäälliset osuudet ovat Technicolor-väreissä ja tuonpuoleiseen sijoittuvat osuudet taas mustavalkoisia. Se on myös yksi heidän suosituimmista elokuvistaan.

Sitä seurannut Musta narsissi (1947) kertoo anglikaaninunnien koettelemuksista, kun he perustavat koulun ja sairaalan Himalajan syrjäiseen kolkkaan. Elokuvaa on mainittu ”eroottisimmaksi brittiläiseksi elokuvaksi kautta aikojen”.

Powellin ja Pressburgerin uran kuuluisin ja menestynein elokuva on balettiaiheinen Punaiset kengät (1948), jota on usein sanottu kaikkien aikojen parhaimmaksi balettiaiheiseksi elokuvaksi. Elokuvan kuuluisimpiin kohtauksiin kuuluu 17 minuuttia kestävä balettikohtaus elokuvan lopulla.

Punaisten kenkien pitkä ja kallis jälkituotanto aiheutti välirikon Rankin kanssa. Sen jälkeen Powell ja Pressburger siirtyivät Alexander Kordan London Filmsiin. Heidän ensimmäinen elokuva siellä oli Osasto X 43 (1949), joka sai harvinaisen myönteisen vastaanoton brittikriitikoilta, mutta ei kuitenkaan menestynyt teattereissa.

Yhteistyö Kordan kanssa ei kuitenkaan sujunut hyvin. Lumotun veren (1950) pääosaa näytteli David O. Selznickin puoliso Jennifer Jones ja oikeuden päätöksellä Selznick leikkasi (ja kuvasi osittain uudelleen) elokuvasta uuden version Yhdysvaltoja varten. Pettävä Punainen neilikka (1950) ei myöskään onnistunut hyvin. Korda olisi halunnut musikaaliversion ensimmäisestä Punainen neilikka -elokuvasta, mutta sen sijaan siitä tuli pukudraama, josta voi nähdä mihin kohtaan musiikkinumerot olisivat sijoittuneet.

Heidän viimeinen elokuva Kordalle Hoffmanin seikkailut (1951) onnistui jo paremmin. Se perustui Jacques Offenbachin oopperaan Hoffmannin kertomukset. Tyyliltään se oli jatkoa Punaisille kengille. Se ei ollut suuri menestys mutta tuotti sentään voittoa.

Hoffmannin seikkailut oli sopimuksen mukaisesti viimeinen elokuva Kordalle. Sen jälkeen kaksikko otti kolmen vuoden tauon yhteistyöstä. Powell kirjoitti ja tuotti näytelmiä ja Pressburger muun muassa ohjasi ainoan elokuvan yksinään (Twice Upon a Time, 1953).

Tauon jälkeen Powell ja Pressburger tekivät 1955 musikaalin Lepakko Johann Straussin operetin pohjalta. Sitä seurasi 2. maailmansotaan sijoittunut Taistelulaivan viimeiset päivät (1956). Heidän – ja The Archerin – viimeiseksi elokuvaksi jäi Kenraali katoaa (1957).

Kaksikko työskenteli vielä kahdesti yhdessä elokuvissa They're a Weird Mob (1966) ja The Boy Who Turned Yellow (1972). He kirjoittivat myös yhdessä romaaniversion Punaisista kengistä The Red Shoes (1978, ISBN 0-8044-2687-2).

Viimeiset vuodet (1957-1983)

Powell jatkoi ohjaajanuraa, kun yhteistyö Pressburgerin kanssa oli päättynyt. Hän ohjasi 1960 Kurkistelija-elokuvan, joka käsitteli voyeurismia, elokuvaa ja väkivaltaa. Elokuvan saama murskaava kritiikki lopetti Powellin uran Britanniassa. Nykyään elokuvaa pidetään klassikkona. Kurkistelijan jälkeen Powell ohjasi muutamia televisiotöitä muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Powellia ruvettiin (jälleen) arvostamaan uudelleen 1970-luvun lopulta lähtien Francis Ford Coppolan ja Martin Scorsesen ansiosta, joille Powell oli ollut esikuva.

Filmografia

Powellin ja Pressburgerin elokuvat

Jos toisin ei mainita, Powell ja Pressburger tuottivat, ohjasivat ja käsikirjoittivat elokuvat yhdessä.

VuosiAlkuperäinen nimiSuomenkielinen nimiHuomioita
1939The Spy in BlackKaksoisagenttiohjaus: Powell, käsikirjoitus: Pressburger
1940Contrabandohjaus: Powell, käsikirjoitus: Pressburger
194149th ParallelPakoohjaaja, tuottaja: Powell, käsikirjoittaja: Pressburger
1942One of Our Aircraft Is MissingYksi pommikoneistamme on kadoksissaEnsimmäinen Archers-elokuva
1943The Life and Death of Colonel BlimpYstävykset
1943The Volunteerlyhyt propagandaelokuva
1943The Silver FleetMiehenikö kavaltaja?Powell ja Pressburger vain tuottajina
1944A Canterbury TaleCanterburyn tarinoita
1945I Know Where I'm Going!Myrskyöitä
1946A Matter of Life and DeathKysymys elämästä ja kuolemasta
1947Black NarcissusMusta narsissi
1947The End of the RiverAmazon-virran poikaPowell ja Pressburger vain tuottajina
1948The Red ShoesPunaiset kengät
1949The Small Back RoomOsasto X 43
1950The Elusive PimpernelPettävä Punainen neilikka
1950Gone to EarthLumottu veri
1951The Tales of HoffmannHoffmannin seikkailut
1955Oh... Rosalinda!!Lepakko
1956The Battle of the River PlateTaistelulaivan viimeiset päivät
1957Ill Met by MoonlightKenraali katoaaViimeinen Archers-elokuva
1966They're a Weird Mobohjaaja, tuottaja: Powell, käsikirjoittaja: Pressburger
1972The Boy Who Turned Yellowohjaaja: Powell, käsikirjoittaja, tuottaja: Pressburger

Powellin elokuvat ilman Pressburgeria

VuosiAlkuperäinen nimiSuomenkielinen nimiHuomioita
1928Riviera Revelssarja lyhytelokuvia, ohjaus Campbell Gullanin kanssa
1930Castenimettömänä, kadonnut elokuva
1931Two Crowded Hourskadonnut
1932My Friend the Kingkadonnut
1932Rynox
1932The Raspkadonnut
1932The Star Reporterkadonnut
1932Hotel Splendide
1932C.O.D.kadonnut
1932His Lordship
1933Born Luckykadonnut
1934The Fire Raisers
1934Red Ensign
1934Something Always Happens
1935The Girl in the Crowdkadonnut
1935Lazybones
1935The Love Test
1935The Night of the Party
1935The Phantom LightKummitusmajakka
1935The Price of a Songkadonnut
1935Somedaykadonnut
1936Her Last Affaire
1936The Brown Walletkadonnut
1936Crown vs. Stevens
1936The Man Behind the Mask
1937The Edge of the World
1939Smithlyhytelokuva
1939The Lion Has Wingspropagandaelokuva
1940The Thief of BagdadBagdadin varasapulaisohjaajana
1941An Airman's Letter to His Motherlyhyt propagandaelokuva
1951Aila – Pohjolan tytärAila – Pohjolan tytärvain tuottajana, ohjaajana Jack Witikka
1956The Sorcerer's Apprenticelyhyt balettielokuva
1959Luna de Miel
1960Peeping TomKurkistelija
1961The Queen's Guards
1963Herzog Blaubarts Burg
1968SebastianSebastianvain tuottajana
1969Age of Consent
1978Return to the Edge of the World

Lähteet

Viitteet

  1. 1 2 Killer Reviews
  2. 1 2 3 4 5 The Archers, Part 1
  3. 1 2 3 Duguid 2006
  4. ↑ Ebert 2002
  5. ↑ Duguid 2003
  6. 1 2 3 4 5 The Archers, Part 2
  7. ↑ Ebert 2005
  8. ↑ Eder

Aiheesta muualla