Mimmit koodaa

Mimmit koodaa on Software Finland ry:n valtakunnallinen IT-alan ohjelma, joka järjestää teknologia-alan koulutusta ja tukee naisten työllistymistä IT-alalle. Ohjelman tavoitteena on edistää alan tasa-arvoa ja tarjota kouluttautumismahdollisuuksia sukupuolesta riippumatta. Ohjelman kautta on työllistynyt satoja naisia IT-alan tehtäviin.

Ohjelma järjestää yhteistyössä toimialan yritysten kanssa maksuttomia koulutuksia, työpajoja, podcasteja, blogeja, webinaareja ja tapahtumia naisille, joilla ei ole aiempaa kokemusta ohjelmoinnista tai teknologia-alasta.

Ohjelman verkostoon kuuluu yli 100 yhteistyökumppania oppilaitoksista yrityksiin. Se tavoittaa vuosittain noin 11 000 ohjelmistoalasta kiinnostunutta naista. Mimmit koodaa on järjestänyt historiansa aikana yhteensä 380 tapahtumaa, joissa on ollut lähes 28 300 osallistujakertaa. Tapahtumien tarkoituksena on tutustuttaa osallistujia alan käsitteisiin ja purkaa teknologia-alaan liitettyjä ennakkoluuloja.

Ohjelma ja sen vetäjä Milja Köpsi on palkittu useaan otteeseen työstään teknologia-alan tasa-arvon ja monimuotoisuuden edistämisessä. Ohjelma valittiin vuoden ohjelmaksi Mesoaja Gaalassa 2019, se sai EU:n tasa-arvopalkinnon joulukuussa 2019 ja Teknologiateollisuuden 100 000 euron apurahan vuonna 2020. Lisäksi ohjelma on saanut Diversify Blaze Inclusion Awards -palkinnon vuonna 2022 ja Plan Suomen tyttöpalkinnon vuonna 2024.

Ohjelma jakaa vuosittain Mimmit koodaa -palkinnon alalla toimivalle naiselle, joka organisaation tavoitteiden mukaisesti edistää alan tasa-arvoa ja toimii esikuvana muille.

Ohjelman vuosina 2021–2025 teettämissä kyselyissä on noussut esiin seuraavia naisten kokemia haasteita IT-alalla:

Historia

Software Finland ry perusti Mimmit koodaa -ohjelman vuonna 2018. Sen taustalla olivat yhdistyksen toimitusjohtaja Rasmus Roiha ja Milja Köpsi, joka siirtyi myöhemmin ohjelman täysipäiväiseksi vetäjäksi. Ohjelman alkuvaiheessa Köpsi ja Vlada Laukkonen toivat esille IT-alan sukupuolittuneisuutta ja naisten kokemia haasteita, minkä pohjalta ohjelma suunniteltiin vastaamaan alan osaajapulaan ja vähentämään sukupuolisegregaatiota.

Ohjelma järjesti aluksi käytännön työpajoja Milja Köpsin johdolla. Toimintaan lähti heti alussa mukaan kahdeksan yritystä: Futurice, IBM, Knowit, Microsoft, Codemate, 2NS, Oivan ja Wunder. Työpajoihin osallistui satoja naisia, ja toimintaa alettiin laajentaa kohderyhmän kysynnän vuoksi.

Vuonna 2020 Mimmit koodaa järjesti RekryKoulutus-rekrytointiprojektin yhteistyössä rekrytointi- ja koulutusyritys Sarasen kanssa.

Vuosina 2021 ja 2022 ohjelma julkaisi tutkimuksia yhteistyössä Women in Tech Finlandin, Accenturen ja Tekniikan akateemiset TEK:in kanssa. Ensimmäisessä tutkimuksessa The ingredients of inclusivity käsiteltiin inklusiivisen työn merkitystä suomalaisten naisten teknologiarooleissa. Toisessa tutkimuksessa Studying tech – still a man’s world. How can we change this? tutkittiin muun muassa naisten syitä hakeutua IT-alalle sekä sitä, millaisina he näkivät tulevaisuutensa teknologia-alalla.

Ohjelman järjestämissä Ultrahack Hackathon -tapahtumissa vuosina 2021–2023 osallistujat pääsivät kokeilemaan IT-taitojaan kehittämällä ratkaisuja teknologisiin haasteisiin. Vuoden 2021 tapahtumassa etsittiin kestävämmän elämäntavan ratkaisuja yhdessä Sitran kanssa sekä ratkottiin työn ja rekrytoinnin digitalisaatiohaasteita yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Vuonna 2022 keskityttiin aikuisväestön digitaitojen parantamiseen ja kyberturvallisuustietoisuuden lisäämiseen yhdessä Huawein, Wärtsilän, Stora Enson ja ICT Oulun kanssa. Vuoden 2023 hackathonissa kehitettiin ratkaisuja HR-osastojen digitaalisiin tarpeisiin yhteistyössä 11 eri yrityksen kanssa.

Mimmit koodaa on tehnyt yhteistyötä Amazon Web Servicesin (AWS) kanssa. Vuosina 2022–2024 tarjottiin sertifiointipolkuja, joiden päätteeksi osallistujat saivat suorittaa muun muassa Cloud Practitioner-, AI Practitioner- ja Solutions Architect -sertifioinnit maksutta.

Ohjelma on lisäksi tarjonnut mahdollisuuden osallistua Microsoftin Taitoja Työelämään (Skills for Jobs) -opintopolkuihin, joissa on vuosina 2024–2025 perehdytty esimerkiksi Azureen, Power Platformiin ja tietoturvaan.

Vaikuttavuus

Ohjelman vetäjä Milja Köpsi on palkittu ansioistaan IT-alan vaikuttajana Pohjoismaissa.

Suomen ulkoministeriö on tuonut Mimmit koodaa -ohjelmaa esille osana maakuvan rakentamista. Vuonna 2021 Suomen Kanadan-suurlähetystö, Kanadan ulkoministeriö ja Ottawan yliopisto järjestivät webinaarin naisten taloudellisesta voimaantumisesta teknologian avulla, ja ohjelman koordinaattori Milja Köpsi osallistui tapahtumaan yhtenä puhujista.

Ohjelma on jakanut vuodesta 2021 lähtien Mimmit koodaa -palkintoa IT-alalla toimiville naisille. Palkinnon ovat saaneet:

Vuonna 2023 ohjelma jakoi kunniamainintoja henkilöille, jotka ovat edistäneet ohjelman tavoitteita omien organisaatioidensa sisällä. Kunniamaininnan saivat:

Pohjois-Karjalan hanke

Vuosina 2021–2023 ohjelma toteutti erillisen #MimmitKoodaa Pohjois-Karjala -hankkeen Pohjois-Karjalassa.

Hankkeen tavoitteena oli tukea alueen naisten kouluttautumista teknologia-aloille tarjoamalla maksutonta valmennusta ohjelmistokehityksestä. Samalla pyrittiin luomaan paikallinen IT-alan yhteisö. Kohderyhmänä olivat Pohjois-Karjalassa asuvat naiset elämäntilanteesta riippumatta.

Hanke toteutettiin osana Pohjois-Karjalan maakuntaohjelmaa (POKAT 2021). Sitä rahoittivat Euroopan sosiaalirahasto (ESR), ELY-keskus ja EU:n rakennerahasto Vipuvoimaa EU:lta.

Palkinnot ja tunnustukset

Lähteet

  1. ↑ Mimmit Koodaa mimmitkoodaa.fi.
  2. 1 2 Mimmit koodaa Hackathon ultrahack.org.
  3. ↑ Vuoden 2019 MESOAJA-voittajat mesoaja.messukeskus.com. Arkistoitu 24.9.2022. Viitattu 8.7.2022.
  4. ↑ Suomalainen Mimmit koodaa -ohjelma palkittiin EU:n tasa-arvokilpailussa yle.fi.
  5. ↑ Marianna: Säätiö jakoi marraskuussa rahoitusta elinikäiseen oppimiseen ja koululaisten taitojen vahvistamiseen Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö. 11.12.2019. Viitattu 14.11.2024.
  6. 1 2 National winners 2022 diversify.no.
  7. 1 2 kalle.heino: Tyttöpalkinnon voittaja lisää tasa-arvoa teknologia-alalla Plan. 10.10.2024. Viitattu 14.11.2024.
  8. ↑ {{Verkkoviiteosoite=https://mimmitkoodaa.fi/ajankohtaista/osaaminen-ei-odota-suhdanteita/|nimeke=Osaaminen ei odota suhdanteita|tekijä=Milja Köpsi|julkaisu=Mimmit koodaa|ajankohta=2025-06-02|viitattu=2025-10-02|ietf-kielikoodi=fi}}
  9. ↑ Miksi Mimmit koodaa -ohjelmaa tarvitaan? mimmitkoodaa.fi.
  10. ↑ Mimmit stereotypioita ja ennakkoluuloja purkamassa mimmitkoodaa.fi.
  11. ↑ Tähtäimessä ohjelmistoala? Liity osaksi muutosta ja koodaa urallesi uusi rivi Mimmit koodaa RekryKoulutuksesta saranen.fi.
  12. ↑ Wayback Machine womenintech.fi. Arkistoitu 8.3.2022. Viitattu 2.10.2025.
  13. ↑ Research Report summary 2021 Mimmit koodaa, Women in Tech Finland, Accenture, TEK.
  14. ↑ Milja Köpsi: Mimmit koodaa Hackathon 2022 Mimmit koodaa. 11.11.2022. Viitattu 26.4.2024. (englanniksi)
  15. ↑ Sanna Hyvönen: Mimmit koodaa Hackathon 2023 Mimmit koodaa. 4.12.2023. Viitattu 26.4.2024. (englanniksi)
  16. ↑ TIVI: 140 naista koulutettiin AWS-osaajiksi – osalle todella arvostettu sertifikaatti Tivi. 25.4.2023. Viitattu 2.10.2025.
  17. ↑ Microsoft Skills For Jobs www.microsoft.com. Viitattu 2.10.2025.
  18. 1 2 Milja Köpsi kannustaa naisia IT-alalle finlandabroad.fi.
  19. ↑ Mimmit koodaa -palkinto muiden innostajalle ja esimerkille – Eeva-Jonna Panula sai historiallisen palkintonsa presidentti Haloselta sttinfo.fi.
  20. ↑ Mimmit koodaa -palkinnon voittaja Susanna Kyllönen: ”Mitä tahansa voi oppia, kun on sinnikkyyttä” tivi.fi.
  21. ↑ Joakim Kullas: Ursula Koski voitti Mimmit koodaa -palkinnon – "Rakentanut urapolun sadoille naisille” Tivi. 21.6.2023. Viitattu 21.6.2023.
  22. ↑ Harri Junttila: Glitteriä ja pinkki Tesla – Mimmit koodaa -palkinto Reetta Siltasalmi-Kautolle Tivi. 26.4.2024. Viitattu 26.4.2024.
  23. ↑ Mimmit Koodaa -palkinto 2025 Software Finland ry. Viitattu 6.5.2025.
  24. ↑ Outi Gylden: Helppoa suomea | Vibha Deshpande auttaa naisia teknologia-alalle Helsingin Uutiset. 4.5.2026. Viitattu 27.5.2026.
  25. ↑ Alanvaihtajaksi ohjelmistoalalle Pohjois-Karjalassa? mimmitkoodaa.fi.
  26. ↑ Pohjois-Karjala - Softa kuuluu kaikille mimmitkoodaa.fi.
  27. 1 2 Tasa-arvon tukeminen palkittiin mimmitkoodaa.fi.
  28. ↑ ”Finland Shows the Way”- #Mimmitkoodaa Program congratulated by Commissioner Urpilainen as one of the Winners of the Equality Prize sttinfo.fi.
  29. ↑ #Mimmitkoodaa valittiin Vuoden Ohjelmaksi Mesoaja Gaalassa – ”Kiitos kaikille mimmeille! Otetaan tulevaisuus omiin käsiin!” sttinfo.fi.