| Milko Tokola | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. lokakuuta 1992 Rautio |
| Kansalaisuus | |
| Uran tiedot | |
| Pituus | 163 senttimetriä |
| Laji | painonnosto |
| Seura | Raution Kisailijat |
| Valmentaja | Alar Seim, Viro |
| Saavutukset | |
| Ennätykset | tempaus: 152 kg PE työntö: 183 kg yhteistulos: 335 kg PE |
|
Tietolaatikko päivitetty 28. huhtikuuta 2016 |
|
Milko Sergei Olavi Tokola (s. 10. lokakuuta 1992) on uransa vuonna 2018 lopettanut suomalainen painonnostaja. 163 senttimetriä pitkä Tokola edusti Raution Kisailijoita ja kilpaili 85-kiloisten luokassa. Aikaisemmin hän edusti Rovaniemen Reipasta.
Tokola osallistui ensimmäisiin aikuisten EM-kilpailuihinsa vuonna 2011 sijoittuen kahdeksanneksi 77-kiloisten sarjassa. Ensimmäisiin MM-kilpailuihinsa hän osallistui vuonna 2011 ollen samassa luokassa 27:s. Huhtikuussa 2016 hän teki luokkansa Pohjoismaiden ennätystuloksen tempauksessa ja yhteistuloksessa. Samassa kuussa Tokola valittiin Suomen joukkueeseen kesän 2016 olympialaisiin.
Tokola kärsi uransa aikaisemmassa vaiheessa tajunnanmenetyksestä suuria painoja nostaessaan. Vaiva väheni Tokolan lihasmassan kasvettua ja iän myötä.
Tokolan puoliso Anna-Maria Tokola on myös painonnostaja.