Miral

Miral
Ohjaaja Julian Schnabel
Käsikirjoittaja Rula Jebreal
Perustuu Rula Jebrealin romaaniin
Tuottaja
Säveltäjä Olivier Daviaud
Kuvaaja Éric Gautier
Leikkaaja Juliette Welfling
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Israel
Tuotantoyhtiö
Ensi-ilta
Kesto 112 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Miral on Israelissa kuvattu monikansallinen elokuva vuodelta 2010. Miralin on käsikirjoittanut oman kirjansa pohjalta palestiinalainen Itä-Jerusalemista kotoisin oleva toimittaja Rula Jebreal, joka on itse kasvanut samassa tyttökoulussa kuin elokuvan Miral. Elokuvan on ohjannut amerikanjuutalainen Julian Schnabel, jonka perheen tausta on vahvasti siionistinen.lähde?

Elokuva kertoo Israelin ja palestiinalaisten välisestä syvästä konfliktista sen keskellä elävien ihmisten silmin. Miralin tarina on täynnä vastakkainasettelua yhteisessä maailmassa: hämmentäviä kokemuksia siitä, kun ystävä onkin vihollisen puolella ja kun omilla läheisillä on eri näkemyksiä oikeista keinoista yhteisessä asiassa.

Elokuvassa näyttelee Sheik Shaabahin roolin israelilainen näyttelijä Juliano Mer-Khamis, joka surmattiin 4. huhtikuuta 2011.lähde?

Elokuva esitettiin ensi kertaa Venetsian elokuvajuhlissa syyskuussa 2010. Suomessa esitys tapahtui Artisokka-festivaalilla Helsingissä 10. huhtikuuta 2011.lähde?

Israel on paheksunut Schnabelin elokuvan taannoista esittämistä YK:n tiloissa.

Näyttelijät

 Hiam Abbass … Hind al-Husseini  
 Freida Pinto … Miral  
 Yasmine Al Massri … Nadia  
 Ruba Blal … Fatima  
 Alexander Siddig … Jamal  
 Omar Metwally … Hani  
 Willem Dafoe … Eddie  
 Vanessa Redgrave … Bertha Spafford  
 Stella Schnabel … Lisa  
 Makram Khoury … Khatib  
 Doraid Liddawi … Sameer  
 Shredi Jabarin … Ali  

Arvioita

Nyt-liitteessä neljä kriitikkoa antoi elokuvalle pistekeskiarvon 2,3.

Lähteet

  1. ↑ Virtanen, Leena: Mahdoton tehtävä. Helsingin Sanomat. 28.4.2011. Arkistoitu 1.5.2011. Viitattu 30.4.2011.
  2. ↑ Kriitikon valinta. Tv-Nyt, 2011, nro 20, s. 20.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.