Michelle Williams

Tämä artikkeli kertoo näyttelijästä. Laulaja Tenetria Michelle Williamsista kertoo artikkeli Michelle Williams (laulaja).
Michelle Williams
Willams Manchester by the Sean ensi-illassa 2016.
Willams Manchester by the Sean ensi-illassa 2016.
Henkilötiedot
Koko nimi Michelle Ingrid Williams
Syntynyt9. syyskuuta 1980 (ikä 46)
Kalispell, Montana, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Puoliso Heath Ledger (2004–2007)
Phil Elverum (2018–2019)
Thomas Kail (2020–)
Lapset 1
Näyttelijä
Aktiivisena 1993–
Palkinnot

Parhaan naispääosan Golden Globe
2011 My Week with Marilyn

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Michelle Ingrid Williams (s. 9. syyskuuta 1980 Kalispell, Montana) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tuli tunnetuksi esiintymisestään Dawson's Creek -draamasarjassa. Hän on tehnyt sen jälkeen uraa erityisesti elokuvassa ja näytellyt useissa independent-elokuvissa. Hän on kuitenkin esiintynyt myös televisiossa ja Broadwayllä. Williams on ollut uransa aikana viidesti ehdokkaana Oscar-palkintoon. Ensimmäisen ehdokkuutensa hän sai elokuvasta Brokeback Mountain (2005). Ensimmäisen Golden Globensa hän voitti Marilyn Monroen roolista elokuvasta My Week with Marilyn. Williamsin toinen Golden Globe tuli minisarjasta Fosse/Verdon.

Nuoruus ja opiskelu

Michelle Williams syntyi 1980 Montanan Kalispellissä Carla ja Larry Williamsille. Hänen äitinsä oli kotiäiti ja hänen isänsä treidaaja ja kirjailija.

Kun Williams oli 9-vuotias, hänen perheensä muutti San Diegoon Kaliforniaan. Monet hänen koulukavereistaan tavoittelivat pieniä töitä näyttelijänä, joten myös Williams alkoi kiinnostua näyttelemisestä.

Ura

Yhteisöteatterista nuortensarjaan Dawson’s Creek

Williams aloitti uransa yhteisöteattereissa, ja hänen ensimmänen elokuvansa oli vuonna 1994 julkaistu Lassie. Williams sai 15-vuotiaana vapautuksen vanhempiensa huoltajuudesta ja suoritti koulun päättämiseen tarvittavan GED-testin. Williams haki vapautusta ammatillisista syistä, sillä se mahdollisti tekemään pidempiä työtunteja.

Williams oli 16-vuotias, kun hän sai roolin Dawson’s Creek -nuortensarjasta. Sitä esitettiin vuodet 1998–2003, ja sarja teki kaikista sen päänäyttelijöistä tunnettuja. Williams näytteli siinä kapinallista ja sivullista Jen Lindleytä ja sai kiitosta hahmon kypsästä esittämisestä. Williams itse piti kokemusta ristiriitaisena, sillä vaikka se tarjosi hyvän työn, Williams pelkäsi jäävänsä roolinsa vangiksi.

Elokuvaläpimurto Brokeback Mountain

Dawson’s Creekin kuvaustauoilla Williams näytteli monissa erilaisissa elokuvissa, muun muassa kauhuelokuvassa Halloween H20 (1998) ja komediassa Pressan tytöt (1999). Williamsilla oli vuonna 1999 rooli myös Off Broadway -näytelmässä Killer Joe. Williams alkoi kuitenkin keskittyä independent-elokuviin. Hän oli punk-aikakauden brittiteini elokuvassa Me Without You (2001) ja Wim Wendersin Runsauden maassa (2004) entinen kristitty lähetyssaarnaaja Los Angelesissa.

Ang Leen ohjaama Brokeback Mountain (2005) teki Wiliamsista myös tunnetun elokuvanäyttelijän. Hän näytteli siinä kaapissa olleen homoseksuaalin karjatilallisen vaimoa ja sai roolista Oscar-ehdokkuuden parhaasta naissivuosasta. Williams näytteli tämän jälkeen muun muassa Todd Haynesin sirpaleisessa Bob Dylan -elämäkerrassa I’m Not There (2007) ja Charlie Kaufmanin eksistentiaalisessa draamassa Synecdoche, New York (2008). Hänen seuraavia elokuviansa olivat Kelly Reichardtin ohjaama independent-elokuva Wendy and Lucy ja Martin Scorsesen Suljettu saari.

Oscar- ja Tony-ehdokkuuksia

Williams ja Dougray Scott My Week with Marilynin kuvauksissa.

Williams näytteli 2010 Ryan Goslingin parina avioliittodraamassa Blue Valentine. Hän sai siitä Oscar-ehdokkuuden parhaasta naispääosasta. Williams oli pääosassa myös Reichardtin ohjaamassa karussa lännenelokuvassa Meek’s Cutoff. Elokuvassa My Week with Marilyn Williams puolestaan astui Marilyn Monroen rooliin. My Week with Marilyn kuvasi Prinssi ja revyytyttö -elokuvan tuotannon aikaisia tapahtumia. Williams palkittiin roolista Golden Globella, ja hän sai siitä myös kolmannen Oscar-ehdokkuutensa.

Williams vuonna 2012

Williams näytteli elokuvassa Take This Waltz (2011) naimisissa olevaa naista, joka ihastuu naapuriinsa. Mahtava Oz (2013) puolestaan perustuu L. Frank Baumin Ihmemaa Oz -kirjasarjaan. Williams esitti elokuvassa hyvää noitaa Glindaa.

Williamsin ensimmäinen Broadway-rooli oli näytelmässä Cabaret (2014). Elokuvassa Ranskalainen sarja (2014) Williams oli puolestaan nainen, joka ihastuu natsiupseeriin toisen maailmansodan aikaisessa Ranskassa. Hän sai kiitosta vuonna 2016 roolistaan Broadway-näytelmässä Blackbird. Hän näytteli siinä naista, joka etsii häntä 12-vuotiaana seksuaalisesti hyväksikäyttänyttä miestä. Williams oli roolista ehdokkaana Tony-palkintoon.

Williamsin vuoden 2016 elokuvia olivat Certain Women ja Manchester by the Sea. Ensiksi mainittu on Kelly Reichardtin ohjaama draama, ja jälkimmäisestä Williams ansaitsi neljännen Oscar-ehdokkuutensa. Vuonna 2017 Williams näytteli lastenkirjaan perustuvassa elokuvassa Wonderstruck, musikaalissa The Greatest Showman, jossa hän oli P. T. Barnumin vaimo, ja elämäkerrassa All the Money in the World, joka kertoo miljardööri Jean Paul Gettyn pojanpojan John Paul Getty III:n kaappauksesta.

Emmy- ja Golden Globe -voitoista 2020-luvulle

Williams esiintyi vuonna 2018 romanttisessa komediassa I Feel Pretty (2019) ja sarjakuvaelokuvassa Venom. Seuraavana vuonna hän palasi televisioon minisarjassa Fosse/Verdon, joka keskittyi koreografi Bob Fossen ja tanssija Gwen Verdonin suhteeseen. Williamsin suoritus Verdonina sai kehuja, ja hän voitti sarjasta Emmyn ja Golden Globen.

Showing Up (2022) oli jälleen Reichardtin ohjaama, ja siinä Williamsin näyttelee kuvanveistäjää. Samana vuonna ilmestyi myös Steven Spielbergin ohjaama omaelämäkerrallinen The Fabelmans. Williams sai äidin roolista viidennen Oscar-ehdokkuutensa.

Yksityiselämä

Williamsilla on vuonna 2005 syntynyt tytär entisen kihlattunsa, edesmenneen näyttelijä Heath Ledgerin kanssa. Williams ja Ledger erosivat syksyllä 2007. Ledger kuoli seuraavana vuonna lääkkeiden yliannostukseen, ja Williams joutui käsittelemään surunsa lisäksi myös paparazzien tunkeilua. Williams pitää yleensä yksityiselämänsä sivussa julkisuudesta, joten ihmisten Ledgerin kuoleman jälkeinen yliampuva kiinnostus hänen ja hänen lapsensa suruun tuntui Williamista raastavalta.

Williams kihlautui vuonna 2017 finanssiasiantuntija Andrew Youmansin kanssa, mutta syyskuussa 2018 hän kertoi menneensä salaa naimisiin muusikko Phil Elverumin kanssa. Heidän suhteensa viileni pian, ja huhtikuussa 2019 heidän kerrottiin eronneen. Williams avioitui maaliskuussa 2020 elokuvaohjaaja Thomas Kailin kanssa, ja he saivat lapsen saman vuoden kesäkuussa.

Valikoitu filmografia

Elokuvat
Vuosi Nimi Rooli
1994LassieApril Porter
1995TimemasterJesse
Petonuori Sil
1996My Son Is InnocentDonna
1997Killing Mr. GriffinMaya
SydänmaillaPammy
1998Halloween H20Molly Cartwell
1999Pressan tytötArlene Lorenzo
But I'm a CheerleaderKimberly
2000Hiljaiset seinät 2Linda
2001Me Without YouHolly
Prozac NationRuby
2003The United States of LelandJulie Pollard
The Station AgentEmily
2004Land of PlentyLana
Imaginary HeroesPenny Travis
2005A Hole in OneAnna Watson
The BaxterCecil Mills
Brokeback MountainAlma Beers
2006The Hawk Is DyingBetty
The Hottest StateSamantha
2007I'm Not ThereCoco Rivington
2008DeceptionS
Incendiarynuori äiti
Synecdoche, New YorkClaire
Wendy and LucyWendy Carrol
2009MammothEllen Vidales
2010Suljettu saariDolores Chanal
Blue ValentineCindy Pereira
2011Meek's CutoffEmily Tetherow
My Week with MarilynMarilyn Monroe
Take This WaltzMargot
2013Mahtava OzGlinda, hyvä noita
2015Ranskalainen sarjaLucile Angellier
2016Manchester by the SeaRandi
2017The Greatest ShowmanCharity Barnum
2018VenomAnne Weying
2019After the WeddingIsabel
2021Venom: Let There Be CarnageAnne Weying
2022The FabelmansMitzi Fabelman
Televisiosarjat
Vuosi Sarja Rooli
1998–2003Dawson's CreekJen Lindley
2019Fosse/VerdonGwen Verdon

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Michelle Williams Biography.com. 9.9.2022. A&E; Television Networks. Viitattu 12.2.2023. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 John M. Cunningham: Michelle Williams Encyclopedia Britannica. 24.1.2023. Viitattu 12.2.2023. (englanniksi)
  3. ↑ Michelle Williams: The Fresh Air Interview 17.2.2012. NPR. Viitattu 12.2.2023. (englanniksi)
  4. ↑ Triggs, Charlotte: Heath Ledger and Michelle Williams Split (arkistolinkki) People. 2.9.2007. Yhdysvallat: Time Warner. Arkistoitu 14.9.2017. Viitattu 3.9.2007. (englanniksi)
  5. ↑ Amanda Fortini: “I Never Gave Up on Love”: Michelle Williams on Her Very Private Wedding and Very Public Fight for Equal Pay Vanity Fair. 26.7.2018. Condé Nast. Viitattu 12.2.2023. (englanniksi)
  6. ↑ Aalto-Setälä, Julia: Näyttelijä Michelle Williams kihlautui salassa Iltalehti. 18.1.2018. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 18.1.2018.
  7. ↑ Dawson's Creekistä tuttu Michelle Williams sai toisen lapsen – ikäeroa esikoiseen 14 vuotta www.iltalehti.fi. Viitattu 19.6.2020.

Aiheesta muualla