| Motala | |
|---|---|
Motalan kirkko. |
|
Motala |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | |
| Lääni | Itä-Götanmaan lääni |
| Maakunta | Itä-Götanmaa |
| Kunta | Motalan kunta |
| Pinta-ala | |
| – Maa | 19,29 km² |
| Väkiluku | 29 823 |
| – Väestötiheys | 1 546,0 as./km² |
|
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.
|
|
Motala on samannimisen Motalan kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Itä-Götanmaan läänissä ja Itä-Götanmaan historiallisessa maakunnassa Etelä-Ruotsissa. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 29 823 asukasta.
Motala oli 1970-luvun alun kuntauudistukseen asti kaupunki.lähde?
Kun Götan kanava rakennettiin 1810–1822, kasvoi kanavan varrelle useita pieniä yhdyskuntia. Kun Baltzar von Platen vuonna 1822 perusti Motalaan mekaanisen konepajan, AB Motala Verkstadin, alkoi taajama kasvaa voimakkaasti. Vuonna 1881 sai Motala täydet kaupunkioikeudet.lähde?
Tärkeitä työllistäjiä julkisen sektorin lisäksi ovat Electrolux, Dometic, Autoliv AB, AB Motala Verkstad, ContiTech Hycop ja Saab Underwater Systems.lähde?
Motalan radioasema valmistui vuonna 1927lähde?. Se aloitti suomenkieliset lähetykset talvisodan allalähde?. Suomenkielistä yleisradiotoimintaa Ruotsissa jatkaa nykyään Sisuradiolähde?. Nimi Motala on monien vanhojen putkiradioiden taajuusvirittimen asemaluettelossa.
Motalan mainetta radiokaupunkina lisäsi myös Axel Holstenssonin 1923 perustama radio- ja tv-vastaanottimia valmistanut Luxor-tehdas, joka työllisti suurimmillaan yli kaksi tuhatta ihmistä. Motalassa valmistettiin parhaimmillaan joka kolmas Ruotsissa myyty televisio, mutta vuonna 1976 sattunut suuri tulipalo merkitsi Luxorin alamäen alkua yhdessä kiristyvän kansainvälisen kilpailun kanssa. Vuonna 1983 Luxorin osti Ruotsin valtiolta suomalainen Nokia.
Sanomalehti Motala & Vadstena Tidning ilmestyy kuudesti viikossa.lähde?
| Boxholm • Finspång • Kisa (Kindan kunta) • Linköping • Mjölby • Motala • Norrköping • Söderköping • Vadstena • Valdemarsvik • Åtvidaberg • Ödeshög • Österbymo (Ydren kunta) |
| Katso myös: Luettelo Ruotsin taajamista • Luettelo Ruotsin kunnista |