| Muhammad Hamdan Dagalo | |
|---|---|
Valokuvassa vuonna 2022 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | n. 1974 Pohjois-Darfur, Sudan |
| Ammatti | sotilas |
| Muut tiedot | |
| Lempinimet | Hemedti |
| Järjestö | Rapid Support Forces |
Muhammad Hamdan Dagalo (s. noin 1974) eli tunnetulta lempinimeltään Hemedti on sudanilainen Rapid Support Forces-joukkojen (RSF) komentaja. Hän on toinen vuonna 2023 alkaneen Sudanin sodan pääosapuolista taistellen Abdel Fattah al-Burhanin maan virallista sotilashallintoa vastaan. RSF on saanut alkunsa janjawid-joukoista ja sitä on syytetty raakuuksista siviilejä vastaan.
Muhammad Hamdan Dagalo on syntynyt vuoden 1974 paikkeilla Sudanin Pohjois-Darfurissa. Kuten oli tyypillistä Sudanin köyhemmän maaseutuväestön parissa, hänen syntymäaikaansa tai syntymäpaikkaansa ei ole kirjattu virallisesti. Hänen perheensä kuului kameleja kasvattaneisiin arabiankieliseen Rizeigat-heimon Mahariya-haaraan. Muhammad sai lempinimen "Hemedti" eli pikku-Muhammad. Hemedtin setä Juma Dagalo oli klaanipäällikkö, joka oli johtanut klaanin Darfuriin laidunalueiden perässä 1970- ja 1980-lukujen aikana. Hemedti kävi teininä koulua, mutta jätti koulutuksen kesken myydäkseen kameleja Libyaan ja Egyptiin.
Juma Dagalo oli myös janjawid-joukkoihin kuuluneen ryhmän komentaja. Darfurin väkivaltaisuudet yltyivät etenkin vuosina 2003–2004 ja Sudanin presidentti Omar al-Bašir antoi janjawid-joukoille edellytykset iskeä pääasiassa furien, masalitien ja zaghawien muodostamia kapinallisia vastaan. Arabiankielisistä yhteisöistöä koostetut janjawid-joukot tekivät yhteistyötä Sudanin asevoimien kanssa Darfurin muita etnisiä ryhmiä vastaan ja ne syyllistyivät Darfurin kansanmurhaan. Omar al-Bašir tuomittiin Darfurin tapahtumien pohjalta poissaolevana Kansainväisessä rikostuomioistuimessa. Syytteitä saivat myös janjawid-joukkojen komentajat. Yksi heistä oli Muhammad Dagalo, joka kuitenkin tuolloin katsottiin sotilasarvoltaan liian vähäpätöiseksi syytteiden nostamiseksi. Tarinan mukaan hän oli liittynyt janjawideihin hänen perheenjäseniensä saatua surmansa kapinallisten iskussa.
Vuosina 2007–2008 Hemedti aloitti lyhyen kapinan Sudanin hallintoa vastaan vaatien sotilaidensa myöhästyneiden palkkojen maksua, ylennyksiä ja poliittista asemaa omalle veljelleen. Omar al-Baširin myönnyttyä vaatimustan valtaosaan Hemedti palasi joukkoineen hallinnon puolelle. kun muita janjawid-yksikköjä kapinoi myöhemmin, Hemedti taisteli niitä vastaan. Taistelujen yhteydessä hänen joukkonsa saivat käsiinsä Jabal Amirin alueen rikkaita kultakaivoksia. Hänen perheensä omistamasta Al-Gunaid -yhtiöstä tuli Sudanin suurin kullan vientiyhtiö. Hemedti on vaurastunut kaivoksilla henkilökohtaisesti. Vuonna 2013 Hemedti perusti Omar al-Baširin luvalla Rapid Support Forces (RSF, Quwwāt ad-Daʿm as-Sarīʿa) nimisen puolisotillaallisen järjestön. Järjestöön liittyi entisiä janjawid-taistelijoita, jotka saivat nyt esimerkiksi viralliset sotilasasut, sekä uutta kalustoa ja aseistusta. RSF menestyi taisteluissa Darfurin kapinallisia vastaan, mutta huonommin taisteluissa Nubavuorilla Etelä-Sudanin vastaisella rajalla. Myöhemmin hän sai sopimuksen Sudanin Libyan vastaisen rajan vartioinnista.
Vuonna 2015 Jeminin sisällissotaan sekaantuneet Saudi-Arabia ja Yhdistyneet arabiemiraatit pyysivät sudanilaisia joukkoja taiistelluihin Jemenin hutheja vastaan. Jemeniin lähetettyjä sudanilaisia johti virallisesti Abdel Fattah al-Burhan, Hemedtin myöhempi kilailija. Hemedti teki omia sopimuksiaan Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien kanssa RSF-joukkojen lähettämisestä. Tässä yhteydessä hän tutustui myöhempään Yhdistyneiden arabiemiraattien presidentti ja Abu Dhabin hallitsija Muhammad bin Zayidiin. Hän alkoi myös tehdä kauppaa kullalla venäläisen Wagner-ryhmän kanssa, joka tarjosi koulutusta RSF-joukoille. RSF alkoi saada ammattimaisemman ilmeen, mutta säilytti edelleen myös puolisotilaallisia piirteitä.
Sudanissa Omar al-Baširin hallinnosta tuli epäsuosittu ja häntä vastaan alkoi syntyä protestiliike. Bašir kutsui RSF-joukkoja pääkaupunki Khartumiin pitäen niitä vastapainona asevoimien mahdolliselle vallankumousyritykselle. Kuitenkin kun huhtikuussa 2019 pääkaupunkiin oli kokoontunut joukko demokratiaa vattineita mielenosoittajia ja al-Bašir antoi käskyn avata tuli heitä vastaan, asevoimien ja RSF:n johto kieltäytyivät. Sen sijaan Bašir syöstiin vallasta. Hemedti oli aluksi jonkin aikaa Sudanin tulevaisuuden johtohahmon maineessa. Hän asettautui historiallista poliittista eliittiä vastaan ja tapasi esimerkiksi Sudanin eri ryhmittymien johtoa. Demokratiaa kesti kuitenkin vain pari viikkoa. Sotilashallinnon johtoon noussut al-Burhan hidasteli siirtymistä siviilihallintoon ja mielenosoitukset jatkuivat. Hemedti käytti nyt RSF-joukkoja mielenosoittajia vastaan. Satoja mielenosoittajia kuoli ja raiskattiin mielenosoituksien tukahduttamistoimissa, vaikkakin Hemedti kiisti RSF:n raakuudet. Lopulta ulkomaiden välityksellä saatiin aikaan valtajako siviilien ja asevoimien välillä, jota kesti kaksi vuotta.
Sudanin siviilihallinto alkoi tehdä tutkimusta asevoimien ja RSF:n liiketoiminnasta. Hemedti ja Burhan reagoivat lakkauttamalla aikaisemman vallanjakosopimuksen. Kahden miehen keskinäiset välit rikkoutuivat hieman myöhemmin, kun Burhan vaati RSF:n alistamista asevoimille. RSF sai uhkavaatimuksen asevoimille alistumisesta, mutta hieman ennen tälle asetettua päivämäärää RSF piiritti asevoimien esikunnan ja miehitti sen tukikohtia huhtikuussa 2023. Vallankaappausyritys ei onnistunut kokonaan, vaan pääkaupunki Khartumissa syntyi kiihkeitä taisteluja. Samaan aikaan RSF aloitti sotatoimet Darfurissa hyökäten etenkin masaliteja vastaan. Alkoi Sudanin sota Hemedtin RSF:n ja Burhanin asevoimien välillä. Hemedti perusti oman vastahallituksensa ja hänen on sanottu saavan tukea Arabiemiraateista, joka on virallisesti kiistänyt osallisuutensa Sudanin sotaan.